Seinäjoen pääkirjastossa, Nurmon kirjastossa ja lehtituvassa otettiin käyttöön maaliskuun alussa asiakaskoneiden varausjärjestelmä eBooking. Asiakkaan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että hänellä pitää olla kirjastokortin numero ja salanumero mukanaan (joko fyysisesti tai muistissa), kun hän tulee käyttämään kirjaston asiakaskoneita. Koneelle kirjaudutaan aina Seitti-kirjastokortin numerolla ja siihen liitetyllä salanumerolla. Samaa salanumeroa käytetään Seitti-verkkopalvelussa esim. lainoja uusittaessa ja aineistoa varattaessa sekä pääkirjaston lainausautomaatilla aineistoa lainattaessa. Ellei asiakkaalla ole vielä salanumeroa liitettynä kirjastokorttiin, hän saa sen kirjastosta. Vierailijoille tehdään tilapäiset tunnukset.
Ohjelman avulla asiakas voi etukäteen varata ajan haluamalleen tietokoneelle osoitteessa https://kirjastontietokoneet.seinajoki.fi/. Pääkirjastossa on myös erillinen varauskone asiakkaille. Varauksen voi tehdä lisäksi puhelimitse. Asiakkaalla voi olla kaksi yhden tunnin varausta / päivä. Lisäksi on mahdollista ottaa käyttöön vapaana oleva tietokone. Jos asiakas myöhästyy tietokoneelta, varaus peruuntuu 10 minuutin kuluttua ja kone vapautuu seuraavalle käyttäjälle. Osa koneista, mm. lehtituvan kone, on pikakoneita, joille ei voi tehdä varauksia etukäteen. Pikakoneiden käyttöajat ovat joko 15 minuuttia tai puoli tuntia.
Näin vuosikausia jatkunut ”korttirumba” pääkirjaston neuvonnassa on ohi. Aikaisemminhan henkilökunta valvoi asiakaskoneiden käyttöä ja varauksia ottamalla neuvontaan pantiksi asiakkaan kirjastokortin ja merkitsemällä varauslistaan varaajan nimen. Nyt eBooking-ohjelmaa käytettäessä asiakkaan ei enää tarvitse ilmoittaa varauksiaan henkilökunnalle eikä jonottaa kirjastokorttia neuvonnasta.
Alkuvaiheessa näyttää siltä, että suurin osa asiakkaista on muutokseen tyytyväisiä. He voivat hallinnoida varauksiaan itsenäisesti ja mennä suoraan vapaalle koneelle. Henkilökunta auttaa ohjelman opettelussa mielellään, ja runsaasti nettikävijöitä onkin perehdytetty eBookingin käyttöön. Uuden ohjelman käyttöönotto aiheuttaa aina jonkin verran hankaluuksia, koska kaikkia tilanteita ei pystytä testaamaan etukäteen. Yhdessä asiakkaiden kanssa opettelemalla ja ohjelmaan tutustumalla pääsemme pian normaalitilanteeseen. Ohjelma säästää sekä asiakkaiden että henkilökunnan aikaa. Uudessa kirjastossa tulee olemaan paljon enemmän tietokoneita, ja ajanvaraus toimii sujuvasti, kun ohjelma on sinne siirryttäessä jo tuttu.
maanantai 15. maaliskuuta 2010
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Joulupukki ja rouva presidentti kohtasivat Seinäjoen pääkirjastossa
Sanasadetta -työpaja järjestettiin lomalaisten iloksi jo neljännen kerran Seinäjoen pääkirjastossa. Kalevalan päivän jälkeisellä viikolla kokoontui kuusi lukemisesta, kirjoittamisesta ja näyttelemisestä kiinnostunutta alakouluikäistä sanataiteen äärelle.
Kaksipäiväisen työpajan aikana tutustuttiin Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaan ja tehtiin oma 2000-luvun Kalevala-versio, jossa seikkailivat mm. joulupukki Väinämöisenä, Miss Suomi Pohjan Neitona, rouva presidentti Pohjan Akkana ja uimari Jani Sievinen Seppo Ilmarisena sekä prätkäjätkä Ahti Lieto Lemminkäisenä. Lisäksi harjoiteltiin limerikki- ja haiku-runojen tekemistä ja tutustuttiin Jukka Itkosen tuotantoon sekä kirjoitettiin omaa fantasiatarinaa.
Mukana työpajassa oli mm. 9-vuotias Jenni Jääskeläinen Tampereelta. Jenni kuuluu niin sanotun saniksen vakiokävijöihin, sillä hän oli mukana jo neljättä kertaa. Jennin lempiaineisiin koulussa kuuluvat äidinkieli, kuvaamataito sekä käsityö. Jennin lisäksi työpajassa hääri juuri 10 vuotta täyttänyt Atte Ala-Lahti Seinäjoelta. Atte oli mukana ensimmäistä kertaa, mutta lähtisi uudelleenkin, mikäli vastaavaa järjestettäisiin tulevaisuudessa. Atte nimeää lempikirjailijakseen Harry Potterin kirjoittajan J.K. Rowlingin ja Aten tulevaisuuden unelma-ammattina siintääkin kuvataiteilijan tai kirjailijan työ.
Sanasadetta-työpajan järjestelyistä ja ohjauksesta vastasivat Outi Kukkonen ja Pirjo Humalainen Seinäjoen pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolta.
Pirjo Humalainen
Kaksipäiväisen työpajan aikana tutustuttiin Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaan ja tehtiin oma 2000-luvun Kalevala-versio, jossa seikkailivat mm. joulupukki Väinämöisenä, Miss Suomi Pohjan Neitona, rouva presidentti Pohjan Akkana ja uimari Jani Sievinen Seppo Ilmarisena sekä prätkäjätkä Ahti Lieto Lemminkäisenä. Lisäksi harjoiteltiin limerikki- ja haiku-runojen tekemistä ja tutustuttiin Jukka Itkosen tuotantoon sekä kirjoitettiin omaa fantasiatarinaa.
Mukana työpajassa oli mm. 9-vuotias Jenni Jääskeläinen Tampereelta. Jenni kuuluu niin sanotun saniksen vakiokävijöihin, sillä hän oli mukana jo neljättä kertaa. Jennin lempiaineisiin koulussa kuuluvat äidinkieli, kuvaamataito sekä käsityö. Jennin lisäksi työpajassa hääri juuri 10 vuotta täyttänyt Atte Ala-Lahti Seinäjoelta. Atte oli mukana ensimmäistä kertaa, mutta lähtisi uudelleenkin, mikäli vastaavaa järjestettäisiin tulevaisuudessa. Atte nimeää lempikirjailijakseen Harry Potterin kirjoittajan J.K. Rowlingin ja Aten tulevaisuuden unelma-ammattina siintääkin kuvataiteilijan tai kirjailijan työ.
Sanasadetta-työpajan järjestelyistä ja ohjauksesta vastasivat Outi Kukkonen ja Pirjo Humalainen Seinäjoen pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolta.
Pirjo Humalainen
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Maaliskuun kirjavinkki
Hagena, Katharina:
Omenansiementen maku
Minerva, 2009
Kirjastonhoitaja Iris perii isoäidiltään vanhan talon, jossa hän on viettänyt lapsuutensa kesiä. Talon ympärillä on paljon omenapuita ja suuri puutarha, jota isoäiti on rakkaudella hoitanut.
Aluksi Iris asuu talossa vastahakoisesti; hän ei tiedä haluaako pitää sen vai myydä sen pois. Hänen elämänsä on aivan muualla, Etelä-Saksassa. Mutta vähitellen muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta alkaa vyöryä hänen mieleensä, ja Iriksen äidin ja kahden tädin elämän draamat heräävät eloon. Myös isoäidillä Berthalla on ollut omat salaisuutensa. Ne Bertha on kyllä jo autuaasti unohtanut, kuten suurimman osan menneistä ajoista.
Varsinkin yksi kuuma kesä kauan sitten muutti koko suvun naisten elämän. Tuona kesänä Iris oli murrosiän kynnyksellä. Myös puutarha oli tuolloin hehkeimmillään, ja puut ja pensaat notkuivat hedelmistä. Omenantuoksu leijaili talon ympärillä. Erään kohtalokkaan yön seurauksena yksi omenapuu puhkesi kukkaan ja peittyi seuraavana aamuna valkeuteen kuin talvipakkasilla.
Nyt Iris ja Max viettävät yön tuon saman omenapuun alla. Yön aikana omenat kypsyvät ja puu on niitä tulvillaan.
Iris käy läpi elämäänsä ja lähimmäistensä kohtaloita, ja menneisyydestä tulee esiin paljon kipeitä asioita, jotka Iris on painanut kauas mielensä pohjalle.
Kirjan tunnelma on utuinen ja salaperäinen, ja lukija voi tuntea auringon lämmön ihollaan ja haistaa puutarhan huumaavat tuoksut.
”Lämmin, makeanmultainen keitettyjen omenoiden tuoksu levisi talon joka nurkkaan, ja jopa sängyt ja verhot tuoksuivat siltä. Se oli taivaallista omenahilloa.”
Maistakaapa!
Anja Itämäki
Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista
Omenansiementen maku
Minerva, 2009
Kirjastonhoitaja Iris perii isoäidiltään vanhan talon, jossa hän on viettänyt lapsuutensa kesiä. Talon ympärillä on paljon omenapuita ja suuri puutarha, jota isoäiti on rakkaudella hoitanut.
Aluksi Iris asuu talossa vastahakoisesti; hän ei tiedä haluaako pitää sen vai myydä sen pois. Hänen elämänsä on aivan muualla, Etelä-Saksassa. Mutta vähitellen muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta alkaa vyöryä hänen mieleensä, ja Iriksen äidin ja kahden tädin elämän draamat heräävät eloon. Myös isoäidillä Berthalla on ollut omat salaisuutensa. Ne Bertha on kyllä jo autuaasti unohtanut, kuten suurimman osan menneistä ajoista.
Varsinkin yksi kuuma kesä kauan sitten muutti koko suvun naisten elämän. Tuona kesänä Iris oli murrosiän kynnyksellä. Myös puutarha oli tuolloin hehkeimmillään, ja puut ja pensaat notkuivat hedelmistä. Omenantuoksu leijaili talon ympärillä. Erään kohtalokkaan yön seurauksena yksi omenapuu puhkesi kukkaan ja peittyi seuraavana aamuna valkeuteen kuin talvipakkasilla.
Nyt Iris ja Max viettävät yön tuon saman omenapuun alla. Yön aikana omenat kypsyvät ja puu on niitä tulvillaan.
Iris käy läpi elämäänsä ja lähimmäistensä kohtaloita, ja menneisyydestä tulee esiin paljon kipeitä asioita, jotka Iris on painanut kauas mielensä pohjalle.
Kirjan tunnelma on utuinen ja salaperäinen, ja lukija voi tuntea auringon lämmön ihollaan ja haistaa puutarhan huumaavat tuoksut.
”Lämmin, makeanmultainen keitettyjen omenoiden tuoksu levisi talon joka nurkkaan, ja jopa sängyt ja verhot tuoksuivat siltä. Se oli taivaallista omenahilloa.”
Maistakaapa!
Anja Itämäki
Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista
torstai 18. helmikuuta 2010
Nyt tapahtuu!
Kirjaston uudisrakennushankkeessa tapahtuu jo jotain konkreettista. Alvar Aallonkatu on suljettu Koulukadun päästä, sillä maanalaiset kaukolämpökanaalit täytyy siirtää kirjaston uudisrakennuksen maanrakennustöiden edestä pois.
