lauantai 22. toukokuuta 2010

Äijäenergiaa Nurmon kirjastossa

Nurmon kirjastossa järjestettiin torstaina 6.5. Äijätapahtuma. Paikalle oli kokoontunut toimintaansa esittelemään parikymmentä järjestöä, yhdistystä tai harrastuspiiriä, joissa miehiä on mukana. Tapahtuman teemoista oli kerätty myös kirjallisuusnäyttely. Illan antiin kuului luontokuvia, hanurimusiikkia, hupiohjelmaa, verenpaineen mittausta ja tietokilpailu.



Kirjaston pihalla oli nähtävänä erilaisia kulkuneuvoja. Harley Davidson -klubi oli tuonut esille moottoripyöriä ja EPUA:n urheiluautoilijat esittelivät erilaisia kilpa-autoja, olipa paikalle saatu kanootteja ja yksi museotraktorikin Myös pelastuslaitoksen paloautoon sai tutustua.


Tapahtumalla haluttiin tuoda esiin harrastuspiirien ja yhdistysten laaja kirjo. Monimuotoisena kulttuurin ja sivistyksen kohtaamispaikkana kirjasto tukee myös kaikenlaista harrastustoimintaa ja toimii yhteistyössä eri ryhmien kanssa. Harrastajat toivoivatkin, että tapahtumasta tulisi vuosittainen.

Kirjailijavieraana oli murrerunoilija Arto Juurakko, joka on tullut tutuksi osuvilla parisuhderunoillaan. Hän totesi, että tällä kertaa kuulijoina oli ennätysmäärä miehiä ; yleensä taas enemmistönä ovat naiset. Hän esitteli käytännöllisen uutuuden, pohjalaisen kosimakiven, joka on helppo jättää riuureisulla esimerkiksi pöydän kulmalle, eikä tarvitse välttämättä puhua mitään. Kivessä lukee ”Moon jo kauan sua kattellu” , ja se tarkoittaa: ”Tuletko vaimokseni”.

Kristiina Mäkelä

Ei kommentteja: