Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Like 2013
Skotlannissa elää monia taruja täysikuun öistä, jolloin hopeaa sataa niitylle, ihmissydämisistä hylkeistä, jättiläisen veistämistä kivipilareista ja Kalamiehestä, joka ajoittain ottaa ihmishahmon ja elää ihmisten parissa kuunkierron ajan antaen heille toivoa. Kun skotlantilaisen saaren (”Olkoon saaren nimi vaikka Parla”) poukamaan ajautuu mereltä mustahiuksinen ja –partainen mies, jonka kuva on vanhan Abigailin Kansantarut ja perinteet –kirjassa, kaikki haluavat uskoa, että hän on toivoa tuova Kalamies.
Tällä saarella tarvitaan toivoa. Maggien aviomiehen Tomin vei meri neljä vuotta sitten. Tomin äiti Emmeline suree poikaansa ja pitää etäisyyttä sisareensa Tabithaan, joka uskalsi 18-vuotiaana puhua ääneen Emmelinen aviomiehen väkivaltaisuudesta. Tomin veli Nathan ei halua lapsia, koska pelkää suvun kirouksen periytyvän edelleen. Sam syyttää turhaan itseään Tomin kuolemasta.
Rantaan huuhtoutunut mies vaikuttaa menettäneen muistinsa, joskin jotkut epäilevät hänen salaavan jotakin. Monet haluavat uskoa, että hän on Kalamies, ja pyytävät häntä olemaan kertomatta totuutta itsestään. Päivä kerrallaan Kalamies tutustuu saarelaisiin ja on ottamassa paikkaansa yhteisössä. Saarelaisten elämä tuntuu järjestyvän monin tavoin. Mutta täysikuu lähestyy jälleen, ja tarussa Kalamies palaa takaisin mereen yhden kuunkierron kuluttua. Katoaako mies parlalaisten elämästä, vai osoittautuuko hän tavalliseksi ihmiseksi?
Kirjassa tarut ja todellisuus kietoutuvat kauniisti yhteen. Saaren asukkaiden menneisyys keriytyy auki tarinan edetessä. Kaikilla on omat selviytymiskeinonsa elämän pyörteissä. Meri ottaa omansa, mutta se voi myös antaa jotain tilalle. Loppujen lopuksi ei ole merkitystä, parantaako Kalamies ihmisten elämän vai tekevätkö he sen itse. Eikä silläkään ole väliä, onko mies myyttinen Kalamies lainkaan vai onko hän tavallinen ihminen. Ihmisen elämä voi muuttua silloin, kun sitä vähiten odottaa, niin pahassa kuin hyvässäkin. Kalamiehen tavoin kirja antaa toivoa siihen, että surusta pääsee yli ja asioista voi puhua, vaikka välillä olisi kulunut monta vuosikymmentä. Tarinat auttavat jaksamaan, vaikka takana olisi raskaitakin kokemuksia, ja arkisen aherruksen lomaan mahtuu aina myös hieman myyttien tenhoa.
Like 2013
Skotlannissa elää monia taruja täysikuun öistä, jolloin hopeaa sataa niitylle, ihmissydämisistä hylkeistä, jättiläisen veistämistä kivipilareista ja Kalamiehestä, joka ajoittain ottaa ihmishahmon ja elää ihmisten parissa kuunkierron ajan antaen heille toivoa. Kun skotlantilaisen saaren (”Olkoon saaren nimi vaikka Parla”) poukamaan ajautuu mereltä mustahiuksinen ja –partainen mies, jonka kuva on vanhan Abigailin Kansantarut ja perinteet –kirjassa, kaikki haluavat uskoa, että hän on toivoa tuova Kalamies.
Tällä saarella tarvitaan toivoa. Maggien aviomiehen Tomin vei meri neljä vuotta sitten. Tomin äiti Emmeline suree poikaansa ja pitää etäisyyttä sisareensa Tabithaan, joka uskalsi 18-vuotiaana puhua ääneen Emmelinen aviomiehen väkivaltaisuudesta. Tomin veli Nathan ei halua lapsia, koska pelkää suvun kirouksen periytyvän edelleen. Sam syyttää turhaan itseään Tomin kuolemasta.
Rantaan huuhtoutunut mies vaikuttaa menettäneen muistinsa, joskin jotkut epäilevät hänen salaavan jotakin. Monet haluavat uskoa, että hän on Kalamies, ja pyytävät häntä olemaan kertomatta totuutta itsestään. Päivä kerrallaan Kalamies tutustuu saarelaisiin ja on ottamassa paikkaansa yhteisössä. Saarelaisten elämä tuntuu järjestyvän monin tavoin. Mutta täysikuu lähestyy jälleen, ja tarussa Kalamies palaa takaisin mereen yhden kuunkierron kuluttua. Katoaako mies parlalaisten elämästä, vai osoittautuuko hän tavalliseksi ihmiseksi?
Kirjassa tarut ja todellisuus kietoutuvat kauniisti yhteen. Saaren asukkaiden menneisyys keriytyy auki tarinan edetessä. Kaikilla on omat selviytymiskeinonsa elämän pyörteissä. Meri ottaa omansa, mutta se voi myös antaa jotain tilalle. Loppujen lopuksi ei ole merkitystä, parantaako Kalamies ihmisten elämän vai tekevätkö he sen itse. Eikä silläkään ole väliä, onko mies myyttinen Kalamies lainkaan vai onko hän tavallinen ihminen. Ihmisen elämä voi muuttua silloin, kun sitä vähiten odottaa, niin pahassa kuin hyvässäkin. Kalamiehen tavoin kirja antaa toivoa siihen, että surusta pääsee yli ja asioista voi puhua, vaikka välillä olisi kulunut monta vuosikymmentä. Tarinat auttavat jaksamaan, vaikka takana olisi raskaitakin kokemuksia, ja arkisen aherruksen lomaan mahtuu aina myös hieman myyttien tenhoa.
Johanna Pitkäranta
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti