tiistai 18. toukokuuta 2010

Käsillä kirjastossa - taidetta - iloa - muotoa

Nurmon kirjastossa vietettiin riemukasta taideviikkoa 20.-24.4. Samanaikaisesti oli kirjaston näyttelytilassa Näppi-käsityökoulun töitä esillä. Kirjastoon oli kutsuttu Keskuspuiston ja Rekitien päiväkotien alle kouluikäisiä lapsia viettämään yhteisiä taidetuokioita. Satujen siivittäminä lapset askartelivat satupuihin lintuja, perhosia ja kaikenlaisia satumaisia olentoja. Sormet virkkasivat ja madot hypähtelivät letitysleikissä, kun pienet kädet valmistivat puihin liaaneja ja lettejä.

Keskiviikkoiltana kirjastossa oli kaikille lapsille avoin taidepaja. Osallistujia oli niin paljon, että välillä piti jonottaakin. Taideteoksia valmistui sellaisella vauhdilla, että kirjastoon kasvoi toinenkin satupuu.



Taideviikko päättyi perjantaina satutuokioon, jossa Tuhatvuotisen satupuun ja pienen linnun johdattamina taiteiltiin satumetsään lisää liaaneja ja upea kukkamatto. Taideviikon tapahtumiin osallistui yhteensä noin 170 innostunutta lasta. Järjestelyistä vastasivat Nurmon kirjasto, kaupungin kulttuuritoimi ja Näppi-käsityökoulu.



Nurmon kirjasto kiittää kaikkia iloiseen tapahtumaan osallistuneita.

Kristiina Mäkelä

Ei kommentteja: