Vihreän
saaren tarinoita
Hanna
Tuuri:
Irlantilainen
aamiainen : kertomuksia vihreältä saarelta, 2009
Vihreän
saaren puutarhoissa, 2010
Tuulen maa,
2012
Hanna Tuuri
on muuttanut Irlantiin vuonna 2004. Hän asuu miehensä kanssa nummien keskellä
pienessä Egoolin kylässä Mayon maakunnassa. Kotikadun nimi on Askey, joka
tarkoittaa mutakuoppaa. Kirjojen tarinat perustuvat tositapahtumiin.
Ensimmäinen
kirja Irlantilainen aamiainen kertoo siitä, miten Hanna koki Irlantiin ja
Mayoon muuttamisen. ”Ulkopuolisena” näkee asioita eri tavalla ja huomaa myös
sellaisia asioita, jotka ovat paikallisille itsestäänselvyyksiä. Tarinoissa
valottuvat Irlannin historia ja tavat. Siinä kerrotaan esim. Pyhän Patrikin
päivästä sekä uskonnollisuudesta ja ihmetellään, kuinka niin kehittyneessä
maassa kuin Irlanti ei ole kunnollista henkilörekisteriä. Kirjasta selviää
myös, mitä sisältää oikea irlantilainen aamiainen, missä paikassa on suurin
pubitiheys/asukas ja mistä boikotti on saanut nimensä.
Vihreän
saaren puutarhoissa vie nojatuolimatkalle Irlannin puutarhoihin. Irlannista ei
ehkä ensimmäisenä tule mieleen puutarhat, mutta maan ilmasto mahdollistaa
monimuotoisen kasvien kasvatuksen. Irlannissa monet puutarha-alan todelliset
harrastajat ovat avanneet puutarhansa pientä pääsymaksua vastaan
vierailijoille. Hanna Tuuri kertoo puutarhoista, joista hän on ollut
vaikuttunut. Kirjaa voikin lukea niin matkakirjana kuin inspiraationa oman
puutarhan hoitoon.
Tuulen maassa
Tuuri jatkaa irlantilaisen maalaiselämän kuvausta. Yhteisön jäsenet tulevat
tutummiksi ja heidät voi silmissään nähdä tapaamassa markkinoilla,
keskustelemassa säästä tai ihmettelemässä naapurien touhuja. Hämmennystä
herättävät mm. kertojan autoonsa hankkimat talvirenkaat (vaikka Irlannissa voi
olla lunta välillä paljonkin, ihmiset ajelevat pääasiassa kesärenkailla),
hevosvarkaat ja karanneet kotieläimet. Isoimman ihmetyksen aiheuttavat useat
sytytetyt tulipalot. Lukemalla kirjan selviää myös, miksi Olli Rehn ei ole
kovassa huudossa Egoolissa, miten kasvitunnelin käy tuhotulvassa ja minkä maan
osaksi Suomea luullaan.
Hanna Kotila