Lokakuun kirjavinkki

Carlos Maria Dominguez: Paperitalo

Basam books, 2006

Kirjallisuus voi olla ajankulua, tiedonhankintatapa tai elämäntapa. Harvoin tulee ajatelleeksi, että kirjallisuus on vaarallista tai että siihen voisi kuolla. Paperitalon ensimmäinen kappale todistaa tämän kuitenkin mahdolliseksi: ”Keväällä 1998 Bluma Lennon osti Sohossa sijaitsevasta kirjakaupasta vanhan painoksen Emily Dickinsonin Runoja ja päästyään toiseen runoon, ensimmäiseen tienristeykseen, hän jäi auton alle.”

Yliopiston kirjallisuuden professori Bluma Lennonin kuolema panee liikkeelle tapahtumaketjun, joka vaikuttaa usean ihmisen elämään. Mystinen, sementtiä rapiseva kirjapaketti saapuu kuolleen professorin osoitteeseen ja kirjan arvoitusta lähtee ratkaisemaan Bluman kollega. Hän saa selville, että kirjan on lähettänyt bibliofiili Carlos Brauer, joka on tavallaan tämän kirjan päähenkilö (jos kirjoja ei lasketa), vaikka häntä ei koskaan tavata.

Brauer on keräilijä, joka on täyttänyt kotinsa kymmenillä tuhansilla kirjoilla. Niitä on kaikkialla muualla paitsi kapealla parvisängyllä. Brauer käy ainoastaan kylmässä suihkussa, jotta vesihöyry ei pilaisi kylpyhuoneessa asuvia teoksia.

Hänellä on kirjoista kortisto, kirjoilla on tietty hyllyjärjestys ja hän ottaa myös kirjojen tunne-elämän huomioon. Hän ei sijoita vierekkäin teoksia, joiden tekijät eivät ole tulleet toimeen keskenään tosielämässä.

Brauerin kirjastossa tapahtuu onnettomuus, jonka seurauksena hänen elämänsä menee aivan tolaltaan. Brauer muuttaa meren rannalle, mutta mitä tapahtuu kirjoille ja lopulta myös Brauerille? Minkä takia hän on lähettänyt sementtiä tippuvan kirjan Blumalle? Sen saat selville kun luet tämän kirjan!

Hanna Kotila

Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista

Taiteesta ja uskonnosta

Hannu-Pekka Björkman: Valkoista valoa. Kirjapaja 2007.

Tänä syksynä tapahtuu kaksi asiaa. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanilta ilmestyy vihdoin uusi kirja Kadonneet askeleet ja hän tulee puhumaan Seinäjoelle Pro Piano -tilaisuuteen 25.9. 2011 klo 15.00.

Niitä odotellessa voi lukea Björkmanin muutama vuosi sitten ilmestyneen Valkoista valoa -kirjan. Ja jos teos on jo luettu, se kyllä kestää toisen ja kolmannenkin lukemiskerran.

Valkoista valoa on viisas kirja. Se on puheenvuoro taiteesta ja uskonnosta ja haasteista, joita seuraa kun ne yhdistetään. Kirkko on monesti ollut törmäyskurssilla teatterin kanssa, mutta ortodoksi-uskon löytänyt Hannu-Pekka Björkman päätyy pohdinnoissaan siihen, että törmäys ei ole tänä päivänä todellinen. Hän löytää teatterista ja taiteesta hengellisen ja samalla syvästi inhimillisen tarkoituksen. Näyttelijä voi tehdä työtään Jumalan kunniaksi. Näyttämölläkin voi rukoilla. Kirkkoisien teatteria moittivat kirjoitukset kannattaa Björkmanin mielestä peilata omaa aikaansa vasten ja ymmärtää niitä omassa kontekstissaan.

Paitsi teatterista, Björkman puhuu muistakin taiteenlajeista, esimerkiksi kuvataiteesta ja kirjallisuudesta. Lajista riippumatta oikea taide vaikuttaa Björkmanin mielestä ihmisen sieluun, auttaa kasvamaan ja puhdistumaan, avaa näkymiä hengen maailmaan.

Mitä sitten on se valkoinen valo, jonka mukaan kirja on saanut nimensä? Arvo Pärt on verrannut musiikkiaan valkoiseen valoon, joka sisältää kaikki värit. Pärtin mielestä kuuntelijan henki voisi olla prisma, joka jakaa värit ja tekee ne näkyviksi.

Björkmanille oli Pärtin Spiegel im Spiegel -sävellyksestä tullut aina mieleen kaunis, ohuiden valkoisten verhojen läpi huoneeseen siivilöityvä valo. Kun hän myöhemmin luki Pärtin määritelmän, hän innostui siitä. Jotkut taiteilijat osaavat kohdistaa valon siten, että maiseman, tunnelman tai esineen henkinen ulottuvuus on nähtävillä. Valkoista valoa Björkman on löytänyt esimerkiksi Paustovskin, Proustin ja Andrei Tarkovskin taiteesta. Todella puhuttelevat taideteokset heijastavat valkoista valoa, antavat ilmaa ja tilaa oman sielumme liikahduksille.

Hannu-Pekka Björkmanin Valkoista valoa on kirja, johon voi palata uudestaan ja uudestaan. Riippumatta oman vakaumuksen laadusta siitä voi ammentaa viisautta ja kirjoittaa sitaatteja päiväkirjaansa sekä miettiä, missä kohtaa on itse tuntenut sielunsa liikahtavan, mistä on löytänyt valkoista valoa.

Mervi Heikkilä

Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista

Muuton alkutohinaa

Jos me Seinäjoen kirjastolaiset jotain olemme jo tänä syksynä oppineet, niin läksy lienee seuraava: Kirjastopalvelujen kehittäminen, kirjaston rakentaminen ja kirjaston muutto eivät ole pikkujuttuja.

Silti me yritämme samalla sekä kehittää palveluja että valmistella muuttoa ja vielä osallistua käyttäjinä rakennushankkeeseenkin. Ja tietenkin pyrimme parhaamme mukaan palvelemaan kaikkia asiakkaitamme koko ajan. Kiirettä pitää.

Muuttoon valmistaudumme juuri nyt tekemällä jokaisella osastolla tehostettua kokoelmatyötä. Tehostettu kokoelmatyö merkitsee sitä, että kokoelmia arvioidaan erittäin kriittisesti ja pyritään poistamaan kaikki vanhentuneet ja käyttämättömät aineistot, joita ei varastointiohjeiden perusteella tarvitse säilyttää meidän kirjastossamme. Poistetut aineistot joko myydään, lähetetään Varastokirjastoon tai paperinkeräykseen.

Miksi sitten poistoja on tehtävä, kun kerran ollaan menossa uuteen kirjastoon? Uusia kirjastoja rakennettaessa pyritään ottamaan huomioon entistä enemmän niin aineistot, niiden löytyminen ja esittely kuin asiakkaiden viihtyminen, oleminen ja oppiminenkin. Uudet kirjastot eivät muistuta varastoa ja hyllymetrien määrä niissä on siitä syystä rajallinen. Emme siis halua uusien hyllyjen olevan tupaten täynnä vanhentunutta aineistoa, vaan löydettävyydenkin kannalta on hyvä, jos on hiukan enemmän väljyyttä.

Myös toinen syy poistobuumille löytyy: Uudessa kirjastossa meillä tulee olemaan käytössä viivakoodien sijaan aineiston RFID-tunnistus. Se tarkoittaa sitä, että jokaiseen kirjaan, cd-levyyn, elokuvaan, kielikurssiin, karttaan, romppuun ja lainattavaan lehteen (yhteensä noin 250 000 kpl) liimataan ja ohjelmoidaan RFID-tagi. Ei ole mitään mieltä liimata tageja aineistoon, joka kuitenkin kohta poistettaisiin.

Jotta uusi kirjasto uusine palveluineen ja automaatteineen toimisi kuten haluamme, meillä on edessä myös ohjelmiston päivitys. Päivitystarpeeseen liittyy myös luettelointiformaatin muutos Suomessa. Siirtyminen vanhasta Finmarc-luettelointiformaatista kansainväliseen Marc21- formaattiin tarkoittaa joitakin muutoksia aineistojen luettelointitietoihin, mutta toivottavasti ei näy asiakkaalle juuri mitenkään.

Lasten- ja nuortenosastolla ohjelmistopäivitykseen on alettu varautua astetta järeämmin keinoin. Seinäjoen pääkirjaston lasten- ja nuortenosastojen luokitus ei ole ollut kansallisen luokitusohjeen eli YKL:n mukainen ja nyt sitä ollaan muuttamassa. Luokitusmuutokset tietävät käytännössä kovasti päänvaivaa, kirjojen siirtelyä, tarroitusta ja kokoelmanhoitotyötä. Asiakkaalle tämä saattaa näyttäytyä esimerkiksi siten, että kirjat eivät ole totutussa paikassa ja henkilökuntakin joutuu hetken etsimään, ennen kuin uusi osasto tai luokka löytyy. Valitettavasti ylimääräinen työ ei tarkoita ylimääräistä henkilökuntaa, vaan hommat hoidetaan vakiohenkilökunnan voimin.

Jotta kaikki muuttovalmistelut ehdittäisiin tekemään, Seinäjoen pääkirjaston syksy tulee tapahtumien kannalta olemaan tavanomaista rauhallisempi. Esimerkiksi ryhmäopastuksia tehdään normaalia vähemmän ja kirjavinkkipiiri on tauolla. Toivotamme erilaiset ryhmät kuitenkin erittäin lämpimästi tervetulleeksi niin itsenäisesti tutustumaan kirjastoon kuin lainaamaan ja käyttämään muita kirjaston palvelujakin. Asiakkaat auttavat meitä näissä muuton alkutohinoissa parhaiten juuri asioimalla kirjastossa ja myös antamalla edelleen palautetta kirjaston palveluista ja esittämällä toiveita ja ideoita uuteen kirjastoon liittyen.

Kaikesta työstä ja tämänhetkisestä epämukavuudesta huolimatta nykyisen pääkirjaston taakse nousevaa komeaa rakennusta katsoessa ja tulevaa kirjastotoimintaa miettiessä tulee mieleen vain vanha sananlasku: Hyvää kannattaa odottaa!

Mervi Heikkilä

kirjastotoimenjohtaja

Kirjaston tekijät, osa 2

Kirjaston tekijät –sarjassa Seinäjoen pääkirjaston uudisrakennuksen tekemiseen ja suunnitteluun osallistuvat ihmiset kertovat työstään ja siitä, millainen uudisrakennuksemme on työkohteena. Nyt esittelyvuorossa on pääarkkitehti.

Kuka olet ja mistä tulet?

Asmo Jaaksi. Arkkitehti. Asun Helsingissä, lapsuus ja opiskelut suoritettu Tampereella.



Miksi olet juuri arkkitehti?

En kyllä osaa ihan tyhjentävästi vastata. Mitään sukurasitetta tms. ei ole taustalla. Lukion jälkeen olin, niin kuin useimmat, aika epävarma siitä mitä haluaisin loppuelämäni tehdä. Visuaalisista asioista olen aina ollut kiinnostunut ja niinpä arkkitehdin ammatti (sellaisena kuin silloin kuvittelin) vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Valinta osui kai ihan kohdilleen - en missään vaiheessa ole harkinnut alan vaihtoa.

Millaisista rakennuksista pidät?

Pidän rakennuksista, joissa yhdistyvät itsestäänselvä luontevuus ja myös sopivasti hämmentävä ominaisuus. Siis samaan aikaan paikkaan sopiva ja sen haastava. Ns. "tyyli" ei ole olennaista, esimerkkejä hyvistä rakennuksista löytyy eri aikakausilta ja hyvinkin vaihtelevalla näkemyksellä suunnitelluista.

Millaisia periaatteita noudatat, kun itse suunnittelet rakennuksia?

Arkkitehtisuunnittelu on erittäin vastuullinen tehtävä. Ehdoton lähtökohta on, että rakentamisen jälkeen paikka on kehittynyt paremmaksi. Rakennushanke kokonaisuudessaan on yleensä suuri ponnistus, sekä henkisessä että aineellisessa mielessä. Arkkitehti on paljon vartijana luodessaan konseptin rakennukselle ja tärkeimmät suuntaviivat koko hankkeelle. Mielessä tulee pitää myös vastuu ekologisesta näkökulmasta - rakentaminen on luonnonvaroja kuluttavaa. Perusperiaatteena pidän, että hyvä laatu on aina kestävää kehitystä.
Vastuun taakan alla pitää pyrkiä sitten saamaan aikaan mahdollisimman raikasta ja mieltä kohottavaa arkkitehtuuria! Tärkeää lopputuloksen kannalta on sopivan rentouden ja tekemisen hauskuuden säilyttäminen.

Millainen Seinäjoen kirjaston laajennusosa on ollut suunnittelukohteena?

Kirjasto rakennustyyppinä on kiinnostava ja mieluisa suunnittelukohde. Se on avoin ja positiivisia arvoja välittävä. Tilakokonaisuudet mahdollistavat monenlaista arkkitehtonista muotoilua, eli voi haastaa omaa luovuuttaan ihan kunnolla. Ainutlaatuinen paikka, eli Aallon läheisyys on tietysti aivan erityinen piirre ja haaste. Rakennushankkeessa on lukuisia osapuolia: Suunnittelijat, rakennuttaja, käyttäjä, urakoitsijat, viranomaiset jne. Suunnittelutyöhön sisältyy paljon vuorovaikutusta näiden välillä. Tässä tapauksessa henki on ollut todella hyvä ja yhteistyö miellyttävää.

Millaisia työvaiheita kirjaston laajennusosan suunnittelussa on ollut?

Tämä hanke on edennyt aika tyypilliseen tapaan. Ensin pidettiin arkkitehtuurikilpailu, jossa luotiin perusratkaisu rakennukselle. Kilpailuvoiton jälkeen oli jonkin aikaa epävarmuutta lähteekö hanke liikkeelle. Sitten lopulta tarvittavat päätökset tehtiin ja pääsimme varsinaiseen suunnittelutyöhön - luonnosvaiheiden kautta tarkkoihin työpiirustuksiin. Tämä vei vuoden päivät. Suunnitelmien perusteella kilpailutettiin urakoitsijat ja rakentaminen alkoi noin vuosi sitten. Työmaavaihe työllistää vielä meitä suunnittelijoitakin, koska rakentamisen edetessä suunnitelmia pitää vielä tarkentaa ja muokata. Ensi keväänä toivottavasti vietetään avajaisia.

Mitä kirjaston asiakkaat uudessa kirjastossa kohtaavat, kun he ensimmäistä kertaa astuvat sisään?

Avoimen valoisan tilan, joka kutsuu käymään peremmälle.

Mitä asioita arvostat Aallon arkkitehtuurissa? Mistä asioista et niin pidä?

Aalto oli mestari, hänen työnsä vaikutti viime vuosisadan arkkitehtuurin kehitykseen maailmanlaajuisesti. Aallon töissä erityisen hieno piirre on omintakeinen tapa yhdistää moderniin arkkitehtuuriin pehmeitä arvoja ja muotoja. Vähiten ehkä pidän myöhäiskauden, töistä joissa herkkyys alkoi pikkuisen horjua....

Millaisia ovat työsi huippuhetket?

Arkkitehdin työ on aika puurtamista, ajankäytöstä suurimman siivun haukkaavat rutiinit ja käytännön junailut. Kliseinen vastaus, mutta parasta on kun voi tehdä luovaa suunnittelutyötä. Eli rauhalliset päivät suunnittelutehtävään keskittyen työpöydän ääressä tai brainstormatessa - ja erityisesti tietysti se hetki kun saa jostain ideasta kiinni.

Minkä rakennuksen suunnittelemisesta unelmoit?

Uusi kirjasto Aalto-keskuksen kylkeen on kyllä jo aika huippu juttu....

Elokuun kirjavinkki

Maxim Leo
Talviuni Berliinissä – itäsaksalaisen perheen tarina
Ajatus Kirjat 2010
Suom. Ilona Nykyri


Kirjan tekijä Maxim Leo edustaa kolmatta ja viimeistä DDR-sukupolvea. Hän on vuonna 1970 syntynyt toimittaja, joka eli ja koki DDR:n hajoamisen – eikä surrut sitä pätkääkään. Puhumattomaksi halvaantuneen isoisän, kovaksikeitetyn kommunistin, maailma taasen romahti muurin murtumisen myötä. Vai elikö isoisä sittenkään sosialismin mallimaassa unelmiensa täyttymystä? Eikö hän näyttänyt hengittävän vapaasti ainoastaan Ranskassa vieraillessaan?

Sukunsa taustoja tutkiessaan Maximille selviää muun muassa, että hänen isoisänsä isä, Wilhelm, vangittiin jo vuonna 1933, koska hän oli oikeudessa osoittanut Joseph Goebbelsin olleen syttymästään kampurajalkainen, eikä ranskalaisten kidutuksen uhri. Wilhelmin pojasta tulee natsien vastustaja ja uuden uljaan DDR:n rakentaja. Hän lukeutuu puolueen eliittiin. Seuraava sukupolvi, Maximin Anne-äiti, puolestaan hehkuu ylpeyttä, kun hänet otetaan erikoisluvalla jo alaikäisenä SED-puolueen jäseneksi. Hän tahtoo rakentaa maataan toimittajana sanan miekkaa käyttäen. Mutta vapaan toimittajan työtä ei voikaan tehdä vapaudesta käsin. Puolue sanelee otsikot – ja totuuden. ”Jokainen valhe oli hänelle tappio, koska hän uskoi aidosti tähän valtioon.” s. 194. Uusien tuulien puhaltaessa Anne kerää nimikirjoituksia kansalaisoikeuksien saamiseksi ja maansa uudistamiseksi. Mutta kaikki kävi toisin. Kuitenkin DDR:n lakattua olemasta, oli kuin taakka olisi tipahtanut harteilta. Hän ei enää tarvinnut onnetonta ”nuoruudenrakastettuaan.”

Maxim Leo itse leikki jo lapsena ”länteen karkaamista”. Koulussa hän kuitenkin opetteli ulkoa taulukoita mm. kymmenen asiaa sosialismin ylivertaisuudesta. Muiden tavoin hän oppi elämään kameleonttina, kahdessa eri todellisuudessa. Intellektuelli-perheen kasvattina hänelle valkeni DDR-todellisuus vasta ammattiopissa (lukioon häntä ei hyväksytty, hän kun myönsi katsoneensa länsi-tv:tä): vanhat, hengenvaaralliset teollisuuslaitokset, tehtaan yllä roikkuva savupilvi, apaattiset työhön kulkijat aamuvarhaisella. Jos häntä edeltävä sukupolvi olikin suostunut nielemään omilta vanhemmiltaan pakkosyötetyn unelman tasa-arvoisesta kommunistivaltiosta, Maximin sukupolvi ei tätä unelmaa enää jakanut.

Kirja on mosaiikkityö, joka antaa monivärisen kuvan kolmen sukupolven elämästä Itä-Saksassa. Ellei teoksessa olisi autenttisia valokuvia kirjan henkilöistä, voisi välillä kuvitella lukevansa fiktiota: henkeäsalpaavia hetkiä toisen maailmansodan aikana, käsittämätöntä ihmisten kohtelua DDR-arjessa. Tämän kirjan avulla tulee kerrattua Saksan historia joutuisasti ja mukavasti.

Leena Kristola
Ylistaron kirjasto

Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista

Lukuvinkkejä heinäkuulle

Inkeri Kilpinen:
Vuosi idän silkkitiellä
Kirjayhtymä, 1978
Mielenkiintoinen tarina vie automatkalle 70-luvun Eurooppaan, Lähi-itään ja Aasiaan. Inkeri Kilpinen ja miehensä Harvey näkevät paljon erilaisia leirintäalueita, tutustuvat paikallisiin ihmisiin ja heidän koteihinsa. Matkalla he osallistuvat mm. islamilaiseen iltarukoukseen ja hinduhäihin, tapaavat Dalai Laman ja kuulevat huhua turkkilaisesta kirjastoaasista.

Simo Ralli:
Ralli radalla
Like, 2010
Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen kitaristina toiminut Simo Ralli kirjoittaa lehtiin kolumneja ja piti netissä keikkapäiväkirjaa. Ralli radalla koostuu Ilkassa ja Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liitteessä julkaistuista kolumneista sekä keikkapäiväkirjan muistiinpanoista. Yhtyeen fanien lisäksi kirja on kiinnostava kenelle tahansa, joka haluaa saada uusia näkökulmia viime vuosina julkisuudessa olleisiin aiheisiin. Nyt bändin hajottua kirja toimii myös dokumenttina yhtyeen toiminnasta.

Seppo, Sanni:
Palsta
Maahenki 2010
Sanni Sepon hienot valokuvat palstaviljelijöiden vihreistä ja omaperäisistä keitaista ovat mukavaa katseltavaa myös niille, joiden viherpeukalo on surkastunut tai vajaakäytössä. Yhtä kiinnostavia ovat myös Sanni Sepon, Auli Leskisen ja Mari Räsäsen tekstit sekä palstaviljelyyn hurahtaneiden kommentit.
” Jos pitäisi valita palsta vai mies, ottaisin palstan. Sekin vaatii muttei huuda.”

Auster, Paul:
Sattumuksia Brooklynissa
Tammi 2008
Kuusikymppinen, syövästä toipunut vakuutusasiamies Nathan muuttaa Brooklyniin ja alkaa kirjoittaa tarinoita oudoista sattumuksista, joita hän on kuullut muille tapahtuneen. Pian Nathanin omakin elämä muuttuu sangen värikkääksi. Austerin herkullinen ihmiskuvaus ja tarinaniskentätaito vakuuttavat tässäkin kirjassa.

Irving, John:
Viimeinen yö Twisted Riverillä
Tammi 2010
Isä ja poika pakosalla yli 600 sivun pituisessa tarinassa, johon kirjailija on lainannut aiemmasta tuotannostaan yhtä ja toista, mutta ei suinkaan kaikkea. Tapansa mukaan Irving on kehitellyt kiinnostavia ihmiskohtaloita sekä merkillisiä tapahtumasarjoja, jotka vaikuttavat kokki-isän ja kirjailijaksi kehittyvän pojan elämänkulkuun.

Mikko Rimminen:
Nenäpäivä
Teos, 2010
Ihmisrakkautta ja lämminsydämisyyttä täynnä oleva kirja keski-ikäisestä Irmasta, joka ryhtyy tutustumaan ihmisiin kiertämällä Taloustutkimuksen valetutkijana ovelta ovelle. Rimmisen taiturimainen, uutta luova kieli on nautinto sinänsä.

Anja Snellman:
Parvekejumalat
Otava, 2010
Kapinallisen somalityttö Aniksen ja islamilaisuuteen kääntyneen Alla-Zahran kautta Snellman kertoo uskontojen ja kulttuurien eroista, mutta ennen kaikkea nuoren tytön oikeudesta kasvaa omaksi itsekseen, juuri siksi ihmiseksi, joka hänen sisällään versoo.

Riikka Pulkkinen:
Totta
Otava, 2010
Kirja rakkaudesta, surusta, kuolemasta ja muistojen totuudesta. Sairaan Elsan lähestyvä kuolema saa hänen läheisissään aikaan ajatusten ja tunteiden vyöryn ja tuo esiin menneisyyden vaietut tapahtumat.

Petri Tamminen:
Muita hyviä ominaisuuksia
Otava, 2010
Kirja koostuu 23 lyhyestä pakinamaisesta tilannekuvauksesta. Teoksen kertojana ja päähenkilönä on kirjailija Petri Tamminen. Hän kirjoittaa miesten maailmasta, ujona miehenä olemisesta ja elämisestä.
Miten soveltaa käytäntöön ujous ja julkinen kirjailijantyö, johon usein liittyy esiintymisiä?
Ujouden takia hän on menettänyt monia hyviä mahdollisuuksia elämässään. Nasevat tarinat viihdyttävät.


Mark Levengood:
Missä kukat kauneimmat
Schildts, 2010
Mark Levengood jatkaa tuoreimmassa tarinakokoelmassaan jo aikaisemmin ilmestyneistä kokoelmista tutuksi tulleella tyylillä tarinointia elämästä ja ilmiöistä. Hän ammentaa tarinoita perheestään ja tapaamistaan ihmisistä. Levengood kirjoittaa humoristisesti, mutta aina suurella rakkaudella. Tarinoista huokuu uteliaisuus elämää kohtaan. Kirjassa on Ilon Wiklandin kuvitus.

Gavalda, Anna:
Karkumatka
Gummerus, 2010
Gavaldan pienoisromaani kertoo neljästä sisaruksesta, jotka ovat automatkalla sukulaisen häihin, mutta päätyvätkin aivan muualle. Simon, Garance, Lola ja Vincent ovat hyvin läheisiä keskenään, ja he juttelevat toistensa kanssa kiertelemättä. Matkan aikana he löytävät itsestään ja toisistaan uusia ulottuvuuksia. Karkumatka on hauska ja lämmin kertomus kiintymyksestä, joka kestää kaikki kolhut.

Tong Cuong, Valerie:
Pariisissa, sattumalta
Tammi, 2009
Kirja kertoo viidestä täysin erilaisesta pariisilaisesta, joiden elämät suistuvat yhtäkkiä raiteiltaan. He tutustuvat toisiinsa sairaalassa. Marylou on sihteeri ja Paulo-pojan yksinhuoltaja, ja Albert on 78-vuotias varakas mies, joka sairastaa syöpää. Prudence työskentelee asianajotoimistossa, Tom on menestynyt elokuvaohjaaja ja Charlie entinen narkomaani. Nämä ihmiset olisivat tuskin normaalioloissa koskaan tutustuneet toisiinsa, mutta nyt he löytävät toisistaan tukea ja ystävyyttä.

Haahtela, Joel:
Elena
Otava, 2003
Mies näkee naisen puistossa, ja jokin tässä saa hänet pois tolaltaan. Hän odottaa joka päivä naisen askelten kopinaa ja seuraa tätä puistossa ja kaupungilla. Naisesta tulee hänelle pakkomielle. Mitään ei varsinaisesti tapahdu. Kirjan loppupuolella selviää, mikä Elenassa miestä niin kiehtoo.
Haahtela kirjoittaa kauniisti, tekstiä on nautinto lukea.

Lukuvinkkejä kesäkuulle

Paco Roca
Ryppyjä
WSOY, 2010

suom. Anu Partanen

Ryppyjä - sarjakuvassa käsitellään vanhuutta ja mielen hajoamista. Pankinjohtaja Emilion muisti pettää päivä päivältä pahemmin. Hänen käytöksensä on arvaamatonta ja sekavaa, eikä hän enää pärjää yksin. Hoitokoti on ainoa mahdollisuus, ja lapset toimittavat Emilion sellaiseen. Järkytyksekseen hän saa kuulla sairastavansa Alzheimerin tautia.

Hoitokodissa on kohtalotovereita. Juan toistaa kaiken, mitä kuulee. Hän on toiminut radiokuuluttajana ja erään analyysin mukaan joutunut kai puhumaan niin paljon, että omat sanat loppuivat. Miguel kerää erinäisiä maksuja kohtalotoveriltaan: toimistomaksuja, puhelimenkäyttömaksuja, lippurahoja jne. Hoitokodissa ovat myös Modesto ja Dolores, aviopari, joka on ollut yhdessä 60 vuotta.

Kaikkia heitä yhdistää pelko siitä, että he joutuvat yläkertaan. Siellä ovat huonompikuntoiset, jotka eivät enää osaa yhtään pitää huolta itsestään. On pinnisteltävä, ettei sinne joutuisi.

Sarjakuvan hahmoja voisi pitää koomisina, mutta yksityiskohtaiset kuvat toimivat toisin. Realistisuudellaan ne kuvaavat hyvin muistin katoamista. Ahdistus valtaa mielen, kun ei muista esineiden nimiä, perheenjäsenten kasvoja ja nimiä. Tuntuu, että katoaa tästä maailmasta johonkin syövereihin. Mikä ja kuka minä olen? Joskus mieleen palautuu vanhoja tapahtumia, ja sarjakuva toimii tässä kohtaa erityisen hyvin. Traaginen ja koskettava tarina.

Jaana Savela

Anni Nykänen
Mummo
Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2010

Anni Nykänen on helsinkiläinen graafinen suunnittelija, jonka piirtämä Mummo-sarjakuva ilmestyy Seurassa ja netissä blogimuodossa. Mummo on voittanut Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun v. 2009.

Tekijä sai idean sarjakuvaan uimahallista, jossa näki monenlaisia mummoja. Mummo on savolais-karjalainen ikinuori: hän käy Facebookissa, kirjoittaa muotiblogia ja kahlitsee itsensä potkukelkan kanssa kiinni sepelinlevittäjän autoon. Hän tuntee myös teinikielen. Toisaalta mummo kuitenkin pitäytyy perinteissä: kutoo kiikkustuolissa, katsoo mustavalkoista tv:tä eikä omista kahvinkeitintä, vaan keittää pannukahveja.

Sarjakuvissa on ihanaa huumoria sekä ennakkokäsitysten ja roolien rikkomista. Suosittelen kaikenikäisille!

Hanna Kotila