Kirjaston tekijät – osa 1

Kirjaston tekijät –sarjassa Seinäjoen pääkirjaston uudisrakennuksen tekemiseen ja suunnitteluun osallistuvat ihmiset kertovat työstään ja siitä, millainen uudisrakennuksemme on työkohteena.

Kuka olet ja mistä tulet?

Päivi Meuronen, sisustusarkkitehti. Tulen iloisesta Etelä-Karjalasta, mutta olen asunut kyllä jo suurimman osan elämästäni Helsingissä. "Ammatillisesti" tulen JKMM Arkkitehdeiltä.


Miksi olet sisustusarkkitehti?

Työ on monipuolista ja saa käyttää osaamistaan insinöörimäisestä rakenteiden miettimisestä luovaan hulluuteen asti. Tämä työ on oikein mielenkiintoista!

Millaisista huonekaluista pidät?

Selkeistä, yksinkertaisista, kestävistä (=sekä esteettisesti että konkreettisesti) eli hyvin suunnitelluista ja tehdyistä sekä kunnon materiaaleista, joita voi tarvittaessa korjata.

Millaisia periaatteita noudatat kun suunnittelet itse kalusteita?

Yritän pitää em. ominaisuudet mielessä. Julkisiin tiloihin suunnitellut kalusteet joutuvat paljon kovemmalle kulutukselle ja käytölle kuin kotona. Kestävyys ja turvallisuus ovat ihan ykkösjuttuja. Kalusteiden on kestettävä myös tyylillisesti aikaa, joten yritän suunnitella sellaisia kalusteita ja tiloja, joihin ei heti ajanhammas pure. Yksittäisiin kalusteisiin yritän keksiä myös jotain jujua. Suunnittelemani WOW-istuin on huovalla verhoiltu, iso traktorin sisäkumirengas, jonka ympärille ja sisään mahtuu istumaan yhdessä kavereidenkin kanssa. Näitä renkaita on tulossa myös Seinäjoen kirjaston lasten osastolle.

Millainen Seinäjoen kirjaston uudisosa on ollut työkohteena?

Kirjasto työtehtävänä on ylipäätään oikein mieluisa. Teemme Seinäjoen kirjastoa pääosin samalla tiimillä (Asmo Jaaksi ja minä) kuin Turun kirjastoa, joten kerran on jo "harjoiteltu". Haastetta tietysti tuo, että ollaan keskellä ainutlaatuista Alvar Aallon arkkitehtuurikeskittymää. Yritämme tehdä kirjastosta modernin, oman näköisensä, joka kuitenkin sopii osaksi Aallon vanhaa kirjastoa. Työskentely kirjastolaisten kanssa on myös sujunut hyvässä hengessä, tehdään yhdessä uutta hienoa kirjastoa! Lasten osastoa on aina hauska suunnitella, jotta siellä olisi jotain mielenkiintoisempaa kuin ainoastaan matalammat kirjahyllyt ja muutama pehmolelu. Seinäjoelle on tulossa kiva lasten osasto Lea Pennasen Piilomaan Pikku Aasi -kirjan inspiroimana.

Millaisia työvaiheita Seinäjoen kirjaston uudisosan kalusteiden suunnittelussa on ollut?

Suunnittelu kulkee käsi kädessä arkkitehtisuunnittelun kanssa. Tilojen hahmottuessa työpöydällä alamme laskeskella jo hyllymetrimääriä ja miettiä asiakaspaikkoja. Esim. seiniin integroitavat kirjahyllyt ja/tai seiniin ja lattioihin upotettavat lukusyvennykset täytyy huomioida jo rakenteissa ja mitoituksissa. Näin sisustuksesta saadaan kiinteä osa arkkitehtuuria, eikä se jää päälle liimatuksi "somistukseksi". Suunnittelussa tärkeänä osana ovat myös käyttäjän edustajat, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä. Heiltä saamme tärkeät lähtötiedot, joiden mukaan suunnittelu etenee. Avoin kirjastotila alkaa jäsentyä lopullisesti vasta, kun suuret kalustemassat saadaan suunniteltua paikoilleen (kirjahyllyt, asiakaspalvelukalusteet. lukupöydät yms.). Suunnittelemme kaikki mahdolliset kiintokalusteet kirjahyllyjä, tiskejä, sohvia ja usein jopa valaisimia myöten. Irtokalustus mietitään täydentämään kiinteää kalustus- ja sisustuskokonaisuutta. Seinäjoen kirjastossa voi sanoa, että värikkäät irtokalusteet ovat vielä kuin pisteenä i:n päällä hienossa pelkistetyssä arkkitehtoonisessa tilassa.

Onko eroa siinä, suunnitellaanko julkisen tilan kalustusta vai yksityistä kotia?

Itse olen suunnitellut lähinnä julkisia tiloja. Koen ne tietyllä tavalla helpommiksi kuin yksityiskodin suunnittelun. Julkisissa tiloissa ei liikuta niin henkilökohtaisella tasolla, vaan voi suunnitella hyvää, yleispätevää tilaa.

Millaisia ovat huippuhetket työssäsi?

Suunnittelun hauskin vaihe on ideointi, jolloin voi vapaasti keksiä mitä mieleen tulee ja kaikki on (vielä) mahdollista. Huippuhetki on yleensä siinä vaiheessa, kun kohde valmistuu ja näkee ideat, mielikuvat ja suunnitelmat toteutettuina. Homman kruunaa tietysti vielä se, jos joku muukin pitää lopputuloksesta, eli positiivinen palaute lämmittää aina mieltä. Negatiivinenkin palaute on kyllä tervetullutta, jotta seuraavalla kerralla osaa ottaa siitä opiksi. Suunnittelutyöt ovat vähän kuin omia lapsia, joista on vaikea päästää irti senkin jälkeen, kun ne ovat jo valmiita. Isot projektit saattavat kestää vuosia, joten ne käyvät rakkaiksi. Käyn edelleen katsomassa "lapsiani" vuosienkin jälkeen (mm. Viikin kirkko ja Turun kirjasto). Samoin jää ikävä niitä ihmisiä, joiden kanssa on tehty paljon työtä yhteisen päämäärän eteen. Osa niistä ihmisistä jää ystäviksi, vaikka yhteinen projekti loppuukin.

Mangaa Nurmon kirjastossa

Torstaina 17.3. vietettiin Nurmon kirjastossa Mangailtaa. Manga on japaninkielinen ilmaisu sarjakuvalle ja nykyään termi on vakiintunut tarkoittamaan nimenomaan japanilaista sarjakuvaa. Vaikka Japanin tuhoisa maanjäristys sattui juuri edellisenä viikonloppuna, järjestimme illan suunnitellusti. Apeista uutisista huolimatta on muistettava, että elämä jatkuu. Myös Japanissa.


Illan aikana kirjastossa järjestettiin monenlaista toimintaa. Piirustuspajan vetäjä Essi Nopanen opasti kiinnostuneita mangapiirtämisen saloihin, maskeerausnäytöksessä pääsi seuraamaan cosplaytyylisen fantasiameikin syntyä ja origamipisteessä taiteltiin paperista kukkia, perhosia ja jopa ilmapalloja.


Seinäjoen aikidoseura Shintai puolestaan esitteli perinteistä japanilaista taistelutyyliä, joka on ikuistettu myös useiden mangasarjakuvien lehdille. Illan aikana otettiin vastaan myös musiikkitoiveita ja maisteltiin Japanista lennätettyjä herkkuja. Syömäpuikkoja ei kuitenkaan vaadittu käyttämään, vaikka niitäkin pääsi illan aikana testaamaan. Myös henkilökunta herätti hilpeyttä mangatyylisissä asuissaan.

Erään asiakkaan sanoin: Kunpa tällaista voisi olla kirjastossa aina!

Outi Kytöniemi

Huhtikuun kirjavinkki

Kun muisti katoaa

Viime vuosina on ilmestynyt useita muistisairauksista kertovia romaaneja. Monesti läheisen muistisairaus on vaikea kohdata, ja romaanit antavat osaltaan omaisille kuin vertaistukea, jota he tarvitsevat kun läheisen elämä ja persoona muuttuvat.

Kalle Päätalon kirja Juoksuhautojen jälkeen kuvaa lottatyön vaikutusta sodan sukupolven naisten elämään. Tarinan kertojana on äidin keski-ikäinen poika, joka tulee kesälomalla synnyinkotiinsa. Poika kulkee äitinsä rinnalla sodan tapahtumapaikoilla, mm. riihessä, jossa äiti oli sodan aikana arkuttajana. Päätalo kuvaa hyvin muistisairaan naisen hajoavaa maailmaa ja tarvetta olla mukana tässä päivässä. Äiti saa jopa kuolla omalla suolla etsiessään vielä hilloja.

Vuonna 2009 ilmestyneen Unohdettujen tarinoiden kirjan kirjoittaja Stefan Merrill Block oli vain 26-vuotias kirjan ilmestyessä. Teos on pojan kuvaus äidin suvussa kulkevasta varhaisella iällä puhkeavasta Alzheimer-taudista. Äiti oli vasta vähän yli 30-vuotias, kun hän 15-vuotiaan poikansa mielestä alkoi käyttäytyä oudosti.

Hollantilainen Renate Dorrestein on kertonut käsitelleensä äitinsä outoa käyttäytymistä kirjoittamalla. Hänen kirjansa Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa on kuvaus Alzheimeristä, joka antoi tyttärelle viimeisen mahdollisuuden tutustua äitiinsä.

Syksyllä 2009 ilmestyi Richard Powersin Muistin kaiku, joka kuvaa hyvin muistisairaan ihmisen outoa maailmaa. Kuvaajana on tytär. Samoihin aikoihin ilmestyi Richard Masonin Muistojen huone, jossa lukija pääsee myös tutustumaan eksymisen tunteeseen. Vuonna 2010 ilmestyi Lisa Genovan Edelleen Alice. Alice on viisissäkymmenissä oleva psykologian professori, jonka eksymistä tuntemattomaan Alzheimerin maailmaan kuvataan tarkasti.

Viimeisimpänä on ilmestynyt Selja Ahavan Eksyneen muistikirja, jonka päähenkilö Anna on jo sairaalassa, ja aika on hajonnut hänen käsiinsä. Metsään eksymisen, pissojen housuun tulemisen ja muiden nolojen tilanteiden jälkeen mielessä säilyy jotain hyvääkin: saari, jonne on ikävä. Kun sinne vielä pääsee, saaren rantaviiva on tuttu.

Kaikkien edellä kuvatuttujen teosten päähenkilöt ovat naisia. Tänä vuonna ilmestyi Juhani Vallin novellikokoelma Kirveeniskuja kairassa. Yhden novellin päähenkilönä on laitoksesta karannut Artturi, joka samoaa vanhoilla metsästysmailla. Jopa juomisen tärkeys ja oman pojan nimi ovat paperilapun varassa. Artturi arvelee viimeiseksi taidokseen metsästyksen. Sen varassa hän kulkee syvemmälle metsään, kunnes kuolema armahtaa.

Ihmisen perustarpeet säilyvät loppuun asti. Jokainen haluaisi olla itsenäinen liikkumisen ja syömisen suhteen. Moni asia pysyy muistissa ruumiin kautta. Vaikka puhuminenkin olisi jo menetetty, ruumis muistaa hillasuot, metsästysmaat ja kesäsaaret.

Liisa Kangasniemi

Julkaisun kunniaksi

Koska työn tuoksinassa ei oikein ennätä juhlia, tämä kirjoitus hoitakoon julkaisujuhlan virkaa. Juhlittava julkaisu tosin tuli painosta jo hetki sitten, melkein ennätyksellisen aikaisin, maaliskuun alkupuolella.

Tämä kaksikymmentäkuusisivuinen moniste ei ehkä pääse varatuimpien bestsellereiden listalle, eikä sitä varmasti valita vuoden kauneimmaksi kirjaksi, mutta tärkeä dokumentti se on yhtä kaikki. Se kertoo siitä monipuolisesta työstä, jota kirjastoissamme joka päivä tehdään, se on Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston toimintakertomus vuodelta 2010.

Viime vuosina toimintakertomusta on koottu näkökulmatekniikalla. Sen sijaan, että pyrittäisiin kertomaan kaikesta kaikki ja mahdollisimman paljon suuria lukuja, yritetään kirjaston toimintaa valottaa eri näkökulmista ja yksityiskohtia avaamalla. Haluamme lisäksi tuoda esiin sitä työtä, jota tehdään asiakkaiden silmiltä piilossa, esimerkiksi kokoelmatyötä tai vaikka maakuntakirjastotyöhön kuuluvaa täydennyskoulutusta. Uudet palvelut ja toiminnot ansaitsevat myös aina tilaa toimintakertomuksessamme.

Tietenkään en nyt lopuksi malta olla mainitsematta jotain lukuja viime vuodesta. Vuonna 2010 kirjastoistamme ja kirjastoautoistamme lainasi 27 163 eri asiakasta. Lainoja kertyi 1 133 930 kappaletta ja kirjaston toimipisteissä käytiin yhteensä 430 960 kertaa. Mutta mitä muuta toimintakertomuksesta käykään ilmi? Sen saatte tietää, kun luette koko kertomuksen.

Kiitokset antoisasta vuodesta 2010 niin jokaiselle asiakkaalle kuin jokaiselle kirjaston työntekijällekin!


Mervi Heikkilä
kirjastotoimenjohtaja

Lehtiä verkossa – lehtipalveluiden avulla voi päästä vaikka maapallon toiselle puolelle näkemään elämää paikallisen silmin!

Haluaisitko lukea entisen kotipaikkakuntasi paikallislehtiä? Tai tietää mitä maailmalla kirjoitetaan Japanin tilanteesta? Ehkä haluaisit pitää yllä kielitaitoa lukemalla sanomalehtiä vieraalla kielellä?

Kirjastossa tämä on mahdollista – ja ihan ilmaiseksi! Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjastossa on käytössä kaksi tietokantaa, joiden kautta pääsee lukemaan niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin lehtiä. Lehdet ovat luettavissa heti niiden ilmestyttyä, joten postinkulun aiheuttamaa viivettäkään ei pääse syntymään.

ePress sisältää vähän yli 70 kotimaista lehteä Maaseudun tulevaisuudesta Pohjankyrö-lehteen. Lehdet ovat palvelussa näköispainoksina, joten niitä on mukava ”selailla” koneellakin. Myös tietyn asian hakeminen hakusanoilla on mahdollista. Palvelu arkistoi lehtiä kahden kuukauden ajan. Palvelussa on myös ruotsinkielisiä lehtiä (esim. Hufvudstadsbladet) ja käyttöliittymäkin toimii molemmilla kotimaisilla kielillä. ePress on käytettävissä kaikilla kirjaston koneilla. Etäkäyttömahdollisuutta palvelulla ei vielä valitettavasti ole, mutta se on kuulemma mietinnässä palveluntarjoajalla.

Library PressDisplay on palvelu, jonka kautta on luettavissa yli 1000 eri sanomalehteä yli 80 maasta lähes 40 kielellä. Palvelusta löytyy tunnettuja ulkomaisia lehtiä, kuten The Washington Post, The Guardian ja Le Monde, mutta myös suomalaisia lehtiä kuten Kauppalehti, Lapin Kansa tai Iltalehti. Lehtiä voi hakea maan tai kielen mukaan, mutta myös sanahaku itseä kiinnostavasta aiheesta on mahdollinen. Myös tätä palvelua voi käyttää kaikilla kirjaston koneilla.

Monilla lehdillä on internetissä ilmaiseksi katseltavissa rajoitetut versiot. Seinäjoen kirjaston lehtilinkkien avulla pääsee helposti alkuun myös niiden selailussa.

Tervetuloa tutkimaan maailman eri kolkkia sanomalehtien kautta!


Hanna Kotila

Kurinvartahat kilisivät pakkasiltana

Peräseinäjoen kirjastoon kokoontui 15.2. neuleiltaan melkoinen joukko kutomisesta innostuneita naisia huolimatta siitä, että autot olisivat voineet illan aikana jämähtää kirjaston pihaan kovan pakkasen takia. Aluksi juotiin kahvit, ja sen jälkeen Hannele esitteli kahden viime vuoden neulekirjoja, joita oli ilmestynyt runsaasti. Tuntuu siltä, että kutominen on pop kaikenikäisten keskuudessa. Illan osallistujien ikähaitari oli seitsemästä kahdeksaankymmeneen vuoteen. Hannelen esittelemät kirjat kiersivät kädestä käteen, ja illan lopuksi niitä oli mahdollisuus lainata.

Erja esitteli tappilaudan ja opetti, miten sillä ”kudotaan” kaulahuivi. Jokainen halukas sai kokeilla langan kiertämistä ja lenkkien pujottamista tappien ympäri. Luulen, että illan jälkeen moni isäntä sai vaimoltaan pyynnön tappilaudan valmistamisesta, niin mielenkiintoiselta ja samalla yksinkertaiselta tekotapa vaikutti.

Eila kertoi sotaveteraaninaisten tekemästä vapaaehtoistyöstä. Tänä vuonna tavoitteena on kirjastossa järjestettävä käsityönäyttely ja syksyllä pidettävät myyjäiset, joissa pääartikkeleina ovat sukat ja lapaset. Tietysti myös tappilaudalla tehdyt kaulahuivit kelpaisivat myytäviksi, jos tekijöillä innostusta riittäisi. Eilalla oli mukanaan myös herkullisen näköinen villalankakoppa, josta sai ottaa lankaa kudottavaksi, jos tuotoksen sitten lahjoittaa sotaveteraaninaisille.

Maire esitteli ns. keskosnuttuja, joita vapaaehtoinen ja innokas kutoja voi tehdä vastasyntyneille ja jotka seurakunta lähettää Etiopiaan synnytyssairaalaan. Nuttulahjoitusten tarkoituksena on saada etiopialaiset naiset sairaalaan synnyttämään. Mairella oli mukanaan muutama valmis neule ja valokuvia hellyttävistä vastasyntyneistä pienissä nutuissaan. Mairen jakamat esitteet ja ohjeet katosivat käsikirjaston pöydältä, joten osallistujat taisivat innostua nuttujen tekoon.

Illan ohjelman myötä keskustelu rönsyili sinne tänne, ja jossakin vaiheessa tuli puhe sota-aikana junassa tehdystä vauvansukasta, jonka ohje löytyi googlettamalla junasukka. Moni halusikin myös junasukan ohjeen mukaansa.
Neuleilta oli niin onnistunut, että sille alettiin välittömästi suunnitella jatkoa ensi syksyksi.

Merja Koski-aho

Maaliskuun kirjavinkki

Löytö poistoehdotuksista

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta, Tammi, 1990

Käydessäni läpi kirjastomme poistoehdotuksia jäin tutkimaan tarkemmin japanilaisen Kazuo Ishiguron kirjaa Pitkän päivän ilta. Kirja kertoo hovimestarista, joka koko elämänsä ajan on pyrkinyt työssään täydellisyyteen ja arvokkuuteen. Mielessäni ajattelin, että on aivan mahdotonta, että japanilainen voi kirjoittaa niin perienglantilaisesta palvelijasta kuin hovimestari. Selailin kirjaa ja kun luin muutaman rivin kirjan alusta, totesin että tässä taitaa olla kirja minun makuuni.

Kirjan alussa hovimestari Stevensin isäntä on vaihtunut, ja hän on joutunut täysin uuteen tilanteeseen, kun nykyinen isäntä vitsailee hänelle: ”Seuraavien päivien aikana opin, että työnantajani huomautuksista ei pitänyt hämmästyä, ja hymyilin korrektisti aina, kun havaitsin kiusoittelevan sävyn hänen äänessään.” Stevens miettii päänsä puhki monien viikkojen ajan, miten hänen pitäisi kiusoitteluun suhtautua: odotetaanko häneltä todella leikkimielistä vastausta?

Kirjassa ei ole huikeita tapahtumia, vaan sen rungon muodostaa Stevensin tekemä automatka kartanon entisen taloudenhoitajan neiti Kentonin luokse. Matkalla Stevens pohtii työtään hovimestarina ja uransa huippukohtia. Kirja sivuaa myös maailmanhistoriaa, mikä tekee siitä mielenkiintoisen historiasta pitävälle. Kirjan puolessa välissä toki mietin, mihin kirjailija pyrkii tämän kuivakan hovimestarin tarinallaan, mutta romaani avautuu, kunhan pääsee kirjan loppuun. Kirjan ytimen muodostaa täydelliseen arvokkuuteen pyrkiminen ja tinkimättömän velvollisuudentunnon täyttäminen, mikä vie hovimestarin välillä humoristisiin ja välillä traagisiin tilanteisiin. Ja kirjaa voi tulkita kukin omalla tavallaan. Lukemisen edetessä kirjan olemattomat tapahtumat pitivät minut otteessaan ja lauantaivuorovapaa kotitöistä vapauduttuani sujui tämän kirjan kanssa mukavasti. Töihin palattuani siirsin kirjan uudestaan hyllyyn odottamaan innokkaita lukijoita.

Kuka tämä Kazuo Ishiguro oikein on? Hän on toki syntynyt Nagasakissa, mutta muuttanut jo 6-vuotiaana Englantiin, joten englantilainen yhteiskunta on hänelle tuttu jo lapsuudesta saakka. Hän on kirjoittanut myös muita romaaneja, jotka ovat ilmestyneet Tammen Keltaisessa kirjastossa. Kirjasta Pitkän päivän ilta on tehty myös elokuva.

Suositukset:
yli 40–vuotiaille kuivasta huumorista pitäville.
Tähtiä: 4/5

Merja Koski-Aho

Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista