Oman elämäni kirjasto

Seinäjoen kirjasto tarjosi satumaisen hetken joskus 1970-luvun lopulla.

Tuona iltana kirjojen hiljaisuus oli päätetty vaihtaa musiikkiin. Se oli Sibeliuksen Satu joka soi, kun astuin sisään, enkä ole sen jälkeen osannut erottaa kirjastoa Sadusta.

Oman elämäni kirjasto on ilman muuta Seinäjoen kaupungin-maakuntakirjasto, jonka suunnittelija oli elokuuhun 2012 asti Alvar Aalto ja siitä lähtien myös Asmo Jaaksi.

Aallon kirjastossa oli ja on fantastista lainaustiskiltä avautuva viuhkamaisuus. Olen viihtynyt milloin missäkin viuhkan siivessä jo kuudella vuosikymmenellä.

Eikä tilapäistä Aallon kirjastosta luopumista ole tarvinnut surra, sillä Apila-kirjastosta tuli jotain vielä parempaa: kaupungin ei-kaupallinen keskipiste. (Kaupallinen keskipiste on kesällä kauppatorilla ja talvella eps-torilla, eikä niissäkään ole mitään vikaa.)

Apilan arkkitehtuuri on hienoa, leikkisää ja oivaltavaa. Sen on hoksannut myös pojanpoika Eemeli, jonka perässä on välillä pysymistä kaikkien houkutusten keskellä.

Olin jo aikaisemmin pitänyt kirjastoa itselleni kaikkein tärkeimpänä julkisena palveluna, mutta Apilan jälkeen se on sitä yhä enemmän. Apila aiheutti suoranaisen kirjastopistoksen. Aika pian sen avaamisen jälkeen käytiin vaimon kanssa tutkimassa Asmo Jaaksin toinen kirjasto Turussa, kohta perään Vaasan, Kokkolan ja Oulun kirjastot, ja nyt viimeksi Inarin. Kaikki ne ovat hienoja, mutta kotikirjasto on paras.

Samaan tapaan kuin Aallon kirjaston lainaustiskiltä näkyi talon koko kirjo, löytyy myös Asmon Apilasta yksi paikka, josta avautuu kaikki: sisääntulo, uutisalue, kahvila, lasten siipi, aikuisten osasto, nuorten alakerta ja Lakeuden risti.

Käyhän etsimässä tuo 360 asteen lakeusmaisema!

Anssi Orrenmaa

Sarjassa alueen kirjailijat kirjoittavat aiheesta Minun kirjastoni / Minä ja kirjasto.