keskiviikko 9. syyskuuta 2015
Blogi on siirtynyt uuteen paikkaan
Seinäjoen kirjaston nettisivut uudistuivat, ja samalla siirsimme blogimme samaan paikkaan muiden www-sivujen kanssa. Tämä blogi ei enää päivity, mutta uudet postaukset voit lukea kirjaston uusilta sivuilta. Tervetuloa seuraamme sinne!
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Juhlat jatkukoot – ja lukeminen
Pääkirjaston syksyn juhlaohjelma on valmistunut, nappaa omasi kirjastosta!
Taitettavan monisteen sijasta siitä tuli kahdeksansivuinen. Vihkosta
silmäillessä henkilökuntaa suorastaan hengästyttää. Noinko paljon ja monenlaista
meillä tapahtuu!
Onneksi ei olla yksin. Suuri osa tapahtumista on sellaisia, joissa kirjastolla on hyvä yhteistyökumppani ja joissakin suorastaan päävastuu on muualla kuin kirjastossa. Ajattelimme kuitenkin asiakkaiden hyötyvän siitä, että tapahtumat on koottu yhteen. Siitä voi valita ja merkata kalenteriin jo etukäteen itselle mieluisia.
Juhlaohjelma ei kuitenkaan paljasta ihan kaikkea. Esimerkiksi elokuvien nimiä emme lupasyistä saa kertoa vaikkapa kotisivuillamme. Ainoastaan kirjastotilassa saa kertoa, mikä filmi milloinkin näytetään. Kannattaa siis edelleen silmäillä ilmoitustauluja. Marraskuun kirjailijavierailu on niinikään vielä esiintyjän nimeä vailla siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme sitä itsekään vielä tiedä. Kun kirjailijavieras varmistuu, siitä toki ajoissa tiedotetaan. Sen verran paljastan, että todella mielenkiintoisia nimiä on ehdolla!
Marraskuun viimeisenä sunnuntaina on pääjuhlan vuoro. Juhlan sisältö näyttää jo melko valmiilta, mutta hetken aikaa pidämme teitä vielä jännityksessä. Kun ohjelma julkaistaan, ilmoitetaan myös, millä tavalla juhlaan voi ilmoittautua. Juhla tulee olemaan kirjaston tiloissa, ja jotta osaamme varautua väkimäärään, siihen täytyy ennakkoilmoittautua. Tiedotamme asiasta tarkemmin lokakuussa.
Onneksi ei olla yksin. Suuri osa tapahtumista on sellaisia, joissa kirjastolla on hyvä yhteistyökumppani ja joissakin suorastaan päävastuu on muualla kuin kirjastossa. Ajattelimme kuitenkin asiakkaiden hyötyvän siitä, että tapahtumat on koottu yhteen. Siitä voi valita ja merkata kalenteriin jo etukäteen itselle mieluisia.
Juhlaohjelma ei kuitenkaan paljasta ihan kaikkea. Esimerkiksi elokuvien nimiä emme lupasyistä saa kertoa vaikkapa kotisivuillamme. Ainoastaan kirjastotilassa saa kertoa, mikä filmi milloinkin näytetään. Kannattaa siis edelleen silmäillä ilmoitustauluja. Marraskuun kirjailijavierailu on niinikään vielä esiintyjän nimeä vailla siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme sitä itsekään vielä tiedä. Kun kirjailijavieras varmistuu, siitä toki ajoissa tiedotetaan. Sen verran paljastan, että todella mielenkiintoisia nimiä on ehdolla!
Marraskuun viimeisenä sunnuntaina on pääjuhlan vuoro. Juhlan sisältö näyttää jo melko valmiilta, mutta hetken aikaa pidämme teitä vielä jännityksessä. Kun ohjelma julkaistaan, ilmoitetaan myös, millä tavalla juhlaan voi ilmoittautua. Juhla tulee olemaan kirjaston tiloissa, ja jotta osaamme varautua väkimäärään, siihen täytyy ennakkoilmoittautua. Tiedotamme asiasta tarkemmin lokakuussa.
Aalto kutsuu
Kesä kirjastossa on ollut todella vilkas. Kävijöitä normaalina arkipäivänä on ollut 1000–1400. Syksyn ja koulujen alkamisen myötä kävijämäärä saattaa tästä vielä kasvaakin. Kirjastoon opiskelemaan ja lukemaan tulevien kannattaakin huomioida, että koko kirjasto ei ole hiljaista tilaa. Hiljaisuutta ja omaa rauhaa löytyy paitsi Apilan kirjasalin ja lastenosaston välissä olevasta Lukusalista, myös Aallon kirjaston toisesta kerroksesta. Maakuntakokoelmahuoneen ovet pidetään kiinni ja mustikkalamppujen tunnelmallisessa katveessa on todella rauhallista syventyä kirjaston materiaaleihin tai opiskeluun.
Aallon kirjaston remontti alkaa kokonaisuudessaan olla valmis. Sen myötä kaupungin kulttuuripalvelut muuttaa lähiaikoina kirjaston entisiin työhuoneisiin. Opasteita Apilasta Aaltoon uupuu vielä jonkin verran, mutta tekeillä ovat.
Aallon kirjaston alakerran tilat ovat ilahduttavasti saaneet jo käyttäjiä, mutta lisääkin mahtuu. Kämppää voi varata hiljaista työskentelyä tai vaikka pientä ryhmätyötä varten. Pommarissa saa soittaa ja laulaa ja Louhimon ammattimuusikot opastavat tiettyinä aikoina sen käyttöön. Digitoinnissa voi tuttuun tapaan muuttaa vanhat videot, valokuvat, LP-levyt, ”korput” ja c-kasetit sekä 8 mm:n videokasetit biteiksi ja tallentaa dvd-levylle tai muistitikulle. Koivusalon kammarissa puolestaan kokoontuvat sukututkijat tiistaisin pohtimaan nuijapäällikkö Jaakko Ilkan sukujuuria. Mukaan mahtuu varmasti! Kammarin ovet toki ovat auki kaikkina muinakin päivänä niin sukututkijoille kuin muillekin mikrofilmeistä kiinnostuneille.
Jos kirjaston palveluissa jokin hiertää tai jos teillä on ideoita palvelujen kehittämiseksi, antakaa rohkeasti palautetta. Jokaisessa toimipisteessä on palautekortit ja netin kautta palautteen antaminen on myös helppoa. Jos palaute koskee asiaa, joka ei ole kirjaston päätettävissä, välitämme sen eteenpäin. Jos palautteessa on yhteystiedot, pyrimme myös vastaamaan siihen. Kaikkia toiveita emme valitettavasti pysty toteuttamaan, mutta on silti tärkeää, että tiedämme ne.
Antoisaa ja lukuisaa syksyä kaikille kirjaston asiakkaille!
Mervi Heikkilä
lauantai 1. elokuuta 2015
Elokuun kirjavinkki
Lisa Genova
Edelleen Alice, 2010
Nämä asiat saattaa laittaa stressin tai vaihdevuosien piikkiin, mutta kun Alice eksyy tutulla reitillä lähellä kotiaan, hän pelästyy.
Alice alkaa käydä lääkäreillä, muttei halua paljastaa asiaa läheisilleen. Lopulta hänellä todetaan varhainen Alzheimerin tauti, joka on periytyvä. Diagnoosin jälkeen hän kertoo asiasta aviomiehelleen ja jatkaa töissä käyntiä, koska katsoo siihen pystyvänsä. Alice tietää, ettei halua elää enää sitten, kun tauti on mennyt pitkälle. Siksi hän luo suunnitelman, jonka avulla uskoo pystyvänsä tappamaan itsensä, sitten kun aika on.
Tarinaa kerrotaan Alicen näkökulmasta osoittelematta erikseen niitä kohtia, joissa tauti nostaa päätään. Ne jätetään lukijan huomattaviksi. Kirjailija Lisa Genova on Harvardin yliopiston neurotieteiden tohtori ja hän osaa kirjoittaa aiheesta erittäin hyvin.
Kirjasta on tehty myös elokuva, jossa pääosaa näyttelee Julianne Moore. Hän sai roolistaan parhaan naisnäyttelijän Oscar-palkinnon keväällä 2015.
Hanna Kotila
Tarkista kirjan saatavuus
Tarkista elokuvan saatavuus
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
Heinäkuun kirjavinkki
Marttinen, Annamari: Vapaa.
Tammi, 2015
”Kapea tie halkoo tyhjää peltomaisemaa. Näkymä on epätodellinen enkä tiedä, onko se kaunis vai ruma. Pellon reunoilla näkyy metsä. Se on musta ja tummanvihreä, seisoo hievahtamatta paikoillaan. Maisema antaa meidän tulla tähän kuvaan.”
Mahdi pakenee Irakista ja päätyy Suomeen, Joutsenon vastaanottokeskukseen entiseen Konnunsuon vankilaan. Hänen vanhempansa on tapettu ja veljensä on kateissa. Äiti kehottaa viimeisillä voimillaan häntä lähtemään pois.
Nyt Mahdi odottaa. Aluksi hän on hyvin hämillään. Hänet on tuotu keskelle metsää, hän ei osaa kieltä, ja tulevaisuus on epävarma. Vastaanottokeskuksessa elämä on pysähtynyttä.
Mahdi aloittaa suomen kielen opiskelun
vastaanottokeskuksessa. Opettajana on vaalea Katariina, joka on kuin enkeli.
Mahdi selviää tyhjistä odottamisen täyteisistä päivistä ajattelemalla
Katariinaa ja opiskelemalla ahkerasti suomen kieltä. Hän haluaa olla luokkansa
paras.
Toinen teema kirjassa on Mahdin mielikuvituskeskustelu vankilassa asuneen vangin Patun kanssa. Patu on ollut vankina Konnunsuolla 1980-luvulla ja raapustanut sängyn alle puumerkkinsä. Mahdi löytää lisäksi Patun kirjoittaman tekstin, jossa tämä kertoo tarinansa. Katariina kääntää tekstin Mahdille.
Toinen teema kirjassa on Mahdin mielikuvituskeskustelu vankilassa asuneen vangin Patun kanssa. Patu on ollut vankina Konnunsuolla 1980-luvulla ja raapustanut sängyn alle puumerkkinsä. Mahdi löytää lisäksi Patun kirjoittaman tekstin, jossa tämä kertoo tarinansa. Katariina kääntää tekstin Mahdille.
Annamari Marttinen kirjoittaa niin, että turvapaikanhakijan epävarmuuden ja tyhjyyden voi lukijakin tuntea. Mahdille ja hänen kohtalotovereilleen toivoisi kaikkea hyvää.
”On sunnuntai. Ajan paikoilleen pysähtymisen tuntee vielä painavammin kuin muina päivinä. Sunnuntaina ei voi tapahtua mitään, ei voi odottaa mitään. Kaikkina muina päivinä, maanantaista perjantaihin, herään toivoon. Se on hento ja heiveröinen, mutta ilman sitä jäisin makaamaan. Minulla on oltava toivo.”
Anja Itämäki
tiistai 2. kesäkuuta 2015
Kesäkuun kirjavinkki
Juhana Säde: Maattomat kuninkaat
Minkälainen oli Suomi, joka ei ollut vielä Suomi? Miten
elettiin keskiaikaisessa Hämeessä ja Karjalassa? Juhana Säteen syksyllä 2014 ilmestynyt esikoisromaani
Maattomat kuninkaat vie lukijansa 900-luvun lopun Hämeeseen ja sieltä
viikinkien mukana pitkälle matkalle aina Kiovaan asti.
Kirjan päähenkilö on Rautia, naima- ja turkiskaupoilla
rikastunut ja hyvään asemaan omassa yhteisössään noussut hämäläismies. Rautia
pyrkii kehittämään pitäjänsä elämää, turvaamaan hyvän elämän läheisilleen. Pitäjän
linnavuorella on aloitettu linnoitustyöt turvallisuuden takaamiseksi, ja Rautia
haaveilee jopa kuninkaan asemasta.
Kaikki ei kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan, kun
linnoitustyömaalta löytyy nuoren pojan ruumis. Poika on selvästi joutunut
surmatuksi. Edellisenä iltana on vietetty iloisia juhlia Rautian kotona, joten
voidaanko Rautiakin liittää surmatyöhön? Tappotyö kiristää pitäjäläisten välejä,
ja Rautia pelkää tulevaisuudensuunnitelmiensa
kariutuvan.
Kirjassa ei pysytellä vain omilla asuinsijoilla. Rautia lähtee
muutaman muun miehen mukaan kauppareissulle Ruotsin puolelle Birkaan. Siellä
selviää, että sikäläiset suunnittelevat kauppamatkaa kauas idäntielle,
Karjalaan. Rautia houkutellaan mukaan, ja siitä alkavat vertaansa vailla olevat
seikkailut monikansallisen viikinkiporukan mukana. Viikingit matkaavat
Laatokalle ja sieltä aina Rusin maalle ja Kiovaan saakka. Pelkästä
kaupankäynnistä ei suinkaan ole kyse, vaan matkalla käydään myös verisiä taisteluja
seutujen herruudesta. Kirjaa voisi kuvata vanhan kunnon hyvän ajan seikkailukirjaksi. Viikinkiporukka etenee pitkin idän jokia taistelusta toiseen. Matkalla kohdataan kieroilevia vallanpitäjiä, uskollisia ystäviä ja kauniita naisia. Jumalilta pyydetään apua ja niitä lepytellään, enteitä ja merkkejä tutkitaan. Kirjan henkilöhahmot ja kieli ovat uskottavia. Vanhat suomalaiset nimet ja sanasto luovat aidon tunnelman.
Maattomista kuninkaista innostuvat voivat seurata kirjasta
kertovia uutisia ja myös jatko-osan edistymistä Facebook-sivulta.
Elina Hokkanenperjantai 1. toukokuuta 2015
Toukokuun kirjavinkkinä lintukirjoja
Perustietoa
Koskimies,
Pertti: Suomen lintuopas. Päivitetty ja uudistettu 3. painos 2014.
Laine, Lasse J.: Suomen linnut : tunnistusopas. 2015.
Laine, Lasse J.: Suomen linnut : tunnistusopas. 2015.
Molemmat
kirjat esittelevät perusteellisesti Suomen pesimälinnustoa, mutta myös
läpimuuttajia ja harvinaisuuksia. Kirjoissa kerrotaan lintujen ominaisuuksien
lisäksi elintavoista, levinneisyydestä, ravinnosta ja pesinnästä. Kummassakin
kirjassa on paljon kuvia tunnistamisen helpottamiseksi. Kirjat ovat oivia
oppaita linturetkille maastoon tai asiaan perehtymiseen kotisohvalla.
Gejl,
Lars: Tunnista linnut. 2013.
Kirjassa
on perustietoa yli 400 lintulajista, mutta kirjan tärkein anti on kuvissa.
Kirjassa on tarkkoja lähikuvia lintujen nokkien, pyrstöjen ja siipien
muodoista. Joskus tarkkailtava lintu on niin kaukana, ettei sen höyhenpuvun
värejä erota. Kirjassa on lukuisia varjokuvia linnuista, joiden perusteella voi
opetella erottamaan lintuja toisistaan muodon perusteella. Kirjassa on lisäksi
QR-koodeja, joilla pääsee kuuntelemaan lintujen ääniä.
Laaksonen,
Juha: Lintukohteet. 2011.
Kirjassa
esitellään sata lintukohdetta ympäri Suomen Saaristomereltä aina
Tunturi-Lappiin asti. Kohteet on ryhmitelty maakunnittain, joten niistä on
helppo poimia oman alueen tai oman matkareitin varrelle osuvat. Kirjassa
kerrotaan kohteiden linnustosta, sen elinympäristöstä ja tarkkailua
helpottavista rakennelmista.
Koskimies,
Pertti: Tiesitkö tämän linnuista? 2012.
Tiesitkö,
että kirjosieppo huijaa itselleen kakkosnaaraan tekeytymällä poikamieheksi? Tai
että korppi on yhtä älykäs kuin simpanssi? Koskimiehen kirja kertoo näistä ja
monista muista lintumaailman asioista – laulusta, muuttomatkoista, poikasista,
elintavoista. Sopii kotisohvalla luettavaksi vaikka talvella muuttolintujen
tuloa odotellessa.
Varesvuo,
Markus: Lintukuvauksen käsikirja. 2. painos, 2011.
Kolme
ammattilintukuvaajaa perehdyttää sekä aloittelevia että jo kokeneempia kuvaajia
harrastuksen saloihin. Kirjassa kerrotaan lintukuvaajan varusteista,
kuvausolosuhteiden vaikutuksesta kuvaamiseen, sommittelusta, kuvien myynnistä
ja kilpailuihin lähettämisestä sekä monesta muusta lintukuvaukseen liittyvästä
asiasta. Kirjassa on paljon upeita kuvia kirjoittajilta.
Kuva: Hanna Kotila |
Fiilistelyä
Lintukuvaajien
matkassa : Tunnelmat, tarinat ja parhaat kuvat. 2014.
Kerrassaan
upeita lintukuvia ja tarinoita niiden takaa. Kirjan kuvia ovat olleet ottamassa
Markus Varesvuo, Arto Juvonen, Tomi Muukkonen ja Jari Peltomäki.
Laaksonen,
Juha: Kevät lintusaarella : luontopäiväkirja. 2004.
Juha
Laaksonen vietti vajaat 2 kuukautta keväällä
2003 Lågskärin majakkasaarella Ahvenanmaalla. Tänä aikana hän havainnoi
lintujen kevätmuuttoa ja kevään etenemistä luonnossa. Laaksonen kertoo
keväästään päiväkirjamuodossa ja kirjaa tarkasti,
kuinka monta lajia on havaittu, kuinka paljon lintuja rengastettu ja mitkä ovat
olleet päivän uudet lajit. Hienot kuvat linnuista, kasveista ja maisemista
täydentävät kertomusta. Kirjaa voi suositella kaikille luonnosta mutta etenkin
linnuista kiinnostuneille. Lukemalla kirjaa pääsee mukaan luontomatkalle,
jollaista harvalla on mahdollisuus toteuttaa.
Laaksonen,
Juha: Utö : syksy ja kevät ulkosaaressa. 2011.
”Utö
plus neljä, näkyvyyttä kymmenen kilometriä.” Utö on monelle tuttu merisäästä,
mutta harvempi siellä on käynyt saati asunut saarella. Juha Laaksonen asui
saarella vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa syksyn ja kevään. Kirja kertoo
päiväkirjan omaisesti lintujen ja luonnon havainnoimisesta, mutta myös
lapsiperheen elämästä saarella. Tarinaa höystävät upeat kuvat.
Leivo,
Mauri: Kevätmuutto. 2009.
Kevätmuutto
on kirja lintujen jokakeväisestä muutosta takaisin pesimisalueilleen. Kerrontaa
värittämässä on upeita lintukuvia maaliskuun lumilta kevätkesään. Lintujen
muuton ohella välittyy myös kirjan tekijän tarina. Nimestään huolimatta kirja
sopii kaikkiin vuodenaikoihin, ehkä varsinkin tammikuun pimeille illoille, kun
kevät tuntuu vielä olevan kovin kaukana.
Hanna Kotila
torstai 23. huhtikuuta 2015
Pääkohdat Ossi Haaramäen luennosta pääkirjasto Apilan Jaaksi-salissa Agricolan päivänä 9.4.2015
Ajankohtaista Agricolasta
Tämä vuosi on nimetty kirjan vuodeksi. Se antaa myös juhlalliset raamit kotikaupunkimme 150-vuotiaan kirjastolaitoksen juhlimiselle ja Mikael Agricolan päivänä kirjakielemme luojan elämäntyön muistamiselle. Näin haluamme virittyä ja voimaantua tänään siitäkin syystä, että historian edetessä koko ajan sammuu vanhoja kieliä ja eräät uudemmat, voimakkaat kielet valtaavat elintilaa. Historia ei ole todellakaan päättynyt. Voimme ainoastaan todeta: pysyvää on vain muutos. Aikoinaan Itämereltä Mustalle merelle puhuttiin liivinkieltä. Tänään erään arvion mukaan 3 – 5 henkilöä pystyy puhumaan tuota museoitunutta kieltä.
Koivusalon elämäntyö
Oman kirjakielemme kohtalosta historian paineissa on lisääntyvässä määrin oltu huolissaan viime vuosina. Tässä yhteydessä on paikallaan muistuttaa myös seinäjokelaisen maisteri Esko Koivusalon elämäntyöstä Suomen kirjakielen huoltajana. Hänkin varoitteli jo viime vuosisadan loppupuolen tehtävissään mm. Kielikellon toimittajana, yliopiston opettajana ja vielä toimiessaan Kordelin-säätiön asiamiehenä eurobyrokratian paineista suomen kielen merkityssisältöihin. Esko-maisterihan oppi aapisensa Marttilan koulun alakoulussa. Hän on jättänyt tutkimustyönsä jäljen myös Agricola-tutkimukseen. Esko-maisteria sanottiin aikanaan valtakunnan ylimmäksi kielenvartijaksi professori Matti Sadeniemen jälkeen. Kirjallisista töistä on syytä mainita:
- Mikaela Agricolan kieli
- Mikael Agricolan kootut teokset (1987) – ja tekstien selvennykset
- Sanakirjatyö Martti Rapolan Wanhan suomenkielen sanakirjan tutkimusryhmässä
- Vanhan kirjasuomen sanakirja, I osa
Hän kirjoitti lisäksi erinomaisen tutkimusartikkelin Etelä-Pohjanmaan maakuntahistorian VII osaan eteläpohjalaisten kirjakielestä 1800-luvulla. Mallina olivat muun ohessa Ruotsin 1734 vuoden lain suomennos ja painetut kylähallinnon ohjesäännöt, joita oli jaettu joka taloon 1800-luvun alkuvuosina.
Esko Koivusalo sai nähdä elinaikanaan toteutuvan erään oman ja muidenkin kielentutkijoiden kuningasajatuksen: luoda poikkitieteellinen tietokanta, jossa on analysoituna kaikki Mikael Agricolan käännöstyössään käyttämät 8500 suomenkielistä sanaa, jotka esiintyvät hänen yhdeksässä teoksessaan. Esko-maisteri sai olla järjestämässä Kordelin-rahaston asiamiehenä rahoitusta viisivuotisapurahalla tätä kunnianhimoista suunnitelmaa. Professorit Kaisa Häkkinen Turun yliopiston Fennica-laitokselta yhdessä Simo Heinisen kirkkohistoriallisen asiantuntemuksen kanssa veivät tämän uusimman Agricola-tutkimuksen saavutuksen päätökseen vuonna 2014. Oli syntynyt tutkijoiden käyttöön ns. forma-syntaktinen tietokanta, johon käyttöluvan antaa Turun yliopisto.
Agricolan jalanjäljissä
Tämä vuosi on nimetty kirjan vuodeksi. Se antaa myös juhlalliset raamit kotikaupunkimme 150-vuotiaan kirjastolaitoksen juhlimiselle ja Mikael Agricolan päivänä kirjakielemme luojan elämäntyön muistamiselle. Näin haluamme virittyä ja voimaantua tänään siitäkin syystä, että historian edetessä koko ajan sammuu vanhoja kieliä ja eräät uudemmat, voimakkaat kielet valtaavat elintilaa. Historia ei ole todellakaan päättynyt. Voimme ainoastaan todeta: pysyvää on vain muutos. Aikoinaan Itämereltä Mustalle merelle puhuttiin liivinkieltä. Tänään erään arvion mukaan 3 – 5 henkilöä pystyy puhumaan tuota museoitunutta kieltä.
Koivusalon elämäntyö
Oman kirjakielemme kohtalosta historian paineissa on lisääntyvässä määrin oltu huolissaan viime vuosina. Tässä yhteydessä on paikallaan muistuttaa myös seinäjokelaisen maisteri Esko Koivusalon elämäntyöstä Suomen kirjakielen huoltajana. Hänkin varoitteli jo viime vuosisadan loppupuolen tehtävissään mm. Kielikellon toimittajana, yliopiston opettajana ja vielä toimiessaan Kordelin-säätiön asiamiehenä eurobyrokratian paineista suomen kielen merkityssisältöihin. Esko-maisterihan oppi aapisensa Marttilan koulun alakoulussa. Hän on jättänyt tutkimustyönsä jäljen myös Agricola-tutkimukseen. Esko-maisteria sanottiin aikanaan valtakunnan ylimmäksi kielenvartijaksi professori Matti Sadeniemen jälkeen. Kirjallisista töistä on syytä mainita:
- Mikaela Agricolan kieli
- Mikael Agricolan kootut teokset (1987) – ja tekstien selvennykset
- Sanakirjatyö Martti Rapolan Wanhan suomenkielen sanakirjan tutkimusryhmässä
- Vanhan kirjasuomen sanakirja, I osa
Hän kirjoitti lisäksi erinomaisen tutkimusartikkelin Etelä-Pohjanmaan maakuntahistorian VII osaan eteläpohjalaisten kirjakielestä 1800-luvulla. Mallina olivat muun ohessa Ruotsin 1734 vuoden lain suomennos ja painetut kylähallinnon ohjesäännöt, joita oli jaettu joka taloon 1800-luvun alkuvuosina.
Esko Koivusalo sai nähdä elinaikanaan toteutuvan erään oman ja muidenkin kielentutkijoiden kuningasajatuksen: luoda poikkitieteellinen tietokanta, jossa on analysoituna kaikki Mikael Agricolan käännöstyössään käyttämät 8500 suomenkielistä sanaa, jotka esiintyvät hänen yhdeksässä teoksessaan. Esko-maisteri sai olla järjestämässä Kordelin-rahaston asiamiehenä rahoitusta viisivuotisapurahalla tätä kunnianhimoista suunnitelmaa. Professorit Kaisa Häkkinen Turun yliopiston Fennica-laitokselta yhdessä Simo Heinisen kirkkohistoriallisen asiantuntemuksen kanssa veivät tämän uusimman Agricola-tutkimuksen saavutuksen päätökseen vuonna 2014. Oli syntynyt tutkijoiden käyttöön ns. forma-syntaktinen tietokanta, johon käyttöluvan antaa Turun yliopisto.
Agricolan jalanjäljissä
Mielenkiintoinen tutkimusmatka arkkipiispa Jukka Paarman
suosituksesta, joka itsekin on Agricola-tutkija, vei minut Belovin opastuksella
kerran Kremliä vastapäätä Moskovanjoen rannalle Muinaisten asiakirjain
arkistoon. Päästyämme Belovin Duuma-kortilla kahden sotilasvartion tarkastuksesta
tulimme lukusaliin, jossa tutkimusjohtaja Svetlana Dolgova antoi meille
70-sivuisen muinaisvenäjäksi kirjoitetun asiakirjakokonaisuuden. Heti ensi
havaintona saattoi todeta, että edessä oli historiallinen dokumentti, josta
Suomessa ei aiemmin ole ollut tietoa. Kun emme saaneet tutkimusjohtajalta lupaa
kopion saamiseksi, toivoimme asiakirjaa nähtäväksi Kansallisarkistoon
Helsinkiin. Belov sai asian hoidetuksi lopulta niin, että kopio saatiin
pysyvästi Suomen Kansallisarkistoon, jossa se nyt on myös suomeksi käännettynä.
Käännöstyön teki akateemikko Gannadi Kovalenko Novgorodista muinaisvenäjästä
nykyvenäjäksi ja hänen suomalainen vaimonsa Nina nykyvenäjästä suomeksi. Näin
ollen Kansallisarkistossamme on ilmeisesti diplomiahistoriamme vanhin dokumentti
siitä, miten ja milloin suomalainen päättäjä allekirjoitti valtiosopimuksen:
hän oli Ruotsi-Suomen rauhanneuvottelukunnan jäsen, Turun piispa Mikael
Agricola.
Vuonna 2007 julkaistiin Simo Heinisen laaja Mikael
Agricolan elämäkerta ja Kaisa Häkkisen kriittiset editiot ABCKiria ja myöhemmin
Mikael Agricolan runokirja, johon tekijä on koonnut paitsi virsirunoja, myös
kalevalaisen poljennon runoutta teosten esipuheista. Agricola suunnitteli myös
eräänlaista sananlaskujen kokoelmaa. Tämä kymmenes teos, jonka neljä lehteä on
löytynyt Upsalan yliopiston kirjastosta, noudattaa Erasmus Rotterdamilaisen,
Lutherin ja muiden reformaattien formaattia: tiivistettyä äidinkielen
ilmaisutapaa.
Ehdotus
Ehdotus
Seinäjokelainen maisteri Esko Koivusalo (k. 2012)
kirjoittaa lukijalle tarkoitetussa esipuheessaan Mikael Agricolan Koottujen
teosten tekstien selvennysteoksessaan:
”Mikael Agricolan kirjallinen työ on katoamaton osa suomalaista kulttuuripääomaa. Se on yritetty tuoda tässä teoksessa kaikkien suomalaisten ulottuville.”
Ehdotan harkittavaksi nimikkotilan varaamista kirjakielemme tutkijan ja puolustajan maisteri Esko Koivusalon elämäntyön kunnioittamiseksi joko Apila-kirjastoon tai uusitun Aalto-kirjaston tiloihin.
Samalla muistamme kotikaupunkimme Seinäjoen 150-vuotista kirjastoa sen oikeaan arvostukseen kuuluvalla tavalla.
Ossi Haaramäki
teologian tohtori
”Mikael Agricolan kirjallinen työ on katoamaton osa suomalaista kulttuuripääomaa. Se on yritetty tuoda tässä teoksessa kaikkien suomalaisten ulottuville.”
Ehdotan harkittavaksi nimikkotilan varaamista kirjakielemme tutkijan ja puolustajan maisteri Esko Koivusalon elämäntyön kunnioittamiseksi joko Apila-kirjastoon tai uusitun Aalto-kirjaston tiloihin.
Samalla muistamme kotikaupunkimme Seinäjoen 150-vuotista kirjastoa sen oikeaan arvostukseen kuuluvalla tavalla.
Ossi Haaramäki
teologian tohtori
Kirjastotoimenjohtaja
Mervi Heikkilän vastaus:
Kiitos Ossi Haaramäelle mielenkiintoisesta luennosta! Ehdotus jonkin Aallon kirjastotalon tilan nimeämisestä Esko Koivusalon mukaan tuli juuri sopivaan aikaan. Luulenpa, että ehdotus voidaan ottaa huomioon. Enempää en nyt kuitenkaan paljasta, näette sitten avajaisissa 28.5. millainen tila Koivusalon nimeä kantaa.
Kiitos Ossi Haaramäelle mielenkiintoisesta luennosta! Ehdotus jonkin Aallon kirjastotalon tilan nimeämisestä Esko Koivusalon mukaan tuli juuri sopivaan aikaan. Luulenpa, että ehdotus voidaan ottaa huomioon. Enempää en nyt kuitenkaan paljasta, näette sitten avajaisissa 28.5. millainen tila Koivusalon nimeä kantaa.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Huhtikuun kirjavinkki
Kalliola, Iiris:
Luontoillan seitsemän veljestä. Tammi,
2013.
Lainasin kirjan ennen joulua ja ajattelin sen luontoaiheensa
takia sopivan joulun ajan lukemiseksi, koska kirjassa ei ole väkivaltaa; ei
henkistä eikä ruumiillista. Kirja sopii myös kevätlukemiseksi, koska keväällä
luonto herää uudelleen ja teoksesta saa virikkeitä luonnontarkkailuun. Iiris
Kalliola kertoo seitsemästä luontoharrastajasta: Veikko Neuvosesta, Harri
Dahlströmistä, Matti Helmisestä, Ilkka Koivistosta, Kauri Mikkolasta, Seppo
Vuokosta ja Seppo Vuolannosta, jotka eri
vaiheiden kautta päätyivät suosittuun radion Luontoilta-ohjelmaan ja myöhemmin
myös televisioon.
Kirjastossa kirja on sijoitettu Luonnonsuojelu-luokkaan,
mutta kirja on myös elämäkertateos, joka kertoo lyhyesti seitsemän
luonnonystävän elämäntarinan. Osa heistä on lähtöisin niukoista oloista ja
luontoharrastus oli hyvä sen edullisuuden takia. Veikko Neuvonen seikkaili pikkupoikana Lahden
kaupungin metsissä. Matti Helminen opetteli lintulajeja omin päin tai apunaan
Ivar Hortlingin Lintukirja.
Elämäkerta-aineksen lisäksi kirja sisältää juttuja ja
kaskuja Luontoilta-ohjelman tekemisestä
ja hauskoista tilanteista, joita syntyi,
kun kuuntelijat saivat soittaa suoraan lähetykseen. Katsojat kommentoivat televisioon siirrettyä
Luontoiltaa seuraavasti: ”Eihän siinä tarjoiltu mitään Hollywood-glamouria:
muutama suomalaisen vakava mies pöydän ääressä, lavasteena parhaimmillaan
muutama koivunkarahka. Mutta ohjelman sisältö, se veti. Olen saanut
Luontoilloista paljon tietoa, kokenut ahaa-elämyksiä, enkä ole tässä ainoa.” Ja toinen kommentti: ”Luontoillan kaltaiset
levolliset tv-ohjelmat lääkitsevät sielua. Kun kuukausitolkulla on saanut nähdä
ihmisten viskovan toistensa niskaan pommeja kuin raivohullut örkit, niin on
lohdullista huomata, että maailmassa on myös ihan mukavaa, rauhaa rakastavaa
väkeä. Ihmisiä joita jaksaa kiinnostaa hillittömästi se, mikä on kuusijalkainen
kurttusiipinen, punapyllyinen ötökkä, joka löytyi aamulla auton katolta?”
Olen kuunnellut tai katsellut satunnaisesti
Luontoilta-ohjelmaa, mutta kirjassa minua viehättivät erikoisesti tekijöiden
elämäntarinat sekä heidän erikoistumisensa eri eläimiin tai kasveihin: Kauri Mikkola hallitsi hyönteiset, Seppo
Vuolanto tunsi linnut ja Ilkka Koiviston
erikoisalana oli eläinten käyttäytymisen biologia. Kirja toi mieleen myös ”vanhat hyvät ajat”,
jolloin keväisin pidin itsekin vaatimatonta lintupäiväkirjaa. Kirjassa luetellaan myös miesten kirjahyllyjen
aarteet poikavuosina ja myöhempi
kirjallinen tuotanto.
Kirja voisi suositella
- luonnonystävälle
- huumorista pitävälle
- elämäkertakirjallisuuden harrastajalle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)