Tammikuun kirjavinkki

Festarikalevala : käsikirjasi kesäfestareille
Toim. Mikko Karppi ja Ertte Ruhti
2012

”Kesäfestarit ovat vapautus talvesta, paluu luontoon elämän juhlan äärelle.”

Nyt kun päivä taas pitenee, voi ruveta mietiskelemään ensi kesän festareita ja fiilistelemään talvi-iltojen ratoksi. Siihen Festarikalevala on oiva teos. Kirja on koottu netissä olevan sivuston kautta modernisoidussa Elias Lönnrot -hengessä. Kirjan alussa on pieni festoria, eli festareiden historia. Tarinat on jaettu kymmeneen lukuun aiheittain, muun muassa: fiilistele, varustaudu, matkusta, selviydy, pogoo ja palaudu.

Tarinoiden lisäksi kirjassa on keikkasanasto, musiikintekijöiden festarikertomuksia, festariselityspeli, seinäjokisten ensihoitajien haastattelu festareihin liittyen ja paljon muuta mukavaa. Tekstejä höystävät sarjakuvat ja historiaa henkivät valokuvat (esim. muta-Provinssi ´88).

Artistihaastatteluissa selviää, kuka on lähtenyt kesken rullaluistelureissun Provinssiin, millä kokoonpanolla on ollut Ruisrockissa kaksi erilaista biisilistaa - mikä johti siihen että puolet bändistä soitti eri biisiä kuin toinen puoli -, ja ketkä herrasmiehet ovat havahtuneet PMMP:n keikan aikana lavalta, kun juhlinta on mennyt hieman kännipuolelle.

Netin kautta kerätyt tarinat ulottuvat 70-luvulta tähän päivään ja niitä on yli sata. Kirjassa on uskomattomia selviytymistarinoita festareille pääsemisestä, rakastumisia, eroamisia, vinkkejä ja bändien fililistelyjä. Alla yhdet festarit lyhyesti ja ytimekkäästi.

”Tässä tapahtumat lyhyesti teltan kokoamisen jälkeen: Pullo avattiin. Se juotiin. Kaveri lähti vessaan, mutta eksyi matkalla. Löysin hänet myöhemmin ilman kenkiä telttojen keskeltä (kengät löytyi yhden teltan alta). Menimme telttaan syömään. Joku kusi telttamme kyljestä sisään (ei todellakaan pitänyt vettä eikä muitakaan nesteitä). Lähdimme rannalle. Kaveri kaatui molemmat polvensa auki. Minä heräsin jonkun steeffanin kanssa seuraavana aamuna rantakaislikosta lokkien kirkunaan. Luulin tulleeni sokeaksi, mutta piilolinssit olivat vain kuivuneet silmiin.”

Hanna Kotila