Minun kirjastoni

Aallon kirjastojen äiti on Viipurissa, kaunein tytär Seinäjoella

 

Eteläpohjalaisen katse kiinnittyy Viipurin kirjaston luentosalin kattoon. Jossakin meilläkin näkyy tuo rimoista konstruoidun katon aaltoileva vapaa viiva, jolla Alvar Aalto pehmensi puhdasta funktionalismia, mutta missä? Vastaus on oikeastaan kiehtova, sillä sama kattorakenne löytyy Alajärven kaupunginkirjastosta, rakennuksesta, joka oli akateemikon työuran viimeisiä töitä. Viipurin kirjasto taas oli ensimmäisiä ja vieläpä se luomus, joka Paimion parantolan ohella sinkautti Aallon kansainväliseen kuuluisuuteen.

Tarkkaan ottaen Viipurin kirjasto oli Aallon ensimmäinen kirjasto ja Alajärven kirjasto hänen viimeisensä. Aikaa ensimmäisestä viimeiseen kului lähes puoli vuosisataa. Väliin mahtuu useampi Aallon suunnittelema kirjasto, muun muassa Seinäjoen kaupunginkirjasto, jonka kauneutta taidehistorioitsijat ovat ylistäneet.

Korjauksen jälkeinen rakennus hohtaa nyt valoisuuttaan. Arkkitehtikilpailu järjestettiin jo vuonna 1927. Sen voitti nuori Alvar Aalto jättäen kakkoseksi Viipurin oman kuuluisuuden Uno Ullbergin. Kilpailuohjeista oli luettavissa pyrkimys pohjoismaiseen klassismiin. Aallon työssä kuten muissakin kilpailutöissä näkyi selvästi Tukholman kaupunginkirjaston suunnitelleen ruotsalaisen Gunnar Asplundin vaikutus. Aallon nimimerkki kilpailussa oli WWW, tuttu kirjainkolmikko tämän päivän nettimaailmasta. Alvarin W lienee tullut Wyborgista.

Kirjaston rakentaminen lykkääntyi vuosilla, kun viipurilaiset alkoivat kiistellä kirjaston paikasta. Lopulta kirjasto päätettiin sijoittaa Torkkelinpuiston kulmaan, vastapäätä Punaisen lähteen toria, ja tontin vaihdoksen vuoksi Aalto joutui tekemään uudet suunnitelmat. Hän luopui klassistisista piirteistä ja antoi funktionalismille tyypillisen, ihmisen tarpeista lähtevän käytännöllisyyden johtaa ajatuskulkujaan. Aalto loi aivan uuden tyylin kirjaston, mikä herättikin suurta kansainvälistä huomiota.

Tässä vaiheessa Aaltoa sanottiin funktionalistiksi, vaikkei hän koskaan tavoitellut täydellistä funkkista, vaan klassistisen koulutuksen saaneena säilytti traditionaalisia piirteitä omassa tyylilajissaan. Funktionalistinakin hän oli oman tien kulkija.

Funkkiksella oli Viipurissa kuitenkin huomattavia vastustajia. Aallon elämäkerran kirjoittaja Göran Schildt on kertonut, miten Alvar Aalto oli rohkeasti mennyt tapaamaan konsuli Eugen Wolffia, joka oli kerännyt nimiä kirjastosuunnitelmaa vastustavaan adressiin. Wolff oli kuunnellut sujuvaa ruotsia puhuvaa Aaltoa – Alvarin äitihän oli ruotsinkielinen – ja todennut: Tehän olette herrasmies, tämä muuttaa kaiken.

Kirjasto ei ehtinyt vanheta suomalaisena kirjastona, kun Viipuri talvisodan jälkeen menetettiin naapurille. Neuvostoaikana huolenpito oli heikonlaista; Aallon arkkitehtuurin kansainvälistä merkitystä ei ymmärretty eikä varmaan haluttukaan ymmärtää. Korjaustoimia toki tehtiin, mutta niitä vaikeutti se, että kirjaston piirustukset olivat Suomessa.

Tärkeätä tänä päivänä nähtävän lopputuloksen kannalta oli se, että jo 1980-luvulla muutamat neuvostoarkkitehdit näkivät rakennuksen arvon ja helpottivat suomalaisten ja muidenkin länsimaisten Aalto-harrastajien pyrkimyksiä saada lahjoitusvaroin aikaan välttämättömiä korjaustöitä. Idealisteina pidettyjen Aalto-aktivistien toimin ja lahjoitusvaroin asiat etenivät hitaasti, kunnes presidentti Tarja Halosen vetoomus kollegalleen Putinille sai aikaan jytkyn: Venäjän valtio myönsi kirjaston kunnostukseen 6 miljoonaa euroa.

Kun asia tuli julkisuuteen pari vuotta sitten, aloitti Alvariania ry:n (Etelä-Pohjanmaan Alvar Aalto – seura) hallitus pohdiskella Aallon Viipurissa ja Seinäjoella olevien kirjastojen välille kulttuurisiltaa.

Viipurin ainutlaatuinen kirjastorakennus, jota voidaan sanoa Aallon kirjastojen äidiksi, herättää edelleen suurta kiinnostusta ympäri maailmaa. Eikö olisi luonnollista ja hyödyllistä pyrkiä esiintymään maailmankuulun äidin kauniina tyttärenä? Alvar Aallon kirjastot tarjoavat mielenkiintoisen kulttuuriyhteyden nuoren, modernin Seinäjoen ja vanhan, jopa keskiaikaista kaupunkiarkkitehtuuria tarjoavan Viipurin välille. Junatkin kulkevat kaupunkien välillä nykyisin nopeasti.

Alvariania teki vapun jälkeen kulttuurimatkan Viipuriin. Kerroimme siellä kirjaston johtaja Elena Rogozinalle ja apulaisjohtaja Tatjana Svetelnikovalle aikeistamme. Emäntämme suhtautuivat ideoihimme iloisesti ja myönteisesti, vaikka selväksi käynyt resurssiriippuvuus Pietarista (Leningrad oblast) aiheuttikin heissä selvää pidättyvyyttä. Saimme heiltä myös kuulla, että Seinäjoen kaupunginkirjastokin on ollut yhteydessä.

Lupasimme, että Alvariania ottaa järjestettäväkseen Viipurin kirjastoa esittelevän näyttelyn Seinäjoella. Puhuimme ajankohdasta, jolloin oman Aallon kirjastomme korjaustyöt on tehty. 

 

Markus Aaltonen 
 

 

Sarjassa alueen kirjailijat kirjoittavat aiheesta Minun kirjastoni / Minä ja kirjasto.