Minna ja muut klassikot

”Onko minun syyni, että elämässä on ei ainoastaan kaunista, mutta myöskin rumaa. Kirjailijan tulee olla rehellinen ja tuoda esiin kaikki juuri semmoisena kuin se on, ei kaunistaa mitään. Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat.”

Tuolla tavoin kirjoitti Minna Canth, kun häntä moitittiin realistisesta kirjoitustavastaan ja yhteiskunnallisten epäkohtien kuvaamisesta.

Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19.3. Teatteri Arina tarjosi mahdollisuuden tutustua Canthin näytelmiin ja kirjoitustyyliin järjestämällä kaupunginkirjastossa lukuharjoitukset. Harjoiteltavana tekstinä oli Työmiehen vaimon viimeinen näytös. Tuula Lahdenmäki kertoi näytöstä edeltävistä tapahtumista ja myös näytelmän ilmestyessään saamasta vastaanotosta. Monien muiden Canthin teosten tapaan se sai aikaan kiivasta keskustelua ja hyvinkin kriittisiä mielipiteitä.

Kirjailijantyönsä lisäksi Minna Canth toimi hengästyttävän monissa rooleissa: lehti- ja liikenaisena, yhteiskunnallisena vaikuttajana, uusien kansainvälisten aatteiden ja kulttuurivirtausten välittäjänä, seitsemän lapsen yksinhuoltajana.

Yhä 2000-luvullakin kirjoittajat ja tutkijat ovat paneutuneet Canthin tuotantoon ja elämään monista näkökulmista. On mm. tarkasteltu häntä liikenaisena, taiteilijana ja taistelijana, jopa hänen pihaansa ja puutarhaansa on muisteltu. Reetta Timonen ja Maria Kärkkäinen ovat yhdistäneet Minnan tekstiotteet ja oman kuvataiteellisen panoksensa upeaksi, tässä päivässä eläväksi Canthin 160-vuotisjuhlakirjaksi Minna onnea etsimässä. Teattereiden ohjelmistoon Canthin näytelmät kuuluvat edelleen.

Entä lukijat? Pystyvätkö Canth ja muut klassikot nykyaikana kilpailemaan lukijoista aina uusien kirjavuosikertojen tulviessa markkinoille? Onko ”vanhoilla” kirjoilla enää mitään annettavaa? Ja onko mitään järkeä tässä kirjavirrassa avata kertaalleen luettua kirjaa uudelleen? Omasta puolestaan näihin kysymyksiin vastaa Tommi Sarlinin toimittama teos Uudelleen luettua: kirja johon palaan.

Siinä kirjailijat kertovat sellaisista kirjoista, joita he lukevat yhä uudelleen – jopa joka kesä, kuten Tuula-Liina Varis Putkinotkon – , ja miksi he niin tekevät.

Kirjaston hyllyissä klassikot odottavat tyynen rauhallisina lukijaa tutustumaan itseensä – ensimmäistä tai viidettä kertaa.

Hannele Puhtimäki