Minun kirjastoni

Halusin ymmärtää otsikon omistussuhteen hyvin konkreettisesti, koska minulla oli jo pikkupoikana ikioma kirjasto. Se sijaitsi Jurvan Tainuskylässä keittiön kirjahyllykössä, jossa minulla oli oma reviirini.

Kirjat oli aseteltu pituusjärjestyksessä vasemmalta oikealle. Kunnian olla ykkönen sai Hanhiemon satulipas, joka oli kapea mutta korkea. Sen selässä oli tarra, johon oli merkitty pelkkä numerosarja 001.

Mitään aakkosellista koodia ei tarvittu. Noin viidenkymmenen kirjan joukosta kyllä löysi etsimänsä lastenkirjan, sikäli kuin sen omistin. Lainaajina toimi lähinnä oma kotiväki. Olisi harmittanut, jos iltasaduksi toivottu kirja olisi ollut menossa kodin ulkopuolella. Tärkeintä oli pitää kirjastoa − ja istua juhlavasti kirjastonhoitajana paikalla, kun oli asiakkaita.

Esikuvana toimi Jurvan kirjastoa hoitanut iäkäs herrasmies Arvo Liimakka. En ole virallisesti selvittänyt, oliko hän aikanaan ainut työntekijä Jurvan kirjastossa. Mutta joskus kun asia on tullut joidenkin silloisten jurvalaisten kanssa puheeksi, niin hekään eivät ole muistaneet pikkupoika-ajoiltani muita kirjastovirkailijoita kuin Liimakan.

Joskus olen pysähtynyt miettimään, mikä merkitys omalle kirjailijan uralleni oli sillä, että Jurvan kirjastossa sattui toimimaan näyttävästi mies. Mahdotonta sanoa, muttei siitä ainakaan haittaa ollut, että kiinnostuin jo pienenä kirjoista ja kirjaston omistamisesta.

Jussi Matilainen

Sarjassa alueen kirjailijat kirjoittavat aiheesta Minun kirjastoni / Minä ja kirjasto.

Sunnuntaivieras Jarmo Korhonen

Keskustalainen poliitikko Jarmo Korhonen kävi Apilan sunnuntaivieraana 3.11.2013. Hän suositteli tutustumaan seuraaviin teoksiin.

Kukka-Maaria Karjalainen: Isä (1998)

Lasse Laaksonen: Eripuraa ja arvovaltaa, Mannerheimin ja kenraalien henkilösuhteet ja johtaminen (2004)

Michael Meyer: Ihmisten vuosi 1989 (2010)

Cormac McCarthy: Tie (2008)

Alan Weisman: Maailma ilman meitä (2009)

 

 

Marraskuun kirjavinkki

Kankimäki, Mia

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Otava, 2013

Sei Shonagon kirjoittaa:

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

                          Kun näkee herrasmiehen pysäyttävän vaunut ovensa eteen
                             ja ohjeistavan palvelijoita ilmoittamaan saapumisestaan.
                             Kun pesee hiukset, laittautuu ja pukeutuu tuoksutettuihin
                             viittoihin – vaikka yksikään sielu ei olisi näkemässä,
                             näistä toimista saa tyydytystä.
                             On yö ja sitä odottaa vierailijaa. Yhtäkkiä sitä hätkähtää
                             rapisevia sadepisaroita, jotka tuuli puhaltaa vasten ikkuna-
                             luukkuja.

Mia Kankimäki kyllästyy kertaheitolla elämäänsä. Hän työskentelee mainostoimittajana, on naimaton ja lapseton. Hän saa idean vuoden kestävästä vuorotteluvapaasta ja matkustaa Kiotoon etsimään tietoa japanilaisesta kirjailijasta Sei Shonagonista. Sei eli noin 966-1017 Heian-kaudella ja oli osan elämästään keisarinnan hovinainen. Tuona aikana hän kirjoitti Tyynynaluskirjansa, josta Mia Kankimäki on valtavan innostunut.  Mia tuntee suurta sielunsisaruutta Sein kanssa, ja hänen innostuksensa kyllä välittyy lukijallekin.

Kirja on mielenkiintoinen sekoitus tutkimustyötä, matkaopasta, omaelämäkertaa,  historiaa. Mia Kankimäki kertoo koko ajan ajatuksistaan ja tapahtumista Seille kuin parhaalle ystävälle. Sei Shonagonista tulee elävä ihminen.

Mia listaa Sein tapaan erilaisia asioita:

Viehättäviä asioita:

Kapeat, mutkittelevat kujat, niillä riveissä seisovat perinteiset machiya-talot, kiireetön pyöräily. Kotoisa, pienimuotoinen tunnelma, yhtäkkiä eteen aukeavat kanavat. Oman pyörän tuottama tunne siitä, ettei ole turisti. Salaiset puutarhat, pienoisuniversumit vesiputouksineen ja purossa uivine karppeineen. Mystiset, verhojen kätkemät ravintolat, joihin uskaltaa jo mennä, vaikkei ymmärrä merkkien viestiä. Ystävälliset ihmiset, jotka saavat olon tuntumaan tervetulleelta. Viilentävä tuuli. Oma koti.

Mia Kankimäki kirjoittaa kepeästi ja mukaansatempaavasti. Hän kuvaa Kioton temppeleitä ja museoita niin kauniisti, että tekee mieli ruveta heti tutkimaan lentolippujen hintoja. Mia asuu hostellissa, jossa on asukkaita monista eri  maista, ja hän ystävystyy heidän kanssaan. Olo on vapaa ja onnellinen.

Sei Shonagonin listaamat asiat ovat kutkuttavan ihastuttavia.

Sei Shonagon kirjoittaa:

Asioita jotka ovat parempia yöllä:

Syvänvioletin silkin hehku.
Joku joka ei näytä kummoiselta,
mutta jolla on miellyttävä luonne.
Hototogisu-käki. Vesiputouksen ääni.

Ja vielä lopuksi:

Rankkaa syysmyrskyä seuraavana päivänä

kaikki on hyvin koskettavaa.


Anja Itämäki

Seinäjoen kirjastolaiset Uumajassa

Syksyllä 2012 Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto sai yhdessä kahden muun kirjaston kanssa Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden kirjastokehittäjä -palkinnon. Palkintorahalla päätettiin lähteä tutustumaan Uumajan kirjastoihin. Lisätukea matkaan saatiin Pohjanmaan ELY-keskukselta. Kohteina oli Uumajan kaupunginkirjasto ja kaksi yliopiston kirjaston toimipistettä.

Oli melkeinpä nostalgista lähteä matkaan Vaasanlaivalla. Kovin paljon muita matkustajia ei laivalla meidän lisäksemme ollut. Puolenpäivän aikaan olimme Uumajassa, ja ensimmäinen kohteemme oli Universitetsbiblioteket, jossa meillä oli ilo saada suomenkielinen opastus.

Hyllyissä on vielä kovasti tilaa :)

Kirjaston katossa oli hieno taideteos/kello, jota jäimme tietenkin ihmettelemään.

Seuraavana kohteena oli Uumajan kaupunginkirjasto, jossa meidän tuloomme oli todella panostettu. Meille esiteltiin mm. paikallista kirjaston verkkopalvelua, lukemaaninnostamismenetelmiä ja hienoa uutta kirjastoa, joka on rakentumassa jokirantaan. Uumaja on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2014, ja uusi kirjasto ja kulttuurikeskus on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuonna. Saimme käynnistä uusia ideoita, mutta huomasimme myös, että samojen asioiden kanssa painiskellaan myös lahden toisella puolella.

Miten olisi tämmöinen muovipussi"automaatti"?

Pikalainoja oli saatavilla myös Uumajassa, suomalaisiakin ihan hyvin edustettuna.

Varattuja kirjoja sai itse noutaa, mutta systeemi oli vähän erilainen kuin meillä. Kirjat olivat tekijän mukaan aakkosissa.

Uumajan palautusautomaatti oli hieman suurempi kuin meidän Tuomas.

Kirjastoauto oli hienosti maalattu.

 

Vierailimme myös taidekampuksen kirjastossa ja samassa rakennuksessa olleessa Bildmuseetissa.

 

Museosta oli hienot näkymät joelle.

 

Bildmuseetin taideteoksista eniten ihastusta taisi aiheuttaa Jacob Hashimoton installaatio Superabundant atmosphere.

Lopuksi Wasalinella takaisin kotiin.

Kuvat ja teksti: Hanna Kotila

Sunnuntaivieras Timo Polari

Seikkailija, kirjailija Timo Polari kävi pääkirjasto Apilan sunnuntaivieraana 27.10.2013.
Hän suositteli tutustumaan seuraaviin teoksiin.

• Jonathan Glover: Ihmisyys (1999)
• Jon Krakauer: Jäätäviin korkeuksiin (1997)
• Dan Brown: Da Vinci –koodi (2003)
• Timo Polari: Kulttuuriseikkailu (2011)
• Rita Hayworth - avain pakoon (ohjaus Frank Darabont) (1994)
• Johann Sebastian Bach: H-molli-messu (1749)

 

Sunnuntaivieras Mervi Heikkilä

Kirjastotoimenjohtaja Mervi Heikkilä oli sunnuntaivieraana 20.10.

Onpa hirveää, kun täytyy valita vain kuusi, mieluusti listaisin vaikka kuusikymmentä loistavaa kirjaa. Nyt valitsemissani kirjoissa on sekä nuorten ja lastenkirjoja, että ns. aikuistenkirjoja. Aina ei ole mukavaa, kun kirjoja täytyy käytännön syistä lokeroida kohderyhmittäin. Minusta aikuisten pitäisi lukea paljon enemmän lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja. Se vie hetkeksi takaisin lapsuuden maagiseen maailmaan, mielikuvituksen riemuun ja hoitaa jokaisen aikuisen sisällä olevaa lasta. Lisäksi siten ehkä pääsee paremmin sisälle nykylasten ja -nuortenkin maailmaan. Hyvä kirjallisuus on hyvää kirjallisuutta, oli sen kohderyhmä tai genre mikä hyvänsä.

Nyt valitsemani kirjat sopivat kaikille kasvaville, kaikille, jotka pitävät salaisuuksista, tähdistä, sumuisista aamuista ja vanhoista vaatekaapeista.

• Margaret Mahy: Noitavaellus (1990, alkuteos 1984)
• Sari Peltoniemi: Hirvi (2001)
• Hannele Huovi: Höyhenketju (2002)
• Jukka Itkonen: Kuutanssi (1999)
• Neil Gaiman: Tähtisumua (2000, alkuteos 1998)
• Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Lisäksi on ihan pakko mainita ainakin Maria Vuorion, Tuula Korolaisen, Kirsi Kunnaksen, Kaarina Helakisan ja Ritva Toivolan koko tuotanto.

 

 

Minä ja kirjasto 1

On mielenkiintoista katsella aikaa taaksepäin miten kirjaston kanssa on elellyt. Koulussa oli pieni koulukirjasto ja muistan vielä niitten uusien Viisikko-kirjojen tuoksunkin, mitä sieltä sai lainata! Vau mikä maailma aukenikaan noitten kirjojen myötä!

Miten sitä luki sitten aikuisena Utriot ja Pohjola-Pirhoset ahmien. Sitten tuli lähinnä isäni vaikutuksesta Päätalo tapetille. Se  kuului niin tiiviinä lukulistalle, että olin Pietarsaareen muutettuanikin aina listalla ensimmäisenä varauksissa uuden tiiliskiven tullessa ulos.

Sitten alettuani pikkuhiljaa itse kirjoitella, kirjaston rooli muuttui täysin. Hain lähdeteoksia, varasin maakuntakirjastoista saakka taustatyötä varten materiaalia. Jopa Helsingistä, Yliopiston kirjastosta saakka, tarvitsin taustatueksi materiaalia. Maakuntakirjastossa Vaasassa kävin pyörittelemässä mikrofilmejä välillä. Matti Pohdon suku löytyi sieltä.

Noitatulien hohteessa -kirjaan kirjastosta löytyi hyvin siihenkin taustaa, silloin ei internettiä vielä ollut käytössä, nythän se on ehtymättömänä aarreaittana tiedon valtateillä.

Sitten Pietarsaaren kirjasto joutui kaivamaan omat kellarivarastonsa, kun tahdoin lukea Fredrika Runebergin kirjoittamat kirjat. Taustatyötä sekin, monologille, jota lähdin tekemään tästä Johan Ludvigin varjoon jääneestä, lahjakkaasta naisesta.

Tänä päivänä en juurikaan uskalla kirjastoon lainausmielessä mennä. Siihen on kaksi pätevää syytä. Toinen on se, että lukemani tarttuisi takaraivooni ja huomaamattani ”lainaisin” muitten kirjoittajien kirjoitustyyliä. Toinen taas se, että unohdun lukemaan niin tiiviisti, että omat kirjoittamiset jäävät lapsipuolen asemaan.

Kirjaston rooli on kuitenkin edelleen hyvin vahva omassa elämässäni, tuotannossani. Jossain vaiheessa kirjojani julkistellessa huomasin, että ainoa oikea paikka lanseerata uusi kirja lukijoille on kirjasto! 

Niinpä jo Pietarsaaressa sain kaupunginkirjastossa esitellä uutuuteni. Liekö ollut Lattian maku jaloissa -kirja. Kirjasto on paikka johon kaikki lehdetkin voivat hyvällä omallatunnolla tulla paikalle, se on  juuri oikea ympäristö tällaiselle tapahtumalle. Puolueeton ja neutraali.

Ylistarossa karkasi Marmorirapuni omille teilleen, lehdistö edellä joten julkistus sinällään jäi tykkänään julkistamatta. Pidin varani Kukin uskollaan kirjan kanssa ja opetin Ylistarossa yleisön maistamaan shampanjalaseista siideriä, syömään sormipaloja! Ei sormenpaloja kuitenkaan!

Ylistarossa yhteistyö kirjaston kanssa on saumatonta. Kun tarvitsin taustamateriaalia kesällä julkistettuun uutuuteni sain kaikan avun mitä kaipasin.

Elämä jatkuu kynä sauhuten, joten aika näyttää mitä seuraavaksi kirjaston kanssa tuleekaan eteen...

Sisko Thors

Sarjassa alueen kirjailijat kirjoittavat aiheesta Minun kirjastoni / Minä ja kirjasto.