sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesäkuun kirjavinkki

Jaakon matkassa
Jaakko Selin, 2013
 
Jaakko Selin on toimittaja ja juontaja, joka on kirjoittanut mm. Matkaopas-lehteen ja Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen. Hän on myös juontanut Jaakko ja maailmanvalloittajat -tv-sarjaa. Hänet valittiin vuoden 2013 matkailuhenkilöksi.

Jaakon matkassa -kirjaan hän on koonnut Matkaoppaaseen kirjoittamiaan kolumneja, joita on rikastettu mitä sitten tapahtui –tyyppisellä tiedolla. Välitekstit vievät myös kronologisessa järjestyksessä olevia kirjoituksia eteenpäin sitoen ne yhteen.

Kirjan matkakohteet vaihtelevat läheisistä Kemistä ja Göteborgista eksoottisempiin Mauritiukseen ja Indonesiaan. Selin tapaa matkoillaan monenlaisia ihmisiä, mm. perhosten kieltä puhuvan pojan, Malesian Michael Jacksonin ja omaperäisen vuokraemännän, joka ei toimi aivan sovitun mukaan.

Selinillä oli jo nuorena palava halu matkustaa. Hänen isänsä matkusti työn puolesta ja toi tuliaisia sekä kuvakirjoja kohteistaan. Nämä ja vanhat maantiedon opetuksessa käytetyt taulut saivat nuoren pojan mielikuvituksen laukkaamaan ja näihin päiviin asti kestäneen matkustusinnon heräämään.

Kirja on nojatuolimatkailijalle tai matkalukemiseksi oiva teos, mutta saattaa pahentaa matkattomuuspahoinvointia.

Hanna Kotila

Ei kommentteja: