Minä ja kirjasto 1

On mielenkiintoista katsella aikaa taaksepäin miten kirjaston kanssa on elellyt. Koulussa oli pieni koulukirjasto ja muistan vielä niitten uusien Viisikko-kirjojen tuoksunkin, mitä sieltä sai lainata! Vau mikä maailma aukenikaan noitten kirjojen myötä!

Miten sitä luki sitten aikuisena Utriot ja Pohjola-Pirhoset ahmien. Sitten tuli lähinnä isäni vaikutuksesta Päätalo tapetille. Se  kuului niin tiiviinä lukulistalle, että olin Pietarsaareen muutettuanikin aina listalla ensimmäisenä varauksissa uuden tiiliskiven tullessa ulos.

Sitten alettuani pikkuhiljaa itse kirjoitella, kirjaston rooli muuttui täysin. Hain lähdeteoksia, varasin maakuntakirjastoista saakka taustatyötä varten materiaalia. Jopa Helsingistä, Yliopiston kirjastosta saakka, tarvitsin taustatueksi materiaalia. Maakuntakirjastossa Vaasassa kävin pyörittelemässä mikrofilmejä välillä. Matti Pohdon suku löytyi sieltä.

Noitatulien hohteessa -kirjaan kirjastosta löytyi hyvin siihenkin taustaa, silloin ei internettiä vielä ollut käytössä, nythän se on ehtymättömänä aarreaittana tiedon valtateillä.

Sitten Pietarsaaren kirjasto joutui kaivamaan omat kellarivarastonsa, kun tahdoin lukea Fredrika Runebergin kirjoittamat kirjat. Taustatyötä sekin, monologille, jota lähdin tekemään tästä Johan Ludvigin varjoon jääneestä, lahjakkaasta naisesta.

Tänä päivänä en juurikaan uskalla kirjastoon lainausmielessä mennä. Siihen on kaksi pätevää syytä. Toinen on se, että lukemani tarttuisi takaraivooni ja huomaamattani ”lainaisin” muitten kirjoittajien kirjoitustyyliä. Toinen taas se, että unohdun lukemaan niin tiiviisti, että omat kirjoittamiset jäävät lapsipuolen asemaan.

Kirjaston rooli on kuitenkin edelleen hyvin vahva omassa elämässäni, tuotannossani. Jossain vaiheessa kirjojani julkistellessa huomasin, että ainoa oikea paikka lanseerata uusi kirja lukijoille on kirjasto! 

Niinpä jo Pietarsaaressa sain kaupunginkirjastossa esitellä uutuuteni. Liekö ollut Lattian maku jaloissa -kirja. Kirjasto on paikka johon kaikki lehdetkin voivat hyvällä omallatunnolla tulla paikalle, se on  juuri oikea ympäristö tällaiselle tapahtumalle. Puolueeton ja neutraali.

Ylistarossa karkasi Marmorirapuni omille teilleen, lehdistö edellä joten julkistus sinällään jäi tykkänään julkistamatta. Pidin varani Kukin uskollaan kirjan kanssa ja opetin Ylistarossa yleisön maistamaan shampanjalaseista siideriä, syömään sormipaloja! Ei sormenpaloja kuitenkaan!

Ylistarossa yhteistyö kirjaston kanssa on saumatonta. Kun tarvitsin taustamateriaalia kesällä julkistettuun uutuuteni sain kaikan avun mitä kaipasin.

Elämä jatkuu kynä sauhuten, joten aika näyttää mitä seuraavaksi kirjaston kanssa tuleekaan eteen...

Sisko Thors

Sarjassa alueen kirjailijat kirjoittavat aiheesta Minun kirjastoni / Minä ja kirjasto.