Kjell Askildsen:
Saari
LIKE, 2009
Askildsenin Saari-kirjassa noustaan 148 askelmaa monta kertaa. Ylhäältä majakasta pikkuruisen saaren näkee lähes kokonaan itäpoukamaa lukuun ottamatta. Kirjailijan kerronta ottaa ihmeellisesti valtaansa: myös lukija siirtyy majakkaan nousevan mukana kanervikosta yläilmoihin.
Majakkasaarella eletään keskikesän aikaa. Siellä asuu yleensä vain kolme ihmistä: keski-ikäinen majakanvartija Mardon, hänen vaimonsa Maria ja heidän 20-vuotias tyttärensä Marion. Majakan lisäksi rakennuksia on ainoastaan muutama: majakanvartijan talo, ränsistynyt lato ja mökki, jossa on yksi huone. Mökkiin on nyt majoittautunut kirjailija Albert Krafft. Hän saa sekaisin pienen perheen näennäisen tasaisen elämän.
Kirjailija kuvaa henkilöitään ja heidän mielenliikkeitään lyhyillä ja tarkoilla lauseilla. Hän vaihtaa kerronnan näkökulmaa kiinnostavasti: kertoo yksittäisen, usein arkisenkin asian yhdestä henkilöstä ja tarkentaa sitten varoittamatta toiseen. Tämä tekee lukemisesta haastavaa – välillä on mietittävä, kuka kulloinkin on hän, josta kerrotaan. Kerrontatavan ansiosta lukija tietää kirjan henkilöitä enemmän siitä, mitä saarella on tekeillä ja pystyy eläytymään heidän mielenliikkeisiinsä ja tunteisiinsa.
Tarina muusta maailmasta erillään asuvasta perheestä, heidän mietteistään sekä tavoistaan seurata toistensa liikkeitä majakasta, keittiön ikkunasta tai ulkohuoneen seinänraosta, on jollain tapaa ajaton. Pienoisromaani ilmestyikin suomeksi vasta vuonna 2009, neljä vuosikymmentä myöhemmin kuin alkuperäinen Omgivelser-teos. Onneksi Tarja Tevan suomentama kirja sai varsin houkuttelevan ulkoasun: pienen, sinisen kirjan kannessa on airo, joka upotessaan veteen saa vedenpinnan väreilemään. Samalla tavalla saarella viivähtävä tuntematon nostaa esiin perheenjäsenissä erilaisia tunteita: ihastusta, mustasukkaisuutta ja kaipuuta.
Kertomus tarjoaa paljon pohdittavaa: vaikka henkilöiden aiemmista vaiheista ei juuri kerrota, heistä tulee eläviä ihmisiä. Lukija pääsee miettimään eristyksissä elämisen vaikutuksia, mustasukkaisuuden mekanismeja ja perheväkivallan syitä, vapauden ja sitoutumisen sekä totuuden ja valheen suhteellisuutta. Onko kaikkialle ulottuva pimeys vähemmän pelottavaa kuin se, että valokeila tuo esiin joitakin yksityiskohtia pimeydestä? Muun muassa tätä miettii mökissään kirjailija Krafft. Hän luonnostelee tarinaa pojasta ja taskulampusta: poika pelkää, koska näkee vain sen, minkä lamppu valaisee.
Pieni kirja jättää vastaamatta moniin lukijan kysymyksiin, mikä on osa teoksen tenhoa. Myös tarinan loppu jää avoimeksi.
Kjell Askildsenin tuotantoon kuuluu useita novellikokoelmia ja romaaneja. Niistä on Saari-pienoisromaanin lisäksi suomennettu kolme novellikokoelmaa, jotka ovat nimeltään Suuri autio maa, Tessalonikin koirat ja Tuomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset.
Sirpa Pukkinen
Saari
LIKE, 2009
Askildsenin Saari-kirjassa noustaan 148 askelmaa monta kertaa. Ylhäältä majakasta pikkuruisen saaren näkee lähes kokonaan itäpoukamaa lukuun ottamatta. Kirjailijan kerronta ottaa ihmeellisesti valtaansa: myös lukija siirtyy majakkaan nousevan mukana kanervikosta yläilmoihin.
Majakkasaarella eletään keskikesän aikaa. Siellä asuu yleensä vain kolme ihmistä: keski-ikäinen majakanvartija Mardon, hänen vaimonsa Maria ja heidän 20-vuotias tyttärensä Marion. Majakan lisäksi rakennuksia on ainoastaan muutama: majakanvartijan talo, ränsistynyt lato ja mökki, jossa on yksi huone. Mökkiin on nyt majoittautunut kirjailija Albert Krafft. Hän saa sekaisin pienen perheen näennäisen tasaisen elämän.
Kirjailija kuvaa henkilöitään ja heidän mielenliikkeitään lyhyillä ja tarkoilla lauseilla. Hän vaihtaa kerronnan näkökulmaa kiinnostavasti: kertoo yksittäisen, usein arkisenkin asian yhdestä henkilöstä ja tarkentaa sitten varoittamatta toiseen. Tämä tekee lukemisesta haastavaa – välillä on mietittävä, kuka kulloinkin on hän, josta kerrotaan. Kerrontatavan ansiosta lukija tietää kirjan henkilöitä enemmän siitä, mitä saarella on tekeillä ja pystyy eläytymään heidän mielenliikkeisiinsä ja tunteisiinsa.
Tarina muusta maailmasta erillään asuvasta perheestä, heidän mietteistään sekä tavoistaan seurata toistensa liikkeitä majakasta, keittiön ikkunasta tai ulkohuoneen seinänraosta, on jollain tapaa ajaton. Pienoisromaani ilmestyikin suomeksi vasta vuonna 2009, neljä vuosikymmentä myöhemmin kuin alkuperäinen Omgivelser-teos. Onneksi Tarja Tevan suomentama kirja sai varsin houkuttelevan ulkoasun: pienen, sinisen kirjan kannessa on airo, joka upotessaan veteen saa vedenpinnan väreilemään. Samalla tavalla saarella viivähtävä tuntematon nostaa esiin perheenjäsenissä erilaisia tunteita: ihastusta, mustasukkaisuutta ja kaipuuta.
Kertomus tarjoaa paljon pohdittavaa: vaikka henkilöiden aiemmista vaiheista ei juuri kerrota, heistä tulee eläviä ihmisiä. Lukija pääsee miettimään eristyksissä elämisen vaikutuksia, mustasukkaisuuden mekanismeja ja perheväkivallan syitä, vapauden ja sitoutumisen sekä totuuden ja valheen suhteellisuutta. Onko kaikkialle ulottuva pimeys vähemmän pelottavaa kuin se, että valokeila tuo esiin joitakin yksityiskohtia pimeydestä? Muun muassa tätä miettii mökissään kirjailija Krafft. Hän luonnostelee tarinaa pojasta ja taskulampusta: poika pelkää, koska näkee vain sen, minkä lamppu valaisee.
Pieni kirja jättää vastaamatta moniin lukijan kysymyksiin, mikä on osa teoksen tenhoa. Myös tarinan loppu jää avoimeksi.
Kjell Askildsenin tuotantoon kuuluu useita novellikokoelmia ja romaaneja. Niistä on Saari-pienoisromaanin lisäksi suomennettu kolme novellikokoelmaa, jotka ovat nimeltään Suuri autio maa, Tessalonikin koirat ja Tuomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset.
Sirpa Pukkinen
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti