torstai 14. huhtikuuta 2011

Kirjaston tekijät – osa 1

Kirjaston tekijät –sarjassa Seinäjoen pääkirjaston uudisrakennuksen tekemiseen ja suunnitteluun osallistuvat ihmiset kertovat työstään ja siitä, millainen uudisrakennuksemme on työkohteena.

Kuka olet ja mistä tulet?

Päivi Meuronen, sisustusarkkitehti. Tulen iloisesta Etelä-Karjalasta, mutta olen asunut kyllä jo suurimman osan elämästäni Helsingissä. "Ammatillisesti" tulen JKMM Arkkitehdeiltä.


Miksi olet sisustusarkkitehti?

Työ on monipuolista ja saa käyttää osaamistaan insinöörimäisestä rakenteiden miettimisestä luovaan hulluuteen asti. Tämä työ on oikein mielenkiintoista!

Millaisista huonekaluista pidät?

Selkeistä, yksinkertaisista, kestävistä (=sekä esteettisesti että konkreettisesti) eli hyvin suunnitelluista ja tehdyistä sekä kunnon materiaaleista, joita voi tarvittaessa korjata.

Millaisia periaatteita noudatat kun suunnittelet itse kalusteita?

Yritän pitää em. ominaisuudet mielessä. Julkisiin tiloihin suunnitellut kalusteet joutuvat paljon kovemmalle kulutukselle ja käytölle kuin kotona. Kestävyys ja turvallisuus ovat ihan ykkösjuttuja. Kalusteiden on kestettävä myös tyylillisesti aikaa, joten yritän suunnitella sellaisia kalusteita ja tiloja, joihin ei heti ajanhammas pure. Yksittäisiin kalusteisiin yritän keksiä myös jotain jujua. Suunnittelemani WOW-istuin on huovalla verhoiltu, iso traktorin sisäkumirengas, jonka ympärille ja sisään mahtuu istumaan yhdessä kavereidenkin kanssa. Näitä renkaita on tulossa myös Seinäjoen kirjaston lasten osastolle.

Millainen Seinäjoen kirjaston uudisosa on ollut työkohteena?

Kirjasto työtehtävänä on ylipäätään oikein mieluisa. Teemme Seinäjoen kirjastoa pääosin samalla tiimillä (Asmo Jaaksi ja minä) kuin Turun kirjastoa, joten kerran on jo "harjoiteltu". Haastetta tietysti tuo, että ollaan keskellä ainutlaatuista Alvar Aallon arkkitehtuurikeskittymää. Yritämme tehdä kirjastosta modernin, oman näköisensä, joka kuitenkin sopii osaksi Aallon vanhaa kirjastoa. Työskentely kirjastolaisten kanssa on myös sujunut hyvässä hengessä, tehdään yhdessä uutta hienoa kirjastoa! Lasten osastoa on aina hauska suunnitella, jotta siellä olisi jotain mielenkiintoisempaa kuin ainoastaan matalammat kirjahyllyt ja muutama pehmolelu. Seinäjoelle on tulossa kiva lasten osasto Lea Pennasen Piilomaan Pikku Aasi -kirjan inspiroimana.

Millaisia työvaiheita Seinäjoen kirjaston uudisosan kalusteiden suunnittelussa on ollut?

Suunnittelu kulkee käsi kädessä arkkitehtisuunnittelun kanssa. Tilojen hahmottuessa työpöydällä alamme laskeskella jo hyllymetrimääriä ja miettiä asiakaspaikkoja. Esim. seiniin integroitavat kirjahyllyt ja/tai seiniin ja lattioihin upotettavat lukusyvennykset täytyy huomioida jo rakenteissa ja mitoituksissa. Näin sisustuksesta saadaan kiinteä osa arkkitehtuuria, eikä se jää päälle liimatuksi "somistukseksi". Suunnittelussa tärkeänä osana ovat myös käyttäjän edustajat, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä. Heiltä saamme tärkeät lähtötiedot, joiden mukaan suunnittelu etenee. Avoin kirjastotila alkaa jäsentyä lopullisesti vasta, kun suuret kalustemassat saadaan suunniteltua paikoilleen (kirjahyllyt, asiakaspalvelukalusteet. lukupöydät yms.). Suunnittelemme kaikki mahdolliset kiintokalusteet kirjahyllyjä, tiskejä, sohvia ja usein jopa valaisimia myöten. Irtokalustus mietitään täydentämään kiinteää kalustus- ja sisustuskokonaisuutta. Seinäjoen kirjastossa voi sanoa, että värikkäät irtokalusteet ovat vielä kuin pisteenä i:n päällä hienossa pelkistetyssä arkkitehtoonisessa tilassa.

Onko eroa siinä, suunnitellaanko julkisen tilan kalustusta vai yksityistä kotia?

Itse olen suunnitellut lähinnä julkisia tiloja. Koen ne tietyllä tavalla helpommiksi kuin yksityiskodin suunnittelun. Julkisissa tiloissa ei liikuta niin henkilökohtaisella tasolla, vaan voi suunnitella hyvää, yleispätevää tilaa.

Millaisia ovat huippuhetket työssäsi?

Suunnittelun hauskin vaihe on ideointi, jolloin voi vapaasti keksiä mitä mieleen tulee ja kaikki on (vielä) mahdollista. Huippuhetki on yleensä siinä vaiheessa, kun kohde valmistuu ja näkee ideat, mielikuvat ja suunnitelmat toteutettuina. Homman kruunaa tietysti vielä se, jos joku muukin pitää lopputuloksesta, eli positiivinen palaute lämmittää aina mieltä. Negatiivinenkin palaute on kyllä tervetullutta, jotta seuraavalla kerralla osaa ottaa siitä opiksi. Suunnittelutyöt ovat vähän kuin omia lapsia, joista on vaikea päästää irti senkin jälkeen, kun ne ovat jo valmiita. Isot projektit saattavat kestää vuosia, joten ne käyvät rakkaiksi. Käyn edelleen katsomassa "lapsiani" vuosienkin jälkeen (mm. Viikin kirkko ja Turun kirjasto). Samoin jää ikävä niitä ihmisiä, joiden kanssa on tehty paljon työtä yhteisen päämäärän eteen. Osa niistä ihmisistä jää ystäviksi, vaikka yhteinen projekti loppuukin.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Mangaa Nurmon kirjastossa

Torstaina 17.3. vietettiin Nurmon kirjastossa Mangailtaa. Manga on japaninkielinen ilmaisu sarjakuvalle ja nykyään termi on vakiintunut tarkoittamaan nimenomaan japanilaista sarjakuvaa. Vaikka Japanin tuhoisa maanjäristys sattui juuri edellisenä viikonloppuna, järjestimme illan suunnitellusti. Apeista uutisista huolimatta on muistettava, että elämä jatkuu. Myös Japanissa.


Illan aikana kirjastossa järjestettiin monenlaista toimintaa. Piirustuspajan vetäjä Essi Nopanen opasti kiinnostuneita mangapiirtämisen saloihin, maskeerausnäytöksessä pääsi seuraamaan cosplaytyylisen fantasiameikin syntyä ja origamipisteessä taiteltiin paperista kukkia, perhosia ja jopa ilmapalloja.


Seinäjoen aikidoseura Shintai puolestaan esitteli perinteistä japanilaista taistelutyyliä, joka on ikuistettu myös useiden mangasarjakuvien lehdille. Illan aikana otettiin vastaan myös musiikkitoiveita ja maisteltiin Japanista lennätettyjä herkkuja. Syömäpuikkoja ei kuitenkaan vaadittu käyttämään, vaikka niitäkin pääsi illan aikana testaamaan. Myös henkilökunta herätti hilpeyttä mangatyylisissä asuissaan.


Erään asiakkaan sanoin: Kunpa tällaista voisi olla kirjastossa aina!

Outi Kytöniemi

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Huhtikuun kirjavinkki

Kun muisti katoaa

Viime vuosina on ilmestynyt useita muistisairauksista kertovia romaaneja. Monesti läheisen muistisairaus on vaikea kohdata, ja romaanit antavat osaltaan omaisille kuin vertaistukea, jota he tarvitsevat kun läheisen elämä ja persoona muuttuvat.

Kalle Päätalon kirja Juoksuhautojen jälkeen kuvaa lottatyön vaikutusta sodan sukupolven naisten elämään. Tarinan kertojana on äidin keski-ikäinen poika, joka tulee kesälomalla synnyinkotiinsa. Poika kulkee äitinsä rinnalla sodan tapahtumapaikoilla, mm. riihessä, jossa äiti oli sodan aikana arkuttajana. Päätalo kuvaa hyvin muistisairaan naisen hajoavaa maailmaa ja tarvetta olla mukana tässä päivässä. Äiti saa jopa kuolla omalla suolla etsiessään vielä hilloja.

Vuonna 2009 ilmestyneen Unohdettujen tarinoiden kirjan kirjoittaja Stefan Merrill Block oli vain 26-vuotias kirjan ilmestyessä. Teos on pojan kuvaus äidin suvussa kulkevasta varhaisella iällä puhkeavasta Alzheimer-taudista. Äiti oli vasta vähän yli 30-vuotias, kun hän 15-vuotiaan poikansa mielestä alkoi käyttäytyä oudosti.

Hollantilainen Renate Dorrestein on kertonut käsitelleensä äitinsä outoa käyttäytymistä kirjoittamalla. Hänen kirjansa Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa on kuvaus Alzheimeristä, joka antoi tyttärelle viimeisen mahdollisuuden tutustua äitiinsä.

Syksyllä 2009 ilmestyi Richard Powersin Muistin kaiku, joka kuvaa hyvin muistisairaan ihmisen outoa maailmaa. Kuvaajana on tytär. Samoihin aikoihin ilmestyi Richard Masonin Muistojen huone, jossa lukija pääsee myös tutustumaan eksymisen tunteeseen. Vuonna 2010 ilmestyi Lisa Genovan Edelleen Alice. Alice on viisissäkymmenissä oleva psykologian professori, jonka eksymistä tuntemattomaan Alzheimerin maailmaan kuvataan tarkasti.

Viimeisimpänä on ilmestynyt Selja Ahavan Eksyneen muistikirja, jonka päähenkilö Anna on jo sairaalassa, ja aika on hajonnut hänen käsiinsä. Metsään eksymisen, pissojen housuun tulemisen ja muiden nolojen tilanteiden jälkeen mielessä säilyy jotain hyvääkin: saari, jonne on ikävä. Kun sinne vielä pääsee, saaren rantaviiva on tuttu.

Kaikkien edellä kuvatuttujen teosten päähenkilöt ovat naisia. Tänä vuonna ilmestyi Juhani Vallin novellikokoelma Kirveeniskuja kairassa. Yhden novellin päähenkilönä on laitoksesta karannut Artturi, joka samoaa vanhoilla metsästysmailla. Jopa juomisen tärkeys ja oman pojan nimi ovat paperilapun varassa. Artturi arvelee viimeiseksi taidokseen metsästyksen. Sen varassa hän kulkee syvemmälle metsään, kunnes kuolema armahtaa.

Ihmisen perustarpeet säilyvät loppuun asti. Jokainen haluaisi olla itsenäinen liikkumisen ja syömisen suhteen. Moni asia pysyy muistissa ruumiin kautta. Vaikka puhuminenkin olisi jo menetetty, ruumis muistaa hillasuot, metsästysmaat ja kesäsaaret.

Liisa Kangasniemi