perjantai 1. heinäkuuta 2011

Lukuvinkkejä heinäkuulle

Inkeri Kilpinen:
Vuosi idän silkkitiellä
Kirjayhtymä, 1978
Mielenkiintoinen tarina vie automatkalle 70-luvun Eurooppaan, Lähi-itään ja Aasiaan. Inkeri Kilpinen ja miehensä Harvey näkevät paljon erilaisia leirintäalueita, tutustuvat paikallisiin ihmisiin ja heidän koteihinsa. Matkalla he osallistuvat mm. islamilaiseen iltarukoukseen ja hinduhäihin, tapaavat Dalai Laman ja kuulevat huhua turkkilaisesta kirjastoaasista.

Simo Ralli:
Ralli radalla
Like, 2010
Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen kitaristina toiminut Simo Ralli kirjoittaa lehtiin kolumneja ja piti netissä keikkapäiväkirjaa. Ralli radalla koostuu Ilkassa ja Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liitteessä julkaistuista kolumneista sekä keikkapäiväkirjan muistiinpanoista. Yhtyeen fanien lisäksi kirja on kiinnostava kenelle tahansa, joka haluaa saada uusia näkökulmia viime vuosina julkisuudessa olleisiin aiheisiin. Nyt bändin hajottua kirja toimii myös dokumenttina yhtyeen toiminnasta.

Seppo, Sanni:
Palsta
Maahenki 2010
Sanni Sepon hienot valokuvat palstaviljelijöiden vihreistä ja omaperäisistä keitaista ovat mukavaa katseltavaa myös niille, joiden viherpeukalo on surkastunut tai vajaakäytössä. Yhtä kiinnostavia ovat myös Sanni Sepon, Auli Leskisen ja Mari Räsäsen tekstit sekä palstaviljelyyn hurahtaneiden kommentit.
” Jos pitäisi valita palsta vai mies, ottaisin palstan. Sekin vaatii muttei huuda.”

Auster, Paul:
Sattumuksia Brooklynissa
Tammi 2008
Kuusikymppinen, syövästä toipunut vakuutusasiamies Nathan muuttaa Brooklyniin ja alkaa kirjoittaa tarinoita oudoista sattumuksista, joita hän on kuullut muille tapahtuneen. Pian Nathanin omakin elämä muuttuu sangen värikkääksi. Austerin herkullinen ihmiskuvaus ja tarinaniskentätaito vakuuttavat tässäkin kirjassa.

Irving, John:
Viimeinen yö Twisted Riverillä
Tammi 2010
Isä ja poika pakosalla yli 600 sivun pituisessa tarinassa, johon kirjailija on lainannut aiemmasta tuotannostaan yhtä ja toista, mutta ei suinkaan kaikkea. Tapansa mukaan Irving on kehitellyt kiinnostavia ihmiskohtaloita sekä merkillisiä tapahtumasarjoja, jotka vaikuttavat kokki-isän ja kirjailijaksi kehittyvän pojan elämänkulkuun.

Mikko Rimminen:
Nenäpäivä
Teos, 2010
Ihmisrakkautta ja lämminsydämisyyttä täynnä oleva kirja keski-ikäisestä Irmasta, joka ryhtyy tutustumaan ihmisiin kiertämällä Taloustutkimuksen valetutkijana ovelta ovelle. Rimmisen taiturimainen, uutta luova kieli on nautinto sinänsä.

Anja Snellman:
Parvekejumalat
Otava, 2010
Kapinallisen somalityttö Aniksen ja islamilaisuuteen kääntyneen Alla-Zahran kautta Snellman kertoo uskontojen ja kulttuurien eroista, mutta ennen kaikkea nuoren tytön oikeudesta kasvaa omaksi itsekseen, juuri siksi ihmiseksi, joka hänen sisällään versoo.

Riikka Pulkkinen:
Totta
Otava, 2010
Kirja rakkaudesta, surusta, kuolemasta ja muistojen totuudesta. Sairaan Elsan lähestyvä kuolema saa hänen läheisissään aikaan ajatusten ja tunteiden vyöryn ja tuo esiin menneisyyden vaietut tapahtumat.

Petri Tamminen:
Muita hyviä ominaisuuksia
Otava, 2010
Kirja koostuu 23 lyhyestä pakinamaisesta tilannekuvauksesta. Teoksen kertojana ja päähenkilönä on kirjailija Petri Tamminen. Hän kirjoittaa miesten maailmasta, ujona miehenä olemisesta ja elämisestä.
Miten soveltaa käytäntöön ujous ja julkinen kirjailijantyö, johon usein liittyy esiintymisiä?
Ujouden takia hän on menettänyt monia hyviä mahdollisuuksia elämässään. Nasevat tarinat viihdyttävät.


Mark Levengood:
Missä kukat kauneimmat
Schildts, 2010
Mark Levengood jatkaa tuoreimmassa tarinakokoelmassaan jo aikaisemmin ilmestyneistä kokoelmista tutuksi tulleella tyylillä tarinointia elämästä ja ilmiöistä. Hän ammentaa tarinoita perheestään ja tapaamistaan ihmisistä. Levengood kirjoittaa humoristisesti, mutta aina suurella rakkaudella. Tarinoista huokuu uteliaisuus elämää kohtaan. Kirjassa on Ilon Wiklandin kuvitus.

Gavalda, Anna:
Karkumatka
Gummerus, 2010
Gavaldan pienoisromaani kertoo neljästä sisaruksesta, jotka ovat automatkalla sukulaisen häihin, mutta päätyvätkin aivan muualle. Simon, Garance, Lola ja Vincent ovat hyvin läheisiä keskenään, ja he juttelevat toistensa kanssa kiertelemättä. Matkan aikana he löytävät itsestään ja toisistaan uusia ulottuvuuksia. Karkumatka on hauska ja lämmin kertomus kiintymyksestä, joka kestää kaikki kolhut.

Tong Cuong, Valerie:
Pariisissa, sattumalta
Tammi, 2009
Kirja kertoo viidestä täysin erilaisesta pariisilaisesta, joiden elämät suistuvat yhtäkkiä raiteiltaan. He tutustuvat toisiinsa sairaalassa. Marylou on sihteeri ja Paulo-pojan yksinhuoltaja, ja Albert on 78-vuotias varakas mies, joka sairastaa syöpää. Prudence työskentelee asianajotoimistossa, Tom on menestynyt elokuvaohjaaja ja Charlie entinen narkomaani. Nämä ihmiset olisivat tuskin normaalioloissa koskaan tutustuneet toisiinsa, mutta nyt he löytävät toisistaan tukea ja ystävyyttä.

Haahtela, Joel:
Elena
Otava, 2003
Mies näkee naisen puistossa, ja jokin tässä saa hänet pois tolaltaan. Hän odottaa joka päivä naisen askelten kopinaa ja seuraa tätä puistossa ja kaupungilla. Naisesta tulee hänelle pakkomielle. Mitään ei varsinaisesti tapahdu. Kirjan loppupuolella selviää, mikä Elenassa miestä niin kiehtoo.
Haahtela kirjoittaa kauniisti, tekstiä on nautinto lukea.

Ei kommentteja: