Samassa yhteydessä toimittaja kysyi myös kirjaston
pääovesta. Maalaisjärjellä ja jopa humanistijärjellä voisi päätellä, että
2010-luvulla pystytään yksi ulko-ovi korjaamaan niin että se on esteetön ja
toimiva kovallakin käytöllä. Vakavasti puhuen uskon kyllä, että se vielä
kuntoon tulee, vaikka korjauksen suunnittelu ja toteuttaminen onkin kestänyt
todella kauan.
Mutta miten paljon harmittaa? Katselin teeveestä joitakin
iltoja sitten pientä seitsemänvuotiasta tyttöä, joka oli saanut sodan
pommituksessa sirpaleen niskaansa. Hän oli halvaantunut niskasta alaspäin, eikä
pystynyt liikuttamaan käsiä tai jalkoja. Hän kyseli, miksei äiti ole tullut
katsomaan häntä sairaalaan. Tytölle oli kyllä kerrottu, että äiti on kuollut,
mutta vielä hän jaksoi päivästä toiseen odottaa. Se oli pysäyttävä dokumentti
ja valitettavasti vastaavia lapsiuhreja on maailmalla vaikka kuinka paljon.
Niin että kyllä ovi ja vesi harmittavat, mutta eivät
mitenkään kohtuuttomasti. Enemmän harmittaa esimerkiksi kuntatalouksien kehno
tila Suomessa, ympäristömme tila ja syöpäsairauksien yleisyys, mutta eivät
nekään juuri nyt niin hirveän paljon.
Mervi Heikkilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti