torstai 31. joulukuuta 2009

Tammikuun kirjavinkki

Herta Müller: Sydäneläin
Tammi, 1996

Romanialaissyntyinen, nykyisin Saksassa asuva Herta Müller (s. 1953) sai vastikään Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Müller on kuvannut tuotannossaan paljon Romaniassa asuvan saksalaisväestön ahdinkoa diktaattori Ceauşescun aikana. Kyseiseen aikakauteen sijoittuu myös hänen romaaninsa Sydäneläin. Mülleriltä on suomennettu myös kaksi muuta teosta, Matala maa (1989) ja Ihminen on iso fasaani : kertomus (1990).

Sydäneläimen pääosassa on lähes nimettömäksi jäävä kertojaminä, pienestä maalaiskylästä opiskelukaupunkiin muuttanut tyttö. Hän asuu viiden muun opiskelijan kanssa ahtaassa huoneessa, kaikilla matkalaukut sänkyjensä alla. Opiskeluaikana kertoja ystävystyy kolmen miesopiskelijan kanssa. Yhdessä he lukevat kiellettyjä kirjoja, valokuvaavat ja keskustelevat. Heidän elämänsä koostuu alussa opiskelusta ja myöhemmin työstä, jatkuvasta tavaroiden penkomisesta, kuulusteluista, tappouhkauksista ja yleensäkin pelon alla elämisestä. Keneenkään ei voi luottaa, ilmapiiri on ahdistava. Pakoa yrittävät päätyvät hautausmaalle. Iloa tai helpotusta elämään on vaikea löytää.

Müllerin teos Sydäneläin on proosaromaani, mutta hänen käyttämänsä kieli on hyvin runollista. Kerronta on pirstaleista ja välähdyksenomaista. Preesensin lomassa kulkevat kertojaminän lapsuudenmuistot kotikylästä. Müller käyttää paljon kielikuvia: kirjassa kaupungit kuvastuvat ihmisten kasvoilta, kirjoittaja vetää lauseet ihonsa päälle ja rakkaudella on riidassa kynnet. Repliikkejä ei ole kirjoitettu erilleen, vaan henkilöiden sanat on kirjoitettu suorasanaisten lauseiden sisään.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat diktatuurin ja pelon aikakauteen. Ahdistus ja pelko välittyvät tehokkaasti myös teoksesta, ja lukukokemus on paikoin raskas. Müllerin runollinen ja kuvallinen kieli kuitenkin etäännyttää tapahtumia, mutta tekee toisaalta samalla tekstistä vaikeasti lähestyttävän. Henkilöhahmot jäävät sananmukaisesti hahmoiksi, eikä heistä oikein saa otetta. Sydäneläin on aiheensa puolesta tärkeä kuvaus vaikeasta ajanjaksosta ja ahdistavasta elämästä, mutta selkeän proosakerronnan ystävän se saattaa jättää kylmäksi.

Johanna Pitkäranta

Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista

tiistai 22. joulukuuta 2009

Joululaulun tarina

Wilhelms, Eino: Jouluyö, juhlayö: kuvitettu kertomus maailman tunnetuimman joululaulun synnystä


”Jouluyö, juhlayö päättynyt kaikk´ on työ
Kaks´ vain valveill´ on puolisoa, lapsen
herttaisen nukkuessa seimikätkyessään”

Näin lauloi itävaltalaisen Oberndorfin seurakunnan kuoro jouluaattona vuonna 1818 Pyhän Nikolauksen kirkossa.

Kirkon urut olivat epäkunnossa, eikä niitä ehdittäisi saada kuntoon ennen jouluaaton messua, joten messu jouduttaisiin toimittamaan ilman musiikkia. Tarinan mukaan tämä seikka harmitti kovin seurakunnan nuorta pappia Josef Mohria ja hänen urkuriystäväänsä Franz Gruberia.

He olivat jo aikaisemmin keskustelleet uuden joululaulun tekemisestä – aiheena jouluyön tapahtumat Betlehemissä. Lopullisen sysäyksen laulun synnylle antoi pastorin vierailu aattoiltana ylhäällä vuorenrinteessä köyhän miilunpolttajan mökissä, jonne hänet oli kutsuttu siunaamaan samana päivänä syntynyttä poikalasta ja hänen väsynyttä äitiään.

Ränsistyneessä majassa pastoria kohtasi liikuttava näky. Nuori äiti lepäsi vuoteella raukeana mutta onnellisena hymyillen, vierellään nukkuva lapsi. Isä, karkeapartainen metsätyömies, oli hellästi kumartuneena heidän ylitseen.

Tämä näky kirkasti pastorille jouluyön tapahtumien tunnelman kauan sitten Betlehemin tallissa, ja sanat saivat muotonsa pastorin palattua pappilaan.

Ilta oli jo pitkällä ja laulusta puuttui vielä sävel. Pastori Mohr riensi ystävänsä Gruberin luo, joka ilahtui joulurunon sanoista ja istuutui klaviaarinsa ääreen. Täysin taivaallisen musiikin lumoissa hän loi sävellyksen, jonka siivittämänä Josef Mohrin joululaulu on valloittanut lukemattomien ihmisten sydämet ympäri maailmaa.

Kristiina Mäkelä



Hyvää ja rauhallista joulunaikaa!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Kirjasto voi olla seikkailu

Länsi-Suomen lääninhallitus järjesti oivallisen tutustumisretken Hollannin kirjastoihin 8. – 11. 12. 2009. Matka oli räätälöity nimenomaan ottaen huomioon läänissä meneillään olevat rakennushankkeet. Niinpä meitä oli kahdeksan kirjastolaisen lisäksi muutama arkkitehti tutustumassa Amsterdamin, Rotterdamin ja Haagin kirjastoihin.

Kohteista antoisin oli ehdottomasti Amsterdamin vuonna 2007 valmistunut pääkirjasto. Kirjasto oli huiman kokoinen: 28 000 neliötä kirjastotilaa kohosi 10 kerrokseen keskeisellä paikalla rautatieaseman ja isojen museoiden lähellä. Avoimia kokoelmia oli 8 hyllykilometriä, varastoissa 24 kilometriä lisää ja asiakastyöasemia oli noin 600 kappaletta. Kirjasto oli auki seitsemänä päivänä viikossa, klo 10 – 22, ja kirjastolla oli mm. oma kirjastoteatteri, ravintola, radio, museo ja tietenkin näyttelytilaa.





Amsterdamin yleinen kirjasto




Kaupunkilaiset olivat ottaneet kirjaston hyvin omakseen. Laajoista kokoelmista huolimatta kirjasto ei ollut perinteinen kirjakirjasto, vaan kaupunkilaisten olohuone ja kohtaamispaikka. Erityisesti kirjasto näytti olevan myös yhteinen työhuone, sillä melkein kaikki näkysällä olleet työpisteet oli valloitettu. Ihmiset läppäreineen tekivät etätöitä, läksyjä tai ryhmätöitä tai tutustuivat kirjaston aineistoihin ja aivan kaikenikäiset näyttivät viihtyvän
loistavasti. Arkipäivisin kirjastossa oli noin 5000 kävijää ja viikonloppuisin noin 7 000 päivässä. Luonnollisesti kameravalvonta oli kattavaa ja kirjastolla oli omat vartijat.




Asiakkaita kirjastossa omien läppäreidensä kanssa
Kirjastonjohtaja kertoi meille, että uuden kirjaston valmistuessa oli tietoisesti valittu konseptiksi aikaisemman lainauskirjaston sijasta seikkailukirjasto. Kirjastossa oli panostettu kutsuvan ja viihtyisän ilmapiirin luomiseen, oli valoa ja inspiraation lähteitä.

Lainauslukujen laskiessa ja digitalisoitumisen edetessä myös Suomen kirjastoilla on edessään pohtimisen paikka: annetaanko enemmän tilaa asiakkaille, panostetaanko viihtymiseen ja yhteiseen olohuoneeseen, vai annetaanko tiukkaan ahdettujen hyllyjen pikku hiljaa täyttyä eilispäivän bestsellereistä?


Lastenosastolla oli pyöreät hyllyt.


Lainaus ja palautus oli automatisoitu. Tässä asiakkaat palauttavat aineistoja.


Mahdollinen uusi konsepti ei onneksi sulje pois hyvää kaunokirjallisuuskokoelmaa, syvällistä sisältöjenhallintaa tai asiantuntevaa tietopalvelua. Niitä kirjastoista tulee edelleen löytymään, ehkä aineistot vain ovat esillä hieman eri tavalla; houkuttelevammin, valikoidusti, ajankohtaisesti, väljästi. Ehkä aineistoja avataan asiakkaille erilaisin tapahtumin, esityksin ja näyttelyin entistä enemmän. Ehkä kirjastosta tulee myös oman tekemisen paikka: siellä voi harjoitella soittoläksyn, askarrella ja laittaa esille näyttelyn omista rakkaista keräilyesineistä. Ehkä kirjastossa voi jopa näytellä tai laulaa.

Millaisen kirjaston sinä, hyvä asiakas, haluaisit?

kysyy
Mervi Heikkilä
kirjastotoimenjohtaja





torstai 3. joulukuuta 2009

Nurmon kirjasto pukeutuu jouluun


Jouluisia somistuksia niin "näyteikkunalle" kuin muuallekin kirjastoon on taiteillut kirjastovirkailija Terhi Niemistö.

Joulukuun ajan kirjastossa on esillä monimuotoinen joulukirjanäyttely, ja näyttelytilassa voi tutustua Ruutujen yli -sarjakuvaprojektin töihin. Osallistu myös jouluaiheeseen tietokilpailuun. Tervetuloa tutustumaan!

Kristiina Mäkelä



tiistai 1. joulukuuta 2009

Jouluisia lukuvinkkejä

Caplin, Steve: Joulun käsikirja

Tämä kieli poskessa kirjoitettu pikkujoulusta joulun yli uuteen vuoteen yltävä opaskirja on takakansitekstin mukaan suunnattu miehille, mutta sitä voi aivan hyvin lukea kuka tahansa ei-tosikko. Kirjassa kerrotaan selviytymisvinkkejä pikkujouluun (tilaisuudesta poistujia muistutetaan, että ovet, joissa on epätavallisen korkeat kynnykset, ovat ikkunoita, ja niiden käyttöä poistumisteinä tulisi välttää etenkin yläkerroksissa), esitellään erilaisia jouluperinteitä (et takuulla usko, mitä katalonialaiset laittavat jouluseimiinsä), tarjotaan vinkkejä joulunajan peleiksi ja leikeiksi (miten olisi esim. pirunkieliralli?), ja listataan ohjeita, miten jouluhässäkästä ylipäänsä selviää. Mainio opus joulustressistä kärsivälle!

Christie, Agatha: Simeon Leen testamentti

Äreä vanha visukinttu miljonääri Simeon Lee kutsuu perheensä luokseen joulunviettoon. Ei aikaakaan, kun Lee löydetään huoneestaan murhattuna. Hercule Poirot ryhtyy jälleen kerran selvittämään, kenellä ei ole puhtaat jauhot pussissa…

Kunnas, Mauri:
Joulupukki
Joulupukin noitarumpu
Koiramäen joulukirkko
Onnin paras joululahja
12 lahjaa joulupukille

Kaikille lapsille ja lastenmielisille sopivaa joulunalusluettavaa.

Waltari, Mika: Joulutarinoita

Kokoelma tarinoita, jotka Mika Waltari on kirjoittanut joululehtiin vuosikymmenten varrella.

Lapsuuden joulu : rakkaimmat joulurunot

Tästä kokoelmasta löytyy satoja uusia ja vanhoja joulurunoja.

Pieni joululaulukirja
Suuri toivelaulukirja : joululauluja

Nämä kirjat ovat oivia joulumusisointiin. Pieni joululaulukirja on nimensä mukaan pieni, ja sisältää vain laulujen sanat. Se on siis helppo ottaa mukaan vaikka pikkujouluihin. Suuressa toivelaulukirjassa sen sijaan on myös nuotit. Monen laulun kohdalla on lisäksi pieni selvitys sen alkuperästä.

Baldacci, David: Jouluksi kotiin

Toimittaja Tom Langdon saa lentokentän turvatarkastuksessa raivokohtauksen ja joutuu matkustamaan Washingtonista Los Angelesiin junalla. Matkatovereina Tomilla on avioon karannut nuoripari, filmimoguli, ahne verojuristi, salaperäinen isoäiti ja pakanallinen pappi. Coloradon vuorilla riehuu voimakas lumimyrsky, jonka kouriin juna joutuu. Pääsevätkö junan matkustajat kotiin joulunviettoon?

Carl Barks: Carl Barksin joulu 1 & 2

Legendaarisen Carl Barksin kaikki jouluaiheiset sarjakuvat löytyvät näistä kahdesta kirjasta. Aku Ankan ystävät löytävät varmasti omat suosikkijoulutarinansa.

Jari Jetsonen: Arkkitehtien piparkakkutalot

Kyllästyttääkö rakennella vuodesta toiseen samanlaisia mökinmuotoisia piparkakkutaloja? Tästä kirjasta saat virikkeitä vähän suurellisempiin hankkeisiin. Miten olisi vaikka Chrysler Building tai presidentin virka-asunto Mäntyniemi?

maanantai 23. marraskuuta 2009

Äänestä Finlandia-palkinnon voittajaa!

Osallistu äänestykseen ja kerro kenen pitäisi voittaa tänä vuonna Finlandia-palkinto. Lisätietoa ehdolla olevien kirjoista löytyy osoitteesta http://www.kustantajat.fi/kirjasaatio/palkinnot/finlandiaehdokkaat2009/default.aspx .
Äänestys on mahdollista 2.12. kello 8 asti.

Jäikö joku palkinnon ansainnut puuttumaan listalta? Kerro meille kuka. Halutessasi voit myös kommentoida ehdokkaiden teoksia.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Seniorivinkkausta

Päivätoimintaryhmän aamu vanhusten palvelukeskuksessa alkaa leppoisasti kahvittelulla. Puheensorina on eloisaa ja vilkasta, vaikka kahvipöydässä on tänään vieras. Kirjastovirkailija Jaana Savela on tullut vinkkaamaan kirjoja ja kertomaan kirjaston toiminnasta noin kymmenen ihmisen ryhmälle.

Esittely alkaa. Ryhmä kuuntelee tarkkaan ja nyökkäilee: Kirjastokortti on tuttu juttu useimmille ja kirjastoa on käytetty ainakin jossain elämänvaiheessa. Tällä kertaa ryhmässä on mukana myös innokas kirjallisuudenharrastaja ja kotikirjastopalvelun asiakas.

Kirjaston toiminnasta päästään pian itse asiaan, kirjoihin ja muuhun kirjastosta lainattavaan materiaaliin. Elokuvat, isotekstiset kirjat ja äänikirjat kiertävät kädestä käteen, moni on katsonutkin esimerkkinä olleen vanhan suomalaisen klassikkoelokuvan. Kirjoista syntyy vilkasta keskustelua. Savela on valinnut esiteltävät kirjat huolella. Terttu Autereen Kinkkauskivet kertoo lapsuudesta 50-luvulla ja moni muistaa sen ajan hyvin. Selkokielisen keittokirjan perinneherkut herättävät myös monia muistoja. Mitä kaikkia ruokia ennen tehtiinkään kotona!
Esitellyksi ja käsitellyksi tulevat myös tuoreen novellikokoelman iäkkäät päähenkilöt, vanhenemiseen liittyvät runot ja voimaannuttavia valokuvia sisältävä kirja.
Kun tuokio on lopussa, esitellyt kirjat kiinnostavat vielä. Joku tahtoo varata, joku aikoo valjastaa lapsensa hakemaan itselleen luettavaa kirjastosta. Kaikki eivät toki innostu lukemaan, mutta selvästi tuokio oli kaikille mieluinen ja piristävä.

Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto tekee tänä päivänä seniorityötä monella tavalla, myös vinkkaamalla. Kirjallisuus ja kirjastopalvelut voivat lisätä ikääntyneiden elämänlaatua. Kun fyysinen toimintakyky heikkenee, kirjallisuus on yksi sellainen hyvä harrastus, joka voi pitää mielen virkeänä ja jota pystyy harrastamaan ilman suuria ponnistuksia.

Kirjaston seniorityöstä vastaa pääkirjastossa kirjastovirkailija Jaana Savela ja lähikirjastoissa kirjastonjohtajat.



Näitä Jaana Savela vinkkasi:
Autere, Terttu: Kinkkauskivet, 2009
Istanmäki, Sisko: Yöntähti, 2008
Kuivaniemi, Mirja: Sudenkuopat, 2009
Levengood,Mark: Niin pieni ihmissydän on, 2008
Mäki, Outi: Ruokajuttuja selkokielellä, 1995
Pää tallella: runoja ikääntyville, 2008
Savolainen, Miina: Maailman ihanin tyttö, 2008


Mervi Heikkilä

Häivähdys punaista syksyn pimeyteen

Vanhan lainausjärjestelmän pahvikorteille tarkoitetuille detroit-laatikoille on keksitty Nurmon kirjastossa hauskaa uusiokäyttöä.
Entisten Ylijoen ja Viitalan sivukirjastojen detroit-laatikot otettiin käyttöön pienen tuunauksen jälkeen. Metalliset jalat hiottiin ja maalattiin. Laatikko-osa sai värikseen paloautonpunaisen.
Nyt laatikostot palvelevat lastenosaston joulukirjojen esittelykäytössä.


Tervetuloa lainaamaan joulukirjoja!

Nurmon kirjasto
Kristiina Mäkelä

tiistai 3. marraskuuta 2009

Marraskuun musiikkivinkki

Sami Kukka: Menen veteen
Helmi levyt, 2009

Sami Kukan uuden albumin kannessa on kaunis ja luonnonraikas vuoristomaisema virtaavine puroineen. Alkuvaikutelma ennen ensimmäistäkään nuottia on tarunomainen ja eeppinen. Kun albumi alkaa, on tunnelmointi yhä luonnonläheistä ja voimakasta, mutta eritoten haurasta ja herkkää, jopa minimalistista.

Suomalainen laulaja-lauluntekijä Sami Kukka kuljettelee sointuja akustisella kitarallaan läpi levyn tuttuun tapaan. Kukan aikaisempiin äänityksiin verrattuna selvin ero on kuitenkin tuotantopuolella. Taustalla liikkuu mitä hämyisempiä soittimia ja äänimattoja. Pekko Käpin jouhikko, islantilaisesta folkyhtye Múmista tutut kilinät ja kolinat sekä eteerisen kauniit naisvokaaliharmoniat luovat ainutlaatuisen tunnelman teoksen ympärille.

Vuosi sitten syyskuussa todistamastani Sami Kukan soolokeikasta jäi hyppysiin jokseenkin samanlainen tunnelma kuin levystä. Vaikka kappaleissa puhutaan paljon keväästä, kesästä ja juoksevan veden äärellä oleilusta, sopii se myös syvään syksyyn. Sateen ropina, odotus ja haikailu ovat omiaan lämpöisen teekupposen, tämän levyn ja mieluisan kirjan läheisyydessä.

Touko Santamaa


maanantai 26. lokakuuta 2009

Juuri tämän runon haluaisin nyt kuulla

Aale Tynnin Kaarisilta, Ilpo Tiihosen Nova, Pablo Nerudan Oodi tavalliselle ihmiselle, Heli Laaksosen Äirinkiäl. Siinä muutamia runoja, joita on toivottu kaupunginkirjastossa aiempina vuosina järjestetyissä toiverunotilaisuuksissa.

Parhaillaan, 14.11. saakka, on toiverunojen keräys taas käynnissä ja jokaisella mahdollisuus kuulla haluamansa runo esitettynä, kun lausuntataiteilija, näyttelijä Emilia Pokkinen ja Nurmon runopiiriläiset koostavat toivotuista runoista esityksen. Toiverunosunnuntai on pääkirjastossa 7.2.2010 ja Nurmon runopiirin voimin se toteutetaan myöhemmin keväällä myös Nurmon kirjastossa.

Monesti hyvin tuttukin runo syntyy esitettynä uudella tavalla, sen rytmi ja korostukset voivat tulla paremmin tai eri lailla esiin kuin luettuna. Ja jos heti ei ole valmiiksi tiettyä toiverunoa mielessä, kannattaa varata viereen kasa runokirjoja, joista etsiä ja valita se maailman kaunein runo. Sellainen voi olla esimerkiksi Juuli Niemen Ruusun elämä, joka uskomattoman koskettavasti kuvaa vanhemmaksi ja ihmiseksi kasvua kaikessa karuudessaan ja kauneudessaan.

Toivo runoa!

Hannele Puhtimäki

torstai 1. lokakuuta 2009

Lokakuun kirjavinkki

Raaska, Anna-Mari:
Belizessä kaikki on paremmin
Nemo, 2000

Otetaan saksalainen rakentaja, joka ei halua asua Suomessa ja suomalainen toimittaja (kirjan kirjoittaja), joka ei halua asua Saksassa, kaksi lasta ja ekologinen elämäntapa. Haussa paikka, joka olisi trooppinen, englanninkielinen ja kohtuuhintainen. Belize ei ehkä tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta sinne tämä perhe päättää muuttaa.

Neljän vuoden yhteiselon aikana muuttolaatikot on pakattu seitsemän kertaa ja nyt pakkaaminen alkaa taas. Anna-Marin avomies Uli haluaa ottaa mukaan mm. moottorisahan. Ajatus on tietenkin järjetön, kun lento Belizeen kulkee Teksasin kautta. Teksas ja moottorisaha eivät ole hyvä yhdistelmä, varsinkaan kun Ulin luonnonmukaiseen vakaumukseen kuuluvat rastaletit, jotka ”kuvittavat ilmeisesti tullimieskoulun oppikirjan kohtaa ”pitkätukat ja muut narkkarit, jotka ovat ansainneet läpikotaisen ruumiintarkastuksen”.”

Päästyään Belizeen, perhe elää länsimaalaisittain aika alkeellisissa oloissa. Vesisäiliö on ulkona, ei pesukonetta, ei jääkaappia. Naisten ja miesten näkökulma alkeellisuudesta on erilainen:
mies: aitoa elämää, jossa ei mitään turhaa;
nainen: raa´an työn huima lisääntyminen.

Perhe kohtaa monenmoisia vastoinkäymisiä: poliisit tutkivat talon huumeiden varalta, vettä sataa kaksi viikkoa putkeen ja kaiken näköisiä elukoita on joka paikka täynnä. Rahat ovat välillä vähissä, mutta Ulilla on erinäisiä projekteja rahan ansaintaan ja moottorisahakin saa vielä tilaisuuden. Positiivisuus säilyy. Tämä ei olisi ollenkaan sellaista elämää jota itse haluaisin elää, mutta on hauska lukea elosta ja selviämisestä aivan vieraassa kulttuurissa.

Omasta mielestäni kirja kannattaa lukea sen hauskojen juttujen ja mustan huumorin takia. Kirjoittaja Anna-Mari Raaska antaa kolme muutakin syytä lukea kirja:
” Siksi, että ei ole muutakaan tekemistä, siksi, että saatavilla ei ole toista suomenkielistä kirjaa Belizestä, ja ennen kaikkea siksi, että osa jokaisen kirjan tuotosta menee suoraan ja lähes lyhentämättömänä tulevan Belizen-kotini kattopelteihin.”

Hanna Kotila

Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista

tiistai 22. syyskuuta 2009

Piirissä kaiken aikaa

Viime torstaina kokoontui pääkirjastossa syksyn ensimmäinen kirjavinkkipiiri. Pitkän pöydän ympärille kerääntyi joukko kirjojen ystäviä kuuntelemaan vinkkejä ja keskustelemaan kirjoista – ja vähän muustakin. Esiteltäväksi oli tällä kertaa valittu koti- ja ulkomaisia lukuromaaneja, novelleja ja muistelmia, joiden mukana kuljettiin niin norjalaiselle sikafarmille, Hollywoodiin, Oxfordin yliopiston luentosaleihin kuin patikoiden Jäämerellekin.



Keskustelua kirjat kirvoittivat kovasti. Kirjanystävällehän kirja on kuin koiranulkoiluttajan koira: sen kanssa liikkuessa aina löytyy puhuttavaa. Keskustelu voi rönsyillä moniin yllättäviinkin suuntiin kirjoista ja henkilöistä riippuen. Nyt muisteltiin entisaikojen rokotuskäytäntöjä ja ensimmäisten appelsiinien tuloa Suomeen, käytiin läpi vanhustenhuollon uhkakuvia sekä miesten ja naisten välisiä pieniä ja suurempia eroja.


Kirjavinkkipiiri on kokoontunut pääkirjastossa säännöllisesti vuoden 2008 alusta lähtien kerran kuukaudessa sekä keväisin että syksyisin. Vinkkaajat valitsevat joka kerraksi kymmenisen kirjaa esiteltäväksi, ja myös osallistujilla on mahdollisuus kertoa haluamistaan kirjoista. Tämän syksyn muut kokoontumispäivät ovat 8.10. ja 12.11. kello 19. Lisäksi 29.10. vieraana on kirjailija Mirja Kuivaniemi, joka kertoo kirjoittamisesta ja kirjoistaan ja vastaa kuulijoiden kysymyksiin.

Hannele Puhtimäki

perjantai 11. syyskuuta 2009

Kirjan tie tilauslistalta lainaajalle

Monikaan kirjastonkäyttäjä ei ole ehkä tullut ajatelleeksi, minkälaisten vaiheiden kautta kirjat päätyvät kirjaston hyllyyn asiakkaiden lainattaviksi. Kirjastoilla on monenlaisia käytäntöjä kirjojen tilaamiseen, mutta seuraavassa tekstissä perehdytään Seinäjoen pääkirjaston kirjojen tiehen.

Suurin osa kirjoista tilataan kustantajien ennakkolistojen perusteella, mutta ilmestyvistä kirjoista saadaan tietoa muutakin kautta. Myös asiakkaiden hankintatoiveet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.



Kirjaston osastonjohtajat valitsevat aineiston omille osastoilleen. Valintojen perusteella hankintaosasto tilaa kirjat ja vie niistä lyhyet tiedot kirjastojärjestelmään. Tässä vaiheessa asiakaskin jo näkee Seitti-verkkopalvelusta, että jokin teos on tilattu kirjastoon ja voi halutessaan tehdä siitä varauksen.



Kirjoja toimitetaan kirjastoon pitkin vuotta, sitä mukaa kuin ne ilmestyvät. Seinäjoen pääkirjastoon tulee yleensä pari lähetystä viikossa. Kirjat laitetaan vielä hankintaosastolle esille, jotta osastonjohtajat voivat tutkia niitä tarkemmin ja päättää haluavatko niistä ehkä lisäkappaleita osastolleen.



Kirjat käydään läpi ja niille annetaan oma viivakooditarra lainausta varten. Sen jälkeen ne voidaan merkitä sillä viivakoodilla järjestelmään. Suureen osaan kirjoista saadaan luettelointitiedot (asiasanat, luokitus, sivumäärä, kansikuva, jne.) keskitetyltä luettelointipalvelulta, mutta osa aineistosta on sellaista, että kirjastossa on mietittävä kirjaa ja sen sisältöä koskevat tiedot itse.

Sen jälkeen kirjalle tulostetaan tarra, josta näkyy kirjan tekijä, kirjan nimi, viivakoodinumero, luokkatieto jne. Tarrat liimataan viivakooditarran viereen. Sitten kirjat viedään muovitukseen, jossa ne suojataan kontaktimuovilla. Kirjat, joista on varauksia, muovitetaan ensisijaisesti.



Kun kirja on muovitettu, se viedään palautettavaksi, jolloin nähdään, onko siitä varauksia vai viedäänkö kirja hyllyyn odottamaan ensimmäistä lainaajaansa.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Syyskuun elokuvavinkki

In Bruges/Kukkoilijat 2008
Pääosissa: Colin Farrell, Brendan Gleeson, Ralph Fiennes
Ohjaus: Martin McDonagh

Kaksi palkkatappajaa on passitettu Belgian Bruggeen pieleen menneen keikan jälkeen odottamaan tilanteen rauhoittumista kotiseuduilla ja pomolta tulevia uusia ohjeita. Kaupunki herättää Rayssa (Farrell) tylsistymistä, kun taas Ken (Gleeson) on lumoutunut kaupungin idyllistä. Miesten pitäisi odottaa kiltisti puhelinsoittoa hotellihuoneessa, mutta tämä ei tietenkään onnistu Raylta. Kenin tyytyessä perinteisiin nähtävyyksiin Ray ihastuu naiseen, joutuu tappeluihin mm. huumerikollisten kanssa sekä päätyy bilettämään kyynisen kääpiön seurassa. Odotettu puhelinsoitto kuitenkin lopulta tulee, eikä se lainkaan helpota kummankaan miehen tilannetta…

Kukkoilijat on elokuva, jonka olisi toivonut näkevänsä Guy Ritchieltä, mutta mies on keskittynyt enemmän viime aikoina yksityiselämänsä setvimiseen Madonnan kanssa kuin todella kiinnostavien elokuvien tekoon. Onneksi Brittein saarilta löytyy muitakin osaavia ohjaajia. Kukkoilijoissa on yllättäviä juonenkäänteitä räjähtävän ja arvaamattoman väkivallan kera, dialogin tietysti sisältäessä todella nasevaa sanailua, eli juuri Ritchien parin ensimmäisen elokuvan tavaramerkkejä. Onneksi Kukkoilijoissa on unohdettu sentään heiluva kamera ja salamaleikkaukset, jotka viime vuosina ovat olleet liiankin monen elokuvan tyyliä.

Kukkoilijat yhdistelee onnistuneesti huumoria, draamaa ja jännitystä. Positiivisimpia yllätyksiä elokuvassa on kuitenkin Colin Farrell, jonka ura on viime aikoina ollut melko epätasainen. Nyt Farrell kuitenkin jälleen osoittaa osaavansa näytellä ja lunastaa niitä lupauksia, joita mieheen uran alkuaikoina asetettiin. Farrellin hahmo Ray vaikuttaa aluksi melko rasittavalta koheltajalta vitseineen, mutta traagisen menneisyyden paljastuessa hahmosta ja Farrellin näyttelemisestä löytyy täysin uusia, koskettaviakin puolia. Gleesonin esittämä Ken antaa hyvää vastapainoa levottomalle Farrellin Raylle, ja Fiennes on suorastaan pelottava rikollispomona, josta kuitenkin löytyy jotain inhimillistäkin. Rayn ihastuksen kohdetta näyttelevä Clémence Poésy on myös miellyttävä tuttavuus.

Kukkoilijat on eittämättä yksi 2000-luvun parhaista rikoselokuvista, täydellinen ja tasapainoinen kokonaisuus. Viiden tähden kamaa. Aivan ansaitusti Kukkoilijoiden käsikirjoitus oli Oscar-ehdokkaanakin. Toivottavasti ohjaaja McDonagh ei Kukkoilijoiden jälkeen jumitu Hollywood-koneiston osaksi, vaan pysyy omalla linjallaan. Kysyntää ainakin luulisi tämän elokuvan jälkeen riittävän!

Jarkko Parkkinen

Etsi elokuvaa Seitti-kirjastoista

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Kirjavinkki

Gayle Forman: Jos vielä jään. Wsoy, 2009.

17-vuotias Mia makaa koomassa teho-osastolla. Hänen perheensä on joutunut pahaan auto-onnettomuuteen ja kaikki ovat kuolleet – paitsi Mia. Poissa ovat sympaattinen, keski-ikäistynyt rokkitähti-isä, temperamenttinen äiti ja kiharapäinen pikkuveli Teddy. Mia itse on kytkettynä hengityskoneeseen, hänellä on pahoja vaurioita sisäelimissään ja aivoissaankin. Silti hän on kirjan kertoja-päähenkilö. Vaikka Mia on koomassa, hän jollain tasolla näkee, kuulee ja pystyy liikkumaan sänkyyn sidotun ruumiinsa ulkopuolella.

Kertomuksessa on kaksi aikatasoa, nykyhetki, sairaalan aika joka tuntuu kuluvan hitaasti ja muistojen aika. Mia muistelee perheenjäseniään, kertoo sattumuksia perheen vaiheista ja perheenjäsenten menneisyydestä. Omasta elämästäänkin Mia kertoo.

Hänellä on perheensä lisäksi kaksi suurta rakkautta: sello ja Adam. Mutta elämän tärkeitä asioita on välillä vaikea yhdistää. Intohimo klassiseen musiikkiin on viemässä Mian arvostettuun Juilliardin musiikkiakatemiaan New Yorkiin. Poikaystävä Adamin rokkibändi taas on tekemässä läpimurtoa kotikaupungissa, kaukana New Yorkista. Nuorten suhteessa on siis jännitteitä, mutta kysymys taitaa kuitenkin olla aidosta rakkaudesta.

Jos vielä jään on hyvin kirjoitettu kirja. Gayle Forman kuvaa kauniisti mutta ilman makeilua perhettä ja sitä miten paljon lapset muuttavat vanhempiaan. Vaikka lähtökohta on äärimmäisen kipeä, elämän isoja kysymyksiä pohditaan rauhallisesti, vailla liikaa melodraamaa tai itsetarkoituksellista tehostusta.

Amerikkalainen Gayle Forman on aikaisemmin kirjoittanut yhden nuortenkirjan, jota ei vielä ole suomennettu. Jos vielä jään julkaistiin vasta tänä vuonna USA:ssa, samoin kuin 19 muussa maassa. Kirjailijalle onkin povattu Stephenie Meyerin kaltaista menestystä. Gayle Formanilla onkin selkeästi muutakin annettavaa sekä aikuis- että nuorisolukijoilleen kuin vain ajanvietettä.

Mian tarinan yllä leijuu kaiken aikaa suuri kysymys: lähteäkö vai jäädä? Saako mikään Miaa tekemään päätöstä elämän puolesta, kun jääminen menetysten ja kivun maailmaan sattuu niin kovasti?

Tätä kirjaa on mahdotonta jättää kesken.

Mervi Heikkilä

Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista

torstai 2. heinäkuuta 2009

Nurmon kirjasto yhteistyössä

Kevättalvella 2009 Seinäjoen ammattikorkeakoulun Jurvan yksikön kalustemuotoilun opiskelijat vierailivat Etelä-Pohjanmaan kirjastoissa – myös Nurmon kirjastossa ja ihastuivat sen lastenosastoon. Terhi Niemistö Nurmon kirjastosta heitti tuolloin ajatuksen kalustetestausmahdollisuudesta.

Oivallinen tilanne testaukselle syntyikin varsin pian yritysyhteistyöprojektin myötä, johon seitsemän innokasta kalustemuotoilun opiskelijaa olivat lähteneet mukaan. Yhdessä yrityksen kanssa on syntynyt lasten kirjastokalustesarja, johon kuuluvat hyllyt, tuolit, pöydät ja sohvat. Suunnittelun lähtökohtana on ollut käytännönläheisyys, leikkisyys ja muunneltavuus. Tuoteperhettä on tarkoitus kasvattaa ja kehittää edelleen. Kalusteet ovat elokuun loppuun saakka kirjastossa koekäytössä ja niiden toimivuudesta ja soveltuvuudesta kirjastokäyttöön tehdään käyttäjätutkimusta mielipidekyselyn avulla. Palautetta toivotaan sekä henkilökunnalta että asiakkailta.





Henkilökunta on kiinnittänyt erityisesti huomiota kalusteiden turvallisuuteen, helppohoitoisuuteen, muunneltavuuteen ja hauskuuteen. Kehitysideoista onkin jo käyty keskustelua opiskelijoiden kanssa.


Projektissa ovat mukana Taru Kirstilä, Jaana Rantala, Eveliina Tuomisto, Tom Hagelberg, Mikko Latomäki, Eveliina Kytölä ja Inkeri Laitinen.

Tervetuloa tutustumaan kalusteisiin …ja nauttimaan kirjaston palveluista :)

Helteistä heinäkuuta toivottelee

Kristiina Mäkelä

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Lukemista loppukesälle!

Jani Nieminen: Kylässä
Like 2009

Pohjalaissyntyisen Jani Niemisen uroelmaksi luonnehdittu esikoiskokoelma on helposti lähestyttävää, rentoa runoutta myös sellaiselle lukijalle, joka ei runoja yleensä lue. Runoissa hahmottuu nuoren pojan kasvukertomus kylässä, jonka keskus on värikkäiden henkilöhahmojen kansoittama Kulma-Baari ja jossa taivasta ei erota maasta.



Anne B. Ragde: Berliininpoppelit, Erakkoravut, Vihreät niityt
Tammi, 2007-2009

Sikatilallinen, hautausurakoitsija ja näyteikkunoiden somistaja – Neshovin perheen omalaatuisen veljessarjan elämä muuttuu, kun perheen äiti kuolee ja samalla vanhimman veljeksen tytär ilmestyy kuvioihin. Norjalaisen kirjailijan trilogia riemastuttaa lämpimällä huumorillaan ja hyvin kuvatuilla, sympaattisilla henkilöhahmoillaan.

Elina Kortesmäki



Muista runolla : nykyrunoutta vähän joka juhlaan
Tammi, 2009

Muista runolla – antologiaan on koottu yli 300 runoa viime vuosikymmeniltä. Kokoelma on jaettu eri käyttötarkoituksiin. Runoja löytyy päivänsankareille, vanhemmille ja isovanhemmille, lapsesta ja lapselle, rakastuneille, uuteen kotiin, valmistuville, eläkkeelle lähtijälle, suruun ja ihan muuten vain nautittaviksi.
Runoissa kukkii huumori ja oivallus. Kokoelma on virkistävä ja toivottavasti moni löytää siitä avun tuijottaessaan tyhjää tilaa onnittelukortissa.



Mark Levengood: Niin pieni ihmissydän on
Schildts, 2008

Mark Levengoodin ensimmäinen tarinakokoelma Riemujen rikkaus ja surujen summa kertoi hersyvästi kirjailijan perheestä, elämästä ja kasvamisesta. Toinen kokoelma Niin pieni ihmissydän on jatkaa samalla positiivisella linjalla. Kauniissa Ilon Wiklandin kuvittamassa kirjassa on pieniä tarinoita ja muisteloita Markin lapsuudesta, vanhemmuudesta ja erilaisista kohtaamisista. Hän pohtii, voiko rakastamista treenata? Kuinka oppia rakastamaan tuntemattomia ihmisiä? Voiko maailman vanhimman ihmisen kuolema tulla yllätyksenä? Pienistä ajatuksista tulee suuria. Kirjailija kehottaa olemaan sulkematta silmiään ja olemaan pelkäämättä. Sillä uskaltaessaan kohdata ihmisen näkee oman itsensä. Eikä silloin ole mitään syytä pelätä.

Mark Levengoodin kirjoituskokoelma on hyväntuulinen, positiivinen, elämänuskoinen, ehkä jopa naiivi mutta siitä saa voimaa ja valoa omaan pimeyteensä. Ehkei nyt aivan valonheitintä mutta taskulampun kuitenkin.
Jaana Savela



Anna-Leena Härkönen:
Palele porvari ja muita kirjoituksia
Otava, 2007
Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia
Otava, 2004

Nämä kirjat ovat kolumnikokoelmia. Kolumnit ovat alun perin ilmestyneet Anna- ja Image-lehdissä vuosina 2000-2006. Niissä käsitellään pieniä arkisia asioita humoristiseen ja itseironiseen sävyyn. Härkönen kirjoittaa mm. parisuhteesta, keski-ikäistymisestä, vanhemmuudesta, ammatteista, harrastuksista ja matkustamisesta. Itse luin Palele porvaria kesällä terassilla ja hihittelin koko ajan ääneen, naapurit varmaan luuli hulluksi… :)


Vicki Myron:
Kirjastokissa
Otava, 2008

Maailman tunnetuimman kirjastokissan muistelmat. Iowalaisen Spencerin pikkukaupungin kirjaston palautusluukusta löytyi vuonna 1988 kylmänä talviaamuna kissanpentu. Kirjastolaiset päättivät adoptoida kissan ja kirjastosta tuli sen valtakunta. Spencerin kaupunki ja sen kirjasto saivat valtavasti julkisuutta ulkomaita myöten kissan ansiosta. Kissan nimeksi annettiin Dewey Readmore Books ja sen tarinan kertoo kirjastonjohtaja Vicky Myron.



Pauli Kohelo:
Ohessa tilinumeroni
Siltala, 2008

Tämän kirjan kirjoittajaksi on arveltu Kari Hotakaista ja hänen kirjoittamakseen teksti sopisikin hyvin. Tarina kertoo ristijärveläisestä metsurista, joka löytää itsensä, valaistuu ja ryhtyy luennoijaksi. Teksti on ironian juhlaa ja jokainen voi itse päätellä kehen henkilöön tässä viitataan. Hulvattomat aforismit hauskuttavat lukijaa myös.




Anna-Mari Raaska:
Belizessä kaikki on paremmin
Nemo, 2000

Suomalainen naistoimittaja, joka ei halua asua Saksassa ja hänen miehensä, saksalainen rakentaja, joka ei halua asua Suomessa, muuttavat Belizeen. Perhe elää länsimaalaisittain aika alkeellisissa oloissa, joka tarkoittaa miehille paluuta aitoon elämään ja naisille raa’an työn huimaa lisääntymistä. Kirja kertoo mustalla huumorilla perheen valmistautumisesta matkaan ja siitä mitä perillä tapahtuu. Ei ollenkaan sellaista elämää, jota itse haluaisin elää, mutta siitä oli tosi hauska lukea!

Hanna Kotila

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Ykä rokkasi!

Provinssiväki otti omakseen ensimmäisen kerran festarialueelle parkkeeranneen kirjastoauton ja sen tarjoamat palvelut. Ykä-kirjastoauton ympärillä riitti kävijöitä koko siksi ajaksi, jonka auto oli lauantaina pysäköitynä Rumbateltan lähistölle.







Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto vei autonsa rocktapahtumaan tiettävästi ensimmäisenä Suomessa ja sai sen vuoksi myös lääninhallitukselta tukea päivän kuluihin. Ohjelma suunniteltiin Roskilden-malliin eli festarikansalle tarjottiin mahdollisuus istahtaa lukemaan päivän sanomalehtiä sekä valikoituja musiikkilehtiä. Myyntiartikkeleiksi valituista poistokirjoista tekivät kauppansa erityisesti sarjakuvat. Satuhetkikin veti puoleensa tarinoista tykkääviä nuoria aikuisia.





Monelle kirjastoauton tuntumaan hakeutuneelle päivän suuri hetki oli Kotiteollisuuden Jouni Hynysen haastattelu. Kirjastovirkailija Jarkko Parkkinen haastattelijana ja omaan taattuun tyyliinsä kysymyksiin vastannut Hynynen löysivät yhteisen sävelen ja haastattelu sujui varsin leppoisissa tunnelmissa. Kuulijoille selvisi muun muassa se, että Hynysellä on kuin onkin kirjastokortti ja myös se, että Suomen virallinen Äijä kirjoittaa ajatuksia ja tunnelmia muistiin aina kun bändi tekee uutta levyä. Näin syntyi teksti myös Hynysen äskettäin ilmestyneeseen uuteen kirjaan.








Ykän vieraskirjaan kertyi päivän mittaan runsaasti nimiä. Kirjastoauton hyllyjen sisällön lisäksi kiinnostivat auton tekniset ominaisuudet, joista rattia työkseen pyörittävä Jussi Haapala osasi kertoa kaiken mahdollisen. Myös se on nyt testattu, että kirjastoauton penkki soveltuu mainiosti vaipanvaihtoon.

Sirpa Pukkinen

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Kesäkuun kirjavinkki

Olli Alho: Reikä sukassa ja muita kertomuksia
Kirjapaja 2008

Olli Alhon kertomuskokoelman kansi on vihjaileva: siihen on kuvattu, kengistä ja housunlahkeista päätellen, rentona pötköttävä mies riippumatossa. Alhon kirja sopiikin mainiosti kumppaniksi kesälöhöilyyn: sitä voi nauttia sopivina annoksina ja tuumiskella sitten kaikessa rauhassa virinneitä ajatuksia.

Kirjassa on toistasataa tarinaa, joista jotkut ovat vain puolen sivun mittaisia. Usein kovalta ja suorituskeskeiseltä tuntuvassa maailmassa Alhon älykkäästi humoristiset kertomukset ovat kuin pieniä herkkupaloja, joiden maku jää hetkeksi kielelle, mutta joiden hankkimiseksi ei tarvitse rehkiä ylen määrin. Koska kertomuksista puuttuu pahuus ja ilkeys, niiden sisältö herättää lähinnä mielihyvän hyrinää ahdistuksen tai maailmantuskan sijaan.

Alho kerii huumorinsa arjen tapahtumista ja ihmissuhteista: hän kertoo rauhalliseen tyyliinsä henkilöistä sen verran, että lukija pystyy hahmottamaan kuvatun tilanteen ja huvittumaan siitä.

Usein hykerryttävä tilanne syntyy, kun henkilö jostain syystä joutuu luopumaan tärkeilystään tai virallisuudestaan, tai kun yksilö tai ryhmä päätyy toteuttamaan epätavallista käytösmallia. Niinpä ulkomaanmatkailun jättänyt pariskunta hankkii kansainvälisiä tuttavuuksia auttamalla kotikaupungissaan kartan kanssa suunnistavia turisteja. He katsovat uusia maisemia televisiosta, välttävät matkojen rasitukset ja hankkivat omalla keinollaan monta tuttavapariskuntaa ulkomailta. Stressaantunut laivayhtiön henkilökunta taas saa ahdinkoonsa huojennusta pallomeren hoitajana toimineen naisen oivalluksesta: henkilökunnalle varustetaan maihin oma pallomeri, jossa se voi purkaa stressinsä peuhaamalla itsensä väsyksiin. Riehumisen jälkeen porukka uuvahtaa makeaan uneen ilman, aiemmin niin välttämättömiä, yömyssyjä.

Myös tarinoiden nimet ovat osuvia: Lihava kiinaksi -tarina kertoo siitä, mitä harmia taitonsa salassa pitävälle kiinan kielen osaajalle voi koitua hänen lounastaessaan kiinalaisessa ravintolassa. Tylsä luonto -kertomuksessa taas 30 vuoden tauon jälkeen kumisaappaat jalkaansa vetänyt päähenkilö kärsii tuttaviensa mökillä tv-eroahdistuksesta eikä oikein löydä keinoa nauttia luonnosta. Hänen mielestään ranta ja metsänreuna eivät kerta kaikkiaan tarjoa riittävästi virikkeitä. Kaiken lisäksi luonnon tapahtumista tuntuisi puuttuvan myös juoni.

Professori, filosofian tohtori sekä kulttuuriantropologian ja uskontotieteen dosentti on kirjoittanut varsin hauskan, mutta hankalasti vinkattavan kirjan. Alhon mehukkaat jutut vesittyvät referoijan käsittelyssä, koska tarina toimii parhaiten joko itse ahmaistuna tai vielä paremmin ääneen luettuna. Jos siis vietät kesälomaasi pötköttelemällä seurassa, voit viihdyttää kumppaniasi lukemalla hänelle esimerkiksi fil.tri Sauli Vannaksesta, joka ei ymmärrä Iida-tyttärensä Kilon poliisi -vitsiä tai Ismo Vepsäläisestä, joka matkustaa presidentin seurueessa ja joutuu turvatarkastuksessa paljastamaan rikkinäiset sukkansa. Vepsäläisen päässä pyörii matkan ajan yksi ainoa ajatus: millaisen kuvan presidentti mahtaa saada hänestä tuon pikku laiminlyönnin takia.

Muutamassa kokoelman tarinoista kuvataan vanhempien suhdetta oppineisiin lapsiinsa. Oma suosikkitarinani kertoo Esko Tiaisesta, kotikulmillaan vierailevasta vasta väitelleestä tohtorista, jonka väitöskirja käsittelee toiseuden ilmenemismuotoja Walt Disneyn eläinhahmoissa. Jos haluat tietää, millainen keskustelu tästä aiheesta syntyy tuoreen tohtorin ja Soroisen vanhan isännän välillä, ja mitä miettii keittiössä pullaa leikkaava Eskon äiti, tartu ihmeessä Alhon kirjaan, omistit sitten riippumaton tai et.

Sirpa Pukkinen

Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista

maanantai 25. toukokuuta 2009

Genreillat Peräseinäjoella


Nuorteniltojen sarja Peräseinäjoen kirjastossa alkoi lupaavasti; ensimmäinen ilta oli musailta ja nuoria oli runsaasti ja popcornit hävisivät parempiin suihin. Ilahtuen huomasin, että nuoret ovat valmiita kannustamaan omiaan ja niinpä tyttöduo Kati ja Pauliina ja räppäri Zamius saivat ikätovereiltaan välitöntä suosiota. Myös harjoittelijamme Elina Perkiömäki selviytyi kirjavinkkauksestaan hienosti, vaikka äänentoistolaitteiden takia esiintyjien ja yleisön sijoittelu oli kirjaston tiloissa musailtana hieman sekava. Musailta veti kirjastoon myös pieniä koululaisia, joita varten iltaa ei suunniteltu, mutta he taisivat nauttia illasta ja Tarjan tarjoilemista popcorneista eniten.


Kauhuillan esiintyjinä oli ns. kauhuvinkkari Reetta Saine Pirkkalasta ja elokuvavinkkari Jarkko Parkkinen Seinäjoen kirjastosta. Iltaa vietettiin käsikirjaston tiloissa ja yhteistyökumppanimme Eija oli koristellut tilan kauhumaisesti. Illan aluksi koin tavallista ramppikuumetta siitä tuleeko paikalle ketään, mutta kun kello tuli 18.00, oli paikalla peräti 16 nuorta, joista suurin osa oli poikia. Kiitos siitä lankeaa nuorisopuolen Eijalle ja Tarjalle, jotka genreiltoina sulkivat nuorisotilat jo klo 18.00, jotta nuoret voisivat luontevasti siirtyä tien toiselle puolelle kirjastoon. Kauhuiltakin onnistui erinomaisesti ja Reetan vinkkaamia kirjoja lähti lainaan.


Musa- ja kauhuillan jälkeen tuntui mukavalta pitkän aikaa, mutta olin kuitenkin iloinen, että joulukuussa oli genreilloissa pieni tauko.


Tammikuun fantasiailta ei vetänytkään enää nuoria kuin muutaman, vaikka lajina fantasia on Peräseinäjoella luettu ja tuttu kirjallisuuden laji. Oli harmillista, että esim. fantasiavinkkareiden Mervin ja Kaisan ja juontaja-Eijan hienot fantasia-asut menivät vähän kuin hukkaan, koska yleisöä oli niin vähän ja hienot maskeerausesitykset jäivät nuorilta näkemättä.


Seikkailu- ja toimintailta oli maaliskuun alussa ja vaikuttiko alkava kevät siihen, että nuorisopuolen tuki ns. sisäänheittäjinä ei enää toiminutkaan ja nuoret eivät tulleet kirjastoon nuorisotilojen ovien mentyä kiinni. Illasta tulikin ilta aikuisille, jotka olivat tulleet kuuntelemaan Timo Polaria.


Genreiltojen sarja oli mielenkiintoinen kokeilu tavoittaa nuoria kirjastonkäyttäjiksi ja siinä sekä onnistuttiin että epäonnistuttiin. Näin keväällä haluankin kiittää kaikkia Peräseinäjoen iltojen toteutuksesta vastanneita; pääkirjaston väkeä, nuorisotointa (joka tarjosi suoran linkin alueen nuoriin) ja tietysti omaa väkeä, jotka vuorollaan tekivät pitkän iltavuoron iltojen hyväksi.


Merja Koski-Aho

torstai 14. toukokuuta 2009

Kirjastosuunnittelu alkoi!

Pari seuraavaa vuotta ovat Seinäjoen kaupunginkirjaston johdolle ja henkilökunnalle merkittäviä, haasteellisia ja työntäyteisiä. Kirjaston uudisosan suunnittelu on nyt alkanut täydellä höyryllä ja tulee jatkumaan vielä vajaan vuoden. Sen jälkeen päästään varsinaiseen rakennusvaiheeseen ja lopulta, vuonna 2011 suunnitellaan mittava muutto-operaatio ja toivottavasti mieleenpainuvat avajaiset.


Mutta sitä ennen tehtävää riittää; mittaillaan hyllymetrejä moneen kertaan, mietitään lainausautomaattien ominaisuuksia, pohditaan asiakaspalvelupisteiden korkeutta, kirjastoauton tallin ovien leveyttä jne. Minä yritän pysyä kärryillä kansallisessa ja kansainvälisessä kirjastotiloja koskevassa keskustelussa ja kehityksessä. Asiakkaiden odotuksia ja toiveita saamme selville paitsi päivittäin asiakaspalvelutyössä, myös tutustumalla Suomessa viime aikoina tehtyihin laajoihin käyttäjäkyselyihin ja ei-käyttäjäkyselyihin. Myös teknistä kehitystä pyrimme haukkana seuraamaan, jotta se voitaisiin valjastaa parhaalla mahdollisella tavalla huomisen asiakkaita ja kirjastotyötä palvelemaan.



Näin avaralta Seinäjoen pääkirjaston kirjastosali näytti vuonna 1965. Nyt tilanne on toinen, mutta onneksi helpotusta on kohta luvassa. Kuva: Kalevi A. Mäkinen.



Tavoitteena on tulevaisuuden kirjasto, jonka jokainen kaupunkilainen voisi kokea omakseen. Kirjastosta saa luotettavaa, ajantasaista tietoa, mutta sieltä löytyvät myös menneisyyden helmet. Kirjastossa voi viettää aikaa ja kohdata tuttuja ja tuntemattomia. Kirjasto tarjoaa ilmaiseksi ja tasapuolisesti elämyksiä, osallistumista ja inspiraatiota vanhoille ja vauvoille. Seinäjoen pääkirjasto tulee yllättämään kävijänsä positiivisesta ja antamaan entistä tuhdimpia eväitä opiskeluun, itsensä kehittämiseen, taiteiden harrastukseen ja henkiseen hyvinvointiin.


Kirjastosuunnitteluun osallistuvat tavalla tai toisella paitsi JKMM-arkkitehdit ja kirjastolaiset, myös kaupungin omat arkkitehdit, tietohallinto, kaupungin johto ja luottamusihmiset. Kyseessä ei siis ole yksilölaji vaan joukkuepeli. Se on välillä haastavaa, mutta aina antoisaa ja parhaimmillaan lopputulos on paljon enemmän kuin kukaan meistä osaisi yksin haaveillakaan.


Kiitokset minun puolestani kaikille, jotka tähän mennessä ovat osallistuneet kirjastosuunnitteluun ja päätöksentekoon! Tästä on erinomaisen hyvä jatkaa.


Mervi Heikkilä

kirjastotoimenjohtaja



maanantai 4. toukokuuta 2009

Toukokuun kirjavinkki

Dai, Sijie:
Balzac ja vaatturintytär
Otava, 2001


Balzac ja vaatturintytär on kiinalaissyntyisen, nykyisin Pariisissa asuvan elokuvaohjaajan Sijie Dain esikoisteos, joka perustuu hänen omiin kokemuksiinsa Kiinan kulttuurivallankumouksesta. Mao aloitti 60-luvun lopulla kampanjan, jonka takia yliopistoja suljettiin ja nuoria älykköjä lähetettiin maaseudulle uudelleenkoulutettavaksi.

Vuonna 1971 lähetetään kirjan päähenkilöt, kaksi sivistyneistä perheistä olevaa kaupunkilaispoikaa 18-vuotias Luo ja 17-vuotias kertojaystävänsä, uudelleenkoulutettavaksi vuoristoiselle syrjäseudulle, köyhään kylään lähelle Tiibetin rajaa. Kylä on kahden päivän kävelymatkan päässä lähimmästä kaupungista eivätkä kyläläiset ole koskaan nähneet esimerkiksi Luon mukanaan tuomaa herätyskelloa saatikka sitten kuulleet tai nähneet ilmiötä nimeltä elokuva. Mutta tarinoista kyläläiset pitävät. Luo on lahjakas tarinankertoja ja varsinkin kyläpäällikkö lumoutuu hänen jutuistaan. Sen vuoksi päällikkö mm. lähettää pojat elokuviin lähimpään kaupunkiin reissulle, jossa sekä menomatka että paluumatka kestää kaksi päivää. Poikien pitää sanatarkasti kertoa elokuva alusta loppuun kyläläisille päällikön tarkastaessa kellosta, että kertomus kestää varmasti yhtä kauan kuin elokuvakin.

Naapurikylässä pojat tutustuvat ihanaan vaatturintyttäreen, josta tulee heidän kiinnostuksensa kohde ja ensirakkautensa. Heidän on keksittävä keino, millä he saavat tunteisiinsa vastakaikua. Toisessa kylässä he tutustuvat myös uudelleenkoulutettavana olevaan Rillipäähän, joka piilottelee salaperäistä laukkua sänkynsä alla. Heille selviää, että laukku on täynnä kiellettyä länsimaista kirjallisuutta ja heidän on saatava kirjat käsiinsä tavalla tai toisella.

Balzac ja vaatturintytär on kertomus siitä, mitä kirjat ja niiden tarinat voivat saada aikaan ihmisissä.

Tuula Ala-Hakuni

Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Genre-iltoja kauhusta mangaan

2008-2009 loppusyksyn ja kevättalven välillä Seinäjoen ja Peräseinäjoen kirjastoissa järjestettiin nuorille ns. genre-iltoja. Kohderyhmänä olivat teini-ikäiset noin 12-13-vuotiaista ylöspäin, mutta tervetulleiksi toivotettiin kaikki kansalaiset. Ainoastaan kauhuillan osallistujilta edellytettiin vähintään viidentoista vuoden ikää. Halusimme suunnitella ja toteuttaa sarjan nuoria kiinnostaviin kirjallisuudenlajeihin liittyviä iltoja. Lajeiksi valittiin musiikki, kauhu, fantasia, seikkailu/toiminta ja manga/anime. Yhtenä ajatuksena tietysti oli saada tämä ikäluokka innostumaan aktiivisemmin lukemisesta ja kirjastonkäytöstä, mikä ei aina kovin helppoa ole näinä aikoina, kun erilaisia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita on joka lähtöön. Illat toteutettiin yhteistyössä Seinäjoen kaupungin nuorisotoimen kanssa hankkeena, jolle Länsi-Suomen lääninhallitus oli myöntänyt varat.

Lokakuussa aloitettiin rehvakkaasti musaillalla ja paikalle saatiin pari paikallista kykyä esiintymään livenä ja samalla kokeilemaan kirjastotalon perustusten kestävyyttä. Peräseinäjokelainen räppäri Zamius osoittautui esiintyjäksi, josta varmasti vielä kuullaan. Rokkipuolta edusti aloitteleva kyky Seinäjoelta, bändi nimeltä Valuvika. Volyymi oli väännetty ainakin yhteentoista ja keikka olisi bändin puolesta voinut jatkua vaikka yöhön asti. Toivottavasti nuorille muusikoille riittää keikkoja jatkossakin.
Iltaan osallistujille tarjottiin myös musa- ja kirjavinkkejä. Muusikko Arttu Volanto vastasi musiikkivinkeistä, joista osa kuultiin livenä. Musiikkivinkit oli valittu niin, että ne liittyivät vinkattujen musiikkiaiheisten nuortenkirjojen maailmaan. Vinkkauksessa esimerkiksi Mila Teräksen teiniraskaudesta kertova kirja Sininen huone sai musiikilliseksi parikseen afrikkalaisen kehtolaulun. Mu-Ki -vinkkausta kokeiltiin Seinäjoella ensimmäistä kertaa ja ainakin vinkkareiden mielestä sitä kannattaa tehdä jatkossakin. Musavisallakin vielä illan aikana kiusattiin kirjastoon eksyneitä.

Marraskuussa oli kauhun vuoro. Hyytävää tunnelmaa ja irtojäseniä oli yritetty saada Seinäjoen kaupunginteatterin tarpeistoaarteiden avulla aikaiseksi kirjaston alakertaan. Aidonkokoinen luuranko odotteli osallistujia kauhukammioksi muutetussa ala-aulassa. Reetta ”Antitäti” Saine Tampereen suunnalta vinkkasi karmeita kirjoja ja hän saikin paljastaa vinkkinsä kammion täyteiselle yleisölle. Illassa käytiin vielä läpi kauhuelokuvan historiaa nykypäivään asti, tietysti erinäisten elokuvanäytteiden kera. Jarkko Parkkinen kertoi ja näytti pätkiä mm. 1930-luvun Draculasta ja 1970-luvun italokauhusta.



Joulukuu vedettiin ansaitusti henkeä, mutta tammikuussa päästettiin noidat, vedenneidot, maahiset ym. fantasiahahmot liihottelemaan kirjaston alakerran käytäville. Vuorossa oli siis fantasia-ilta, jonka tunnelman luomiseen osallistui kaupunginteatterin puvustamo. Naavan noidat suosittelivat lukemisen arvoisia fantasiakirjoja ja kirjailija Sari Peltoniemi kertoi omasta tuotannostaan. Paikalla olleet pääsivät seuraamaan myös fantasia-aiheista maskeerausta. Fantasia kiinnostaa edelleen, se voitiin illan päätteeksi todeta.



Maaliskuussa vuoron sai seikkailu/toiminta-ilta. Timo Polari, seikkailusankari Seinäjoelta, kertoi uskomattomista retkistään ja omasta elämänfilosofiastaan. Mm. Etelämantereella ja pohjoisen tunturimaastoissa päästiin vierailemaan kuva- ja videonäyttein. Tuttuun tapaan iltaan kuuluivat aiheenmukaiset kirjavinkkaukset, tällä kertaa elokuvavinkkien kanssa.

Viimeinen rutistus otettiin huhtikuussa manga/anime-illan muodossa. Apua saatiin mukavasti paikallisilta alan harrastajilta, joille suuri kiitos! Japani on kova sana edelleen Seinäjoellakin. Käsikirjasto täyttyi ääriään myöten aiheesta kiinnostuneista, lämmin oli ja happi kävi vähiin! Japanilaisesta sarjakuvasta eli mangasta ja animaatiosta eli animesta saatiin vankka tietopaketti, koska asiasta kertoivat sekä japanologi Lotta Watia että Seinäjoen Otakut-kerhon edustaja Tomi Lampi. Tämä ei tietenkään meille riittänyt, vaan halusimme nähdä myös japanilaista parapara-tanssia ja cosplayereita. Livenä päästiin myös ihmettelemään sitä, miten mangapiirros syntyy!

Lopuksi voidaan todeta, että urakka oli kova mutta se kannatti. Yleisöä riitti mukavasti lähes kaikkiin iltoihin. Suosituimpia olivat kauhuilta sekä manga- ja animeilta. Seikkailu/toiminta-ilta jäi valitettavasti ihmisille vähän tuntemattomaksi, ehkä tuo genre oli sitten liian epämääräinen. Mutta kaikesta tällaisesta otetaan vain opiksi ja seuraavaksi tiedetään taas paremmin. Nuorten kanssa oli mukava toimia ja varsinkin manga- ja animeilta oli osoitus siitä, mitä yhteistyö parhaimmillaan on.

Jarkko Parkkinen ja Sari Mäkinen-Laitila

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Huhtikuun kirjavinkki

Mari Mörö:

Melkein kaikki itää. Puutarhaa pihan täydeltä.

Kirjapaja 2006.


Mari Mörö on paremmin tunnettu kirjailijana, mutta hän on myös innokas puutarhuri, joka puutarhuroi Mörönperällä Mikkelissä. Melkein kaikki itää on Mörön ensimmäinen puutarhakirja. Mari Mörö on antaumuksellinen puutarhaharrastaja eli viherturaaja kuten hän itseään kutsuu. Viherturaaja on valmis tekemään puutarhansa eteen melkein mitä tahansa, sen lukija kirjan edetessä huomaa.


Kirja ei ole mikään perinteinen puutarhakirja, vaan yhdistelmä puutarhurin päiväkirjaa, tietokirjaa ja novellikokoelmaa. Kirjassa seurataan viherturaajan vuodenkiertoa; tammikuussa tähyillään talventörröttäjiä ja selaillaan siemenkatalogeja, kevät ja kesä kuluvat melkein yötä päivää puutarhassa ja syksyllä sadonkorjuun aikaan suunnitellaan jo tulevaa kevättä.


Mörö kertoo kirjassaan hauskoja sattumuksia viherturaajan uraltaan, antaa hyviä neuvoja aina hyönteisten torjunnasta puutarhan suunnitteluun ja kasvien valintaan, tarinoi puutarhanhoidon historiasta ja merkkihenkilöistä ja pohtii puutarhanhoidon syvintä olemusta.


Puutarhanhoito etenee yrityksen ja erehdyksen kautta, erehdykset päätyvät yleensä koristamaan kompostia. Mörö on sitä mieltä, että puutarhanhoito ei ole hätähousujen hommaa. Jos haluaa nähdä puutarhassaan liian nopeasti tuloksia, menettää jotain olennaista puutarhanhoidon ideasta. Puutarhassa kaikki on kasvun kokoista ja joka kerta kasvun ihme on yhtä suuri.


Mörön teksti on hyväntuulista, nautittavaa ja ennen kaikkea innostavaa luettavaa. Kirjasta voi poimia hyviä vinkkejä omaan puutarhaansa tai vain nauttia. Sopii niin edistyneelle viherturaajalle kuin vasta puutarhasta haaveilevalle!


Möröltä on ilmestynyt toinenkin puutarha-aiheinen kirjoituskokoelma, Parhaat päiväni pihalla (Kirjapaja 2008) ja kolmas, Vapaasti versoo, on ilmestymässä huhtikuun lopulla.

Elina Kortesmäki


Etsi kirjaa Seitti-verkkopalvelusta

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Minna ja muut klassikot


”Onko minun syyni, että elämässä on ei ainoastaan kaunista, mutta myöskin rumaa. Kirjailijan tulee olla rehellinen ja tuoda esiin kaikki juuri semmoisena kuin se on, ei kaunistaa mitään. Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat.”

Tuolla tavoin kirjoitti Minna Canth, kun häntä moitittiin realistisesta kirjoitustavastaan ja yhteiskunnallisten epäkohtien kuvaamisesta.

Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19.3. Teatteri Arina tarjosi mahdollisuuden tutustua Canthin näytelmiin ja kirjoitustyyliin järjestämällä kaupunginkirjastossa lukuharjoitukset. Harjoiteltavana tekstinä oli Työmiehen vaimon viimeinen näytös. Tuula Lahdenmäki kertoi näytöstä edeltävistä tapahtumista ja myös näytelmän ilmestyessään saamasta vastaanotosta. Monien muiden Canthin teosten tapaan se sai aikaan kiivasta keskustelua ja hyvinkin kriittisiä mielipiteitä.

Kirjailijantyönsä lisäksi Minna Canth toimi hengästyttävän monissa rooleissa: lehti- ja liikenaisena, yhteiskunnallisena vaikuttajana, uusien kansainvälisten aatteiden ja kulttuurivirtausten välittäjänä, seitsemän lapsen yksinhuoltajana.

Yhä 2000-luvullakin kirjoittajat ja tutkijat ovat paneutuneet Canthin tuotantoon ja elämään monista näkökulmista. On mm. tarkasteltu häntä liikenaisena, taiteilijana ja taistelijana, jopa hänen pihaansa ja puutarhaansa on muisteltu. Reetta Timonen ja Maria Kärkkäinen ovat yhdistäneet Minnan tekstiotteet ja oman kuvataiteellisen panoksensa upeaksi, tässä päivässä eläväksi Canthin 160-vuotisjuhlakirjaksi Minna onnea etsimässä. Teattereiden ohjelmistoon Canthin näytelmät kuuluvat edelleen.

Entä lukijat? Pystyvätkö Canth ja muut klassikot nykyaikana kilpailemaan lukijoista aina uusien kirjavuosikertojen tulviessa markkinoille? Onko ”vanhoilla” kirjoilla enää mitään annettavaa? Ja onko mitään järkeä tässä kirjavirrassa avata kertaalleen luettua kirjaa uudelleen? Omasta puolestaan näihin kysymyksiin vastaa Tommi Sarlinin toimittama teos Uudelleen luettua: kirja johon palaan.

Siinä kirjailijat kertovat sellaisista kirjoista, joita he lukevat yhä uudelleen – jopa joka kesä, kuten Tuula-Liina Varis Putkinotkon – , ja miksi he niin tekevät.

Kirjaston hyllyissä klassikot odottavat tyynen rauhallisina lukijaa tutustumaan itseensä – ensimmäistä tai viidettä kertaa.

Hannele Puhtimäki

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Maaliskuun kirjavinkki

Henna-Kaisa Sivonen:
Kasarikirja
Atena, 2008

Kliffaa hei!


Muistatko vielä My little ponyt, Kaalimaan kakarat ja Playmobilit? Entäs Pelle Hermannin, Postimies Paten tai Timo Taikurin? Puhumattakaan neonväreistä, olkatoppauksista tai kreppiraudoista? Jos muistat, olet mahdollisesti elänyt lapsuuttasi tai nuoruuttasi kultaisella 80-luvulla.

Kasarikirja kertoo kaikista näistä asioista ja paljon muustakin. Sen lukeminen on ainakin 70-luvun lopulla syntyneelle nostalgiamatka lapsuuteen. Kirjassa käsitellään vuosikymmenen leluja ja leikkejä, perhettä, koulua, ajanvietteitä ja 80-luvun tapahtumia, tyyliä ja ilmapiiriä. Kirjaa lukiessa tuli monta kertaa ahaa-elämys: ”Voi, noi karkit olikin hyviä!” ja ”Ai niin, tuota leikkiähän tavattiin aina leikkiä välitunnilla.”

Kirjan tekijä kertoo omista kokemuksistaan ja on lisäksi haastatellut yli viittäkymmentä vuosien 1975 ja 1985 välillä syntynyttä henkilöä eri puolilta Suomea. Varsinkin leikkien nimissä ja säännöissä näkyy alueittainen vaihtelu. Samaa leikkiä saatetaan kutsua Länsi-Suomessa ihan eri nimellä kuin Itä-Suomessa.

Kirjaa voi suositella kaikille 80-luvun lapsille ja nuorille, mutta myös sitä vanhemmille, jotka haluavat palata muistelemaan aikaa ennen lamaa. Vaikka kirjassa käsitelläänkin asiaa paljon 80-luvun lasten näkökulmasta, niin on siinä käsitelty tätä ajanjaksoa myös maailmanpolitiikan, tapahtumien, urheilun, musiikin ja tv-ohjelmien kannalta. Siinä on siis muisteltavaa myös vanhemmille.

”Että tämmönen tapaus.” (Jylppy ja Nulli, Pulttibois)

Hanna Kotila

Etsi kirjaa Seitti-verkkopalvelusta

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Laskemisen aika

Alkuvuosi on Suomen kirjastoissa kiivaan laskemisen ja tilinteon aikaa. Opetusministeriö kerää vuosittain tarkat tilastotiedot jokaisen kunnan ja kaupungin kirjaston toiminnasta ja kunnat ja kaupungit valmistelevat tilinpäätöksiä luottamuselinten hyväksyttäviksi.

Kirjastojen lainojen määrä, niteiden määrä, aukiolotunnit, toimintamenot ja muut toimintaa kuvaavat luvut tulevat sitten aikanaan internettiin jokaisen halukkaan selattavaksi ja vertailtavaksi.

Tässäpä teille vähän esimakua Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston viime vuoden toimintaluvuista.

Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjastossa annettiin vuonna 2008 yhteensä 784 833 lainaa. Tämä on 1700 lainaa enemmän kuin edellisvuonna. Pääosa lainamäärän kasvusta tapahtui pääkirjastolla, josta annettiin 603 172 lainaa. Peräseinäjoen lähikirjastossa lainoja oli kaikkiaan 44 076.

Asukasta kohti laskettuna lainoja oli Seinäjoella viime vuonna 20,67. Lainaajia oli kaikkiaan 19 399 eli yli puolet kaupunkilaisista käyttää kirjaston palveluja vuosittain.

Eri aineistolajien vertailussa kirjallisuuden lainaus oli edelleen ylivoimaisesti suurinta, kaikista lainoista 78,9 % oli kirjalainoja. Kirjallisuuden suhteen lainat jakautuivat seuraavasti: aikuisten tietokirjallisuus 27,1 %, aikuisten kaunokirjallisuus 24,8 %, lasten ja nuorten kaunokirjallisuus 43,2 %, lasten ja nuorten tietokirjallisuus 4,9 %. Kokonaislainauksesta elokuvien lainaus oli 3,6 % ja musiikkiäänitteiden 7,8 %.

Myös Seinäjoen kirjastojen kävijämäärä kasvoi hieman edellisvuodesta ollen 307 023 kävijää. Kaupunginkirjaston verkkosivuille tehtiin viime vuonna yhteensä 603 758 vierailua.

Tärkeitähän nämä numerot ovat, mutta eivät kyllä kerro ihan koko totuutta. Kysymys, miten oikeasti mitata kirjaston vaikuttavuutta, on jo pitkään mietityttänyt kirjastolaisia. On tehty erilaisia laskelmia siitä, miten kirjastoon laitettu euro tuottaa erilaisina hyötyinä yhteisölle neljä euroa takaisin.

Silti jään miettimään, että näkyykö noissa luvuissa se, että kirjastopalvelut ylläpitävät monen ikääntyneen mielenvireyttä ja toimintakykyä; miten mitataan se, että kirjaston mahdollistama lukuharrastus on edesauttanut niin monen lapsen opiskelua ja kasvua tasapainoiseksi aikuiseksi; miten mitataan se, että työttömälläkin on mahdollisuus hankkia sivistystä, elämyksiä ja sisältöä elämäänsä juuri kirjastosta, aivan ilmaiseksi.

Ehkä kaikki ei ole mitattavissa?

Tilastojen laskemisen jälkeen on muuten hyvä harrastaa myös mäen laskemista. Pitkien pellavien sijasta voisi nykyperheisiin toivoa vaikka pieniä pellavapäitä…

Mervi Heikkilä

maanantai 2. helmikuuta 2009

Helmikuun kirjavinkki

Guo, Xiaolu:
Pieni punainen sanakirja rakastavaisille
(suom. Ulla Lempinen)
Atena 2008

Mikään tässä kirjassa ei ole totta paitsi naisen ja miehen rakkaus.

Xiaolu Guon (s. 1973) esikoiskirja Pieni punainen sanakirja rakastavaisille alkaa sanoilla ”Anteksi paha englanti”.

Nuori kiinalaistyttö saapuu Lontooseen vanhempiensa lähettämänä vuodeksi opiskelemaan englannin kieltä. Vanhemmilla on kenkätehdas Kiinassa ja he toivovat että tytär palaa sitä pyörittämään opittuaan englannin kieltä.

Elokuvissa käydessään Zhuang tapaa miehen ja rakastuu. ”Haluan näkeä, missä sinä asut”, sanon. Sinä katsot minua silmiin. ”Olet tervetullut kotiini.”

Siitä kaikki alkaa, väärinkäsityksestä. Kun mies pyytää Zhuangia luokseen vierailulle, tämä luulee sitä kutsuksi muuttaa luokseen asumaan.

Kirjan jokaisen kappaleen alussa on sanakirjamaisesti selitetty jokin sana. Zhuangin kieli on aluksi kangertelevaa ja kielioppi on vielä hakusessa. Kirjan edetessä hänen kielitaitonsa kuitenkin paranee ja teksti muuttuu sujuvaksi. Pieni kiina-englanti sanakirja on hänellä mukana joka paikassa. ”Minä kuljetan tämä tärkeä kirja joka paikkaan, jopa vessa. Sanakirja minun tärkein asia Kiinasta. Siinä kaikki niin yksinkertainen ja selkeä.”

Rakkaussuhde on alusta alkaen ongelmia täynnä. Zhuangin ja miehen ajatusmaailmat ovat täysin erilaiset. ”…Rakastin tai olen rakastanut tai olin rakastanut. Kaikki nämä täsmälliset aikamuodot tarkoittavat, että aika rajaa rakkauden. Ei ääretön. Rakkaus on vain tietyssä ajanjaksossa. Kiinassa rakkaus on aí. Ei aikamuotoja. Ei mennyttä, ei tulevaa. Kiinaksi rakkaus on oleminen, tilanne, olosuhde… Jos rakkautemme olisi kiinalaisessa aikamuodossa, se kestäisi ikuisesti.”

Kirjan teksti on kaunista ja runollista. Lukija voi aavistaa, miten kolkolta tuntuu tulla outoon maahan ja kulttuuriin osaamatta kieltä ja tapoja.

Vuosi kuluu ja Zhuang matkustaa takaisin Kiinaan. ”Ehkä en enää koskaan palaa Englantiin, maahan jossa minusta tuli aikuinen, maahan jossa kasvoin naiseksi, jossa myös haavoituin, jossa koin elämäni hämmentävät päivät ja suuren intohimon ja lyhyen onnen ja vaitonaisen surun… Tiedän että parasta on päästää irti, antaa meidän elää omilla planeetoillamme rinnakkaisia elämiä, ei rajanylityksiä enää.”

Anja Itämäki

Etsi kirjaa Seitti-verkkopalvelusta