torstai 31. lokakuuta 2013

Seinäjoen kirjastolaiset Uumajassa

Syksyllä 2012 Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto sai yhdessä kahden muun kirjaston kanssa Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden kirjastokehittäjä -palkinnon. Palkintorahalla päätettiin lähteä tutustumaan Uumajan kirjastoihin. Lisätukea matkaan saatiin Pohjanmaan ELY-keskukselta. Kohteina oli Uumajan kaupunginkirjasto ja kaksi yliopiston kirjaston toimipistettä.



Oli melkeinpä nostalgista lähteä matkaan Vaasanlaivalla. Kovin paljon muita matkustajia ei laivalla meidän lisäksemme ollut. Puolenpäivän aikaan olimme Uumajassa, ja ensimmäinen kohteemme oli Universitetsbiblioteket, jossa meillä oli ilo saada suomenkielinen opastus.



Hyllyissä on vielä kovasti tilaa :)


Kirjaston katossa oli hieno taideteos/kello, jota jäimme tietenkin ihmettelemään.



Seuraavana kohteena oli Uumajan kaupunginkirjasto, jossa meidän tuloomme oli todella panostettu. Meille esiteltiin mm. paikallista kirjaston verkkopalvelua, lukemaaninnostamismenetelmiä ja hienoa uutta kirjastoa, joka on rakentumassa jokirantaan. Uumaja on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2014, ja uusi kirjasto ja kulttuurikeskus on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuonna. Saimme käynnistä uusia ideoita, mutta huomasimme myös, että samojen asioiden kanssa painiskellaan myös lahden toisella puolella.



Miten olisi tämmöinen muovipussi"automaatti"?


Pikalainoja oli saatavilla myös Uumajassa, suomalaisiakin ihan hyvin edustettuna.




Varattuja kirjoja sai itse noutaa, mutta systeemi oli vähän erilainen kuin meillä. Kirjat olivat tekijän mukaan aakkosissa.


Uumajan palautusautomaatti oli hieman suurempi kuin meidän Tuomas.



Kirjastoauto oli hienosti maalattu.



 
Vierailimme myös taidekampuksen kirjastossa ja samassa rakennuksessa olleessa Bildmuseetissa.

 
Museosta oli hienot näkymät joelle.


 
Bildmuseetin taideteoksista eniten ihastusta taisi aiheuttaa Jacob Hashimoton installaatio Superabundant atmosphere.


Lopuksi Wasalinella takaisin kotiin.

Kuvat ja teksti: Hanna Kotila

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sunnuntaivieras Timo Polari

Seikkailija, kirjailija Timo Polari kävi pääkirjasto Apilan sunnuntaivieraana 27.10.2013.
Hän suositteli tutustumaan seuraaviin teoksiin.

  • Jonathan Glover: Ihmisyys (1999)
  • Jon Krakauer: Jäätäviin korkeuksiin (1997)
  • Dan Brown: Da Vinci –koodi (2003)
  • Timo Polari: Kulttuuriseikkailu (2011)
  • Rita Hayworth - avain pakoon (ohjaus Frank Darabont) (1994)
  • Johann Sebastian Bach: H-molli-messu (1749)

 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sunnuntaivieras Mervi Heikkilä

Kirjastotoimenjohtaja Mervi Heikkilä oli sunnuntaivieraana 20.10.


Onpa hirveää, kun täytyy valita vain kuusi, mieluusti listaisin vaikka kuusikymmentä loistavaa kirjaa. Nyt valitsemissani kirjoissa on sekä nuorten ja lastenkirjoja, että ns. aikuistenkirjoja. Aina ei ole mukavaa, kun kirjoja täytyy käytännön syistä lokeroida kohderyhmittäin. Minusta aikuisten pitäisi lukea paljon enemmän lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja. Se vie hetkeksi takaisin lapsuuden maagiseen maailmaan, mielikuvituksen riemuun ja hoitaa jokaisen aikuisen sisällä olevaa lasta. Lisäksi siten ehkä pääsee paremmin sisälle nykylasten ja -nuortenkin maailmaan. Hyvä kirjallisuus on hyvää kirjallisuutta, oli sen kohderyhmä tai genre mikä hyvänsä.

Nyt valitsemani kirjat sopivat kaikille kasvaville, kaikille, jotka pitävät salaisuuksista, tähdistä, sumuisista aamuista ja vanhoista vaatekaapeista.

  • Margaret Mahy: Noitavaellus (1990, alkuteos 1984)
  • Sari Peltoniemi: Hirvi (2001)
  • Hannele Huovi: Höyhenketju (2002)
  • Jukka Itkonen: Kuutanssi (1999)
  • Neil Gaiman: Tähtisumua (2000, alkuteos 1998)
  • Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Lisäksi on ihan pakko mainita ainakin Maria Vuorion, Tuula Korolaisen, Kirsi Kunnaksen, Kaarina Helakisan ja Ritva Toivolan koko tuotanto.
 
 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Minä ja kirjasto 1

On mielenkiintoista katsella aikaa taaksepäin miten kirjaston kanssa on elellyt. Koulussa oli pieni koulukirjasto ja muistan vielä niitten uusien Viisikko-kirjojen tuoksunkin, mitä sieltä sai lainata! Vau mikä maailma aukenikaan noitten kirjojen myötä!

Miten sitä luki sitten aikuisena Utriot ja Pohjola-Pirhoset ahmien. Sitten tuli lähinnä isäni vaikutuksesta Päätalo tapetille. Se  kuului niin tiiviinä lukulistalle, että olin Pietarsaareen muutettuanikin aina listalla ensimmäisenä varauksissa uuden tiiliskiven tullessa ulos.

Sitten alettuani pikkuhiljaa itse kirjoitella, kirjaston rooli muuttui täysin. Hain lähdeteoksia, varasin maakuntakirjastoista saakka taustatyötä varten materiaalia. Jopa Helsingistä, Yliopiston kirjastosta saakka, tarvitsin taustatueksi materiaalia. Maakuntakirjastossa Vaasassa kävin pyörittelemässä mikrofilmejä välillä. Matti Pohdon suku löytyi sieltä.

Noitatulien hohteessa -kirjaan kirjastosta löytyi hyvin siihenkin taustaa, silloin ei internettiä vielä ollut käytössä, nythän se on ehtymättömänä aarreaittana tiedon valtateillä.

Sitten Pietarsaaren kirjasto joutui kaivamaan omat kellarivarastonsa, kun tahdoin lukea Fredrika Runebergin kirjoittamat kirjat. Taustatyötä sekin, monologille, jota lähdin tekemään tästä Johan Ludvigin varjoon jääneestä, lahjakkaasta naisesta.

Tänä päivänä en juurikaan uskalla kirjastoon lainausmielessä mennä. Siihen on kaksi pätevää syytä. Toinen on se, että lukemani tarttuisi takaraivooni ja huomaamattani ”lainaisin” muitten kirjoittajien kirjoitustyyliä. Toinen taas se, että unohdun lukemaan niin tiiviisti, että omat kirjoittamiset jäävät lapsipuolen