Varsinainen maanrakennus- ja paalutusurakka on tällä hetkellä laskennassa. Muuten suunnittelu on loppumetreillä: arkkitehtisuunnitelmat, rakennesuunnitelmat, sähkö- sekä LVIA-suunnitelmat valmistuvat vauhdilla ja niitä sovitellaan yhteen.
Pyrimme täällä blogissa jatkossa tiedottamaan rakennushankkeen etenemisestä ja julkaisemaan myös tuoreita havainnekuvia sekä pohjapiirroksia.
Mervi Heikkilä
kirjastotoimenjohtaja
Varsinainen maanrakennus- ja paalutusurakka on tällä hetkellä laskennassa. Muuten suunnittelu on loppumetreillä: arkkitehtisuunnitelmat, rakennesuunnitelmat, sähkö- sekä LVIA-suunnitelmat valmistuvat vauhdilla ja niitä sovitellaan yhteen.
Pyrimme täällä blogissa jatkossa tiedottamaan rakennushankkeen etenemisestä ja julkaisemaan myös tuoreita havainnekuvia sekä pohjapiirroksia.
Mervi Heikkilä
kirjastotoimenjohtaja
maanantai 1. helmikuuta 2010
Helmikuun kirjavinkki
Helsinki pienen tytön silmin
Anna-Liisa Lehtonen: Kengät kuin Tuhkimolla: nuoren tytön elämää 1930- ja 1940-lukujen Helsingissä. Kirjapaja 2009.
Lasten- ja nuortenkirjailijana tunnetuksi tullut äidinkielen lehtori Anna-Liisa Lehtonen julkaisi viime vuonna muistelmansa. Kengät kuin Tuhkimolla on nimensä mukaisesti kuvaus lapsuudesta ja nuoruudesta Helsingissä - mutta se on myös paljon muuta. Kirja on nuoren tytön kasvun kuvaus sodan, sekavien perhesuhteiden ja fanaattisen uskonnollisuuden varjossa.
Anna-Liisa saa noin kymmenvuotiaana tietää, että häntä ankarasti kasvattaneet äiti ja pappa eivät olekaan hänen äitinsä ja isänsä, vaan isoäiti ja isoisäpuoli. Anna-Liisan äiti onkin epävakaa ja hepsankeikaksi nimitetty Hulda, ja isä on ”rosvo ja varas”, tuntematon mies, jonka kanssa oikea äiti oli naimisissa vain vähän aikaa. Totuus ei kuitenkaan ole niin musta-valkoinen, sen Anna-Liisa saa varttuessaan huomata.
Anna-Liisa Lehtonen: Kengät kuin Tuhkimolla: nuoren tytön elämää 1930- ja 1940-lukujen Helsingissä. Kirjapaja 2009.
Lasten- ja nuortenkirjailijana tunnetuksi tullut äidinkielen lehtori Anna-Liisa Lehtonen julkaisi viime vuonna muistelmansa. Kengät kuin Tuhkimolla on nimensä mukaisesti kuvaus lapsuudesta ja nuoruudesta Helsingissä - mutta se on myös paljon muuta. Kirja on nuoren tytön kasvun kuvaus sodan, sekavien perhesuhteiden ja fanaattisen uskonnollisuuden varjossa.
Anna-Liisa saa noin kymmenvuotiaana tietää, että häntä ankarasti kasvattaneet äiti ja pappa eivät olekaan hänen äitinsä ja isänsä, vaan isoäiti ja isoisäpuoli. Anna-Liisan äiti onkin epävakaa ja hepsankeikaksi nimitetty Hulda, ja isä on ”rosvo ja varas”, tuntematon mies, jonka kanssa oikea äiti oli naimisissa vain vähän aikaa. Totuus ei kuitenkaan ole niin musta-valkoinen, sen Anna-Liisa saa varttuessaan huomata.
Kasvattivanhemmat ovat aikuisiällä herätyksen saaneita kiivaita helluntailaisia, jotka kieltävät tytöltä kaikki ”maalliset huvit”. Kiellettyjen listalla ovat niin satujen lukeminen kuin maallisten laulujen laulaminenkin ja kuunteleminenkin. Kirkkoon tyttö ei saa jalallaan astua, vaan hän viettää aikaansa rukouskokouksissa. Ankaran tuomitsemisen ja valvomisen ilmapiiri on kuvattu aidosti ja tekee kirjasta paikoin hiukan ahdistavaakin luettavaa.
Sota vei monia Anna-Liisan ikätovereita ennenaikaiseen hautaan ja pommituksen aiheuttivat pelkoa pääkaupungissa. Anna-Liisa Lehtosen elämänpiiriä sota kuitenkin myös avarsi, sillä hän pääsi pommituksia pakoon maalle ja tutustui uusiin ihmisiin ja erilaisiin elämänpiireihin.
Kasvuympäristön vinoutumista huolimatta Anna-Liisasta kasvaa muistelmien mittaan järkevä nuori nainen. Hän uskaltaa lopulta uhmata kasvattivanhempiaan ja valitsee itse sekä sulhasensa että sellaisen uskonnollisuuden, joka tuntuu itsestä hyvältä ja oikealta.
Anna-Liisa Lehtosen muistelmat on hyvin kirjoitettu ja sisältää hienoja kuvauksia vanhasta Helsingistä ja sen 30- ja 40 –lukujen elämänmenosta. Samalla se on hyvä lisä kotimaisten kirjailijoiden lapsuusmuistelmiin ja on ikään kuin todistus siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Vaikka Anna-Liisa Lehtosella ei lapsuudessa ollut juuri kosketusta satuihin ja tarinaperinteeseen, pystyi hän aikuisiällä silti luomaan itse elävää lasten- ja nuortenkirjallisuutta.
Mervi Heikkilä
torstai 31. joulukuuta 2009
Tammikuun kirjavinkki
Herta Müller: Sydäneläin
Tammi, 1996
Romanialaissyntyinen, nykyisin Saksassa asuva Herta Müller (s. 1953) sai vastikään Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Müller on kuvannut tuotannossaan paljon Romaniassa asuvan saksalaisväestön ahdinkoa diktaattori Ceauşescun aikana. Kyseiseen aikakauteen sijoittuu myös hänen romaaninsa Sydäneläin. Mülleriltä on suomennettu myös kaksi muuta teosta, Matala maa (1989) ja Ihminen on iso fasaani : kertomus (1990).
Sydäneläimen pääosassa on lähes nimettömäksi jäävä kertojaminä, pienestä maalaiskylästä opiskelukaupunkiin muuttanut tyttö. Hän asuu viiden muun opiskelijan kanssa ahtaassa huoneessa, kaikilla matkalaukut sänkyjensä alla. Opiskeluaikana kertoja ystävystyy kolmen miesopiskelijan kanssa. Yhdessä he lukevat kiellettyjä kirjoja, valokuvaavat ja keskustelevat. Heidän elämänsä koostuu alussa opiskelusta ja myöhemmin työstä, jatkuvasta tavaroiden penkomisesta, kuulusteluista, tappouhkauksista ja yleensäkin pelon alla elämisestä. Keneenkään ei voi luottaa, ilmapiiri on ahdistava. Pakoa yrittävät päätyvät hautausmaalle. Iloa tai helpotusta elämään on vaikea löytää.
Müllerin teos Sydäneläin on proosaromaani, mutta hänen käyttämänsä kieli on hyvin runollista. Kerronta on pirstaleista ja välähdyksenomaista. Preesensin lomassa kulkevat kertojaminän lapsuudenmuistot kotikylästä. Müller käyttää paljon kielikuvia: kirjassa kaupungit kuvastuvat ihmisten kasvoilta, kirjoittaja vetää lauseet ihonsa päälle ja rakkaudella on riidassa kynnet. Repliikkejä ei ole kirjoitettu erilleen, vaan henkilöiden sanat on kirjoitettu suorasanaisten lauseiden sisään.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat diktatuurin ja pelon aikakauteen. Ahdistus ja pelko välittyvät tehokkaasti myös teoksesta, ja lukukokemus on paikoin raskas. Müllerin runollinen ja kuvallinen kieli kuitenkin etäännyttää tapahtumia, mutta tekee toisaalta samalla tekstistä vaikeasti lähestyttävän. Henkilöhahmot jäävät sananmukaisesti hahmoiksi, eikä heistä oikein saa otetta. Sydäneläin on aiheensa puolesta tärkeä kuvaus vaikeasta ajanjaksosta ja ahdistavasta elämästä, mutta selkeän proosakerronnan ystävän se saattaa jättää kylmäksi.
Johanna Pitkäranta
Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista
Tammi, 1996
Romanialaissyntyinen, nykyisin Saksassa asuva Herta Müller (s. 1953) sai vastikään Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Müller on kuvannut tuotannossaan paljon Romaniassa asuvan saksalaisväestön ahdinkoa diktaattori Ceauşescun aikana. Kyseiseen aikakauteen sijoittuu myös hänen romaaninsa Sydäneläin. Mülleriltä on suomennettu myös kaksi muuta teosta, Matala maa (1989) ja Ihminen on iso fasaani : kertomus (1990).
Sydäneläimen pääosassa on lähes nimettömäksi jäävä kertojaminä, pienestä maalaiskylästä opiskelukaupunkiin muuttanut tyttö. Hän asuu viiden muun opiskelijan kanssa ahtaassa huoneessa, kaikilla matkalaukut sänkyjensä alla. Opiskeluaikana kertoja ystävystyy kolmen miesopiskelijan kanssa. Yhdessä he lukevat kiellettyjä kirjoja, valokuvaavat ja keskustelevat. Heidän elämänsä koostuu alussa opiskelusta ja myöhemmin työstä, jatkuvasta tavaroiden penkomisesta, kuulusteluista, tappouhkauksista ja yleensäkin pelon alla elämisestä. Keneenkään ei voi luottaa, ilmapiiri on ahdistava. Pakoa yrittävät päätyvät hautausmaalle. Iloa tai helpotusta elämään on vaikea löytää.
Müllerin teos Sydäneläin on proosaromaani, mutta hänen käyttämänsä kieli on hyvin runollista. Kerronta on pirstaleista ja välähdyksenomaista. Preesensin lomassa kulkevat kertojaminän lapsuudenmuistot kotikylästä. Müller käyttää paljon kielikuvia: kirjassa kaupungit kuvastuvat ihmisten kasvoilta, kirjoittaja vetää lauseet ihonsa päälle ja rakkaudella on riidassa kynnet. Repliikkejä ei ole kirjoitettu erilleen, vaan henkilöiden sanat on kirjoitettu suorasanaisten lauseiden sisään.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat diktatuurin ja pelon aikakauteen. Ahdistus ja pelko välittyvät tehokkaasti myös teoksesta, ja lukukokemus on paikoin raskas. Müllerin runollinen ja kuvallinen kieli kuitenkin etäännyttää tapahtumia, mutta tekee toisaalta samalla tekstistä vaikeasti lähestyttävän. Henkilöhahmot jäävät sananmukaisesti hahmoiksi, eikä heistä oikein saa otetta. Sydäneläin on aiheensa puolesta tärkeä kuvaus vaikeasta ajanjaksosta ja ahdistavasta elämästä, mutta selkeän proosakerronnan ystävän se saattaa jättää kylmäksi.
Johanna Pitkäranta
Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista
tiistai 22. joulukuuta 2009
Joululaulun tarina
Wilhelms, Eino: Jouluyö, juhlayö: kuvitettu kertomus maailman tunnetuimman joululaulun synnystä
”Jouluyö, juhlayö päättynyt kaikk´ on työ
Kaks´ vain valveill´ on puolisoa, lapsen
herttaisen nukkuessa seimikätkyessään”
Näin lauloi itävaltalaisen Oberndorfin seurakunnan kuoro jouluaattona vuonna 1818 Pyhän Nikolauksen kirkossa.
Kirkon urut olivat epäkunnossa, eikä niitä ehdittäisi saada kuntoon ennen jouluaaton messua, joten messu jouduttaisiin toimittamaan ilman musiikkia. Tarinan mukaan tämä seikka harmitti kovin seurakunnan nuorta pappia Josef Mohria ja hänen urkuriystäväänsä Franz Gruberia.
He olivat jo aikaisemmin keskustelleet uuden joululaulun tekemisestä – aiheena jouluyön tapahtumat Betlehemissä. Lopullisen sysäyksen laulun synnylle antoi pastorin vierailu aattoiltana ylhäällä vuorenrinteessä köyhän miilunpolttajan mökissä, jonne hänet oli kutsuttu siunaamaan samana päivänä syntynyttä poikalasta ja hänen väsynyttä äitiään.
Ränsistyneessä majassa pastoria kohtasi liikuttava näky. Nuori äiti lepäsi vuoteella raukeana mutta onnellisena hymyillen, vierellään nukkuva lapsi. Isä, karkeapartainen metsätyömies, oli hellästi kumartuneena heidän ylitseen.
Tämä näky kirkasti pastorille jouluyön tapahtumien tunnelman kauan sitten Betlehemin tallissa, ja sanat saivat muotonsa pastorin palattua pappilaan.
Ilta oli jo pitkällä ja laulusta puuttui vielä sävel. Pastori Mohr riensi ystävänsä Gruberin luo, joka ilahtui joulurunon sanoista ja istuutui klaviaarinsa ääreen. Täysin taivaallisen musiikin lumoissa hän loi sävellyksen, jonka siivittämänä Josef Mohrin joululaulu on valloittanut lukemattomien ihmisten sydämet ympäri maailmaa.
Kristiina Mäkelä
”Jouluyö, juhlayö päättynyt kaikk´ on työ
Kaks´ vain valveill´ on puolisoa, lapsen
herttaisen nukkuessa seimikätkyessään”
Näin lauloi itävaltalaisen Oberndorfin seurakunnan kuoro jouluaattona vuonna 1818 Pyhän Nikolauksen kirkossa.
Kirkon urut olivat epäkunnossa, eikä niitä ehdittäisi saada kuntoon ennen jouluaaton messua, joten messu jouduttaisiin toimittamaan ilman musiikkia. Tarinan mukaan tämä seikka harmitti kovin seurakunnan nuorta pappia Josef Mohria ja hänen urkuriystäväänsä Franz Gruberia.
He olivat jo aikaisemmin keskustelleet uuden joululaulun tekemisestä – aiheena jouluyön tapahtumat Betlehemissä. Lopullisen sysäyksen laulun synnylle antoi pastorin vierailu aattoiltana ylhäällä vuorenrinteessä köyhän miilunpolttajan mökissä, jonne hänet oli kutsuttu siunaamaan samana päivänä syntynyttä poikalasta ja hänen väsynyttä äitiään.
Ränsistyneessä majassa pastoria kohtasi liikuttava näky. Nuori äiti lepäsi vuoteella raukeana mutta onnellisena hymyillen, vierellään nukkuva lapsi. Isä, karkeapartainen metsätyömies, oli hellästi kumartuneena heidän ylitseen.
Tämä näky kirkasti pastorille jouluyön tapahtumien tunnelman kauan sitten Betlehemin tallissa, ja sanat saivat muotonsa pastorin palattua pappilaan.
Ilta oli jo pitkällä ja laulusta puuttui vielä sävel. Pastori Mohr riensi ystävänsä Gruberin luo, joka ilahtui joulurunon sanoista ja istuutui klaviaarinsa ääreen. Täysin taivaallisen musiikin lumoissa hän loi sävellyksen, jonka siivittämänä Josef Mohrin joululaulu on valloittanut lukemattomien ihmisten sydämet ympäri maailmaa.
Kristiina Mäkelä
Hyvää ja rauhallista joulunaikaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
