perjantai 1. marraskuuta 2013

Marraskuun kirjavinkki


Kankimäki, Mia
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Otava, 2013

Sei Shonagon kirjoittaa:
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
                          Kun näkee herrasmiehen pysäyttävän vaunut ovensa eteen
                             ja ohjeistavan palvelijoita ilmoittamaan saapumisestaan.
                             Kun pesee hiukset, laittautuu ja pukeutuu tuoksutettuihin
                             viittoihin – vaikka yksikään sielu ei olisi näkemässä,
                             näistä toimista saa tyydytystä.
                             On yö ja sitä odottaa vierailijaa. Yhtäkkiä sitä hätkähtää
                             rapisevia sadepisaroita, jotka tuuli puhaltaa vasten ikkuna-
                             luukkuja.

Mia Kankimäki kyllästyy kertaheitolla elämäänsä. Hän työskentelee mainostoimittajana, on naimaton ja lapseton. Hän saa idean vuoden kestävästä vuorotteluvapaasta ja matkustaa Kiotoon etsimään tietoa japanilaisesta kirjailijasta Sei Shonagonista. Sei eli noin 966-1017 Heian-kaudella ja oli osan elämästään keisarinnan hovinainen. Tuona aikana hän kirjoitti Tyynynaluskirjansa, josta Mia Kankimäki on valtavan innostunut.  Mia tuntee suurta sielunsisaruutta Sein kanssa, ja hänen innostuksensa kyllä välittyy lukijallekin.

Kirja on mielenkiintoinen sekoitus tutkimustyötä, matkaopasta, omaelämäkertaa,  historiaa. Mia Kankimäki kertoo koko ajan ajatuksistaan ja tapahtumista Seille kuin parhaalle ystävälle. Sei Shonagonista tulee elävä ihminen.

Mia listaa Sein tapaan erilaisia asioita:

Viehättäviä asioita:
Kapeat, mutkittelevat kujat, niillä riveissä seisovat perinteiset machiya-talot, kiireetön pyöräily. Kotoisa, pienimuotoinen tunnelma, yhtäkkiä eteen aukeavat kanavat. Oman pyörän tuottama tunne siitä, ettei ole turisti. Salaiset puutarhat, pienoisuniversumit vesiputouksineen ja purossa uivine karppeineen. Mystiset, verhojen kätkemät ravintolat, joihin uskaltaa jo mennä, vaikkei ymmärrä merkkien viestiä. Ystävälliset ihmiset, jotka saavat olon tuntumaan tervetulleelta. Viilentävä tuuli. Oma koti.

Mia Kankimäki kirjoittaa kepeästi ja mukaansatempaavasti. Hän kuvaa Kioton temppeleitä ja museoita niin kauniisti, että tekee mieli ruveta heti tutkimaan lentolippujen hintoja. Mia asuu hostellissa, jossa on asukkaita monista eri  maista, ja hän ystävystyy heidän kanssaan. Olo on vapaa ja onnellinen.

Sei Shonagonin listaamat asiat ovat kutkuttavan ihastuttavia.

Sei Shonagon kirjoittaa:

Asioita jotka ovat parempia yöllä:
Syvänvioletin silkin hehku.
Joku joka ei näytä kummoiselta,
mutta jolla on miellyttävä luonne.
Hototogisu-käki. Vesiputouksen ääni.

Ja vielä lopuksi:

Rankkaa syysmyrskyä seuraavana päivänä
kaikki on hyvin koskettavaa.


Anja Itämäki



Ei kommentteja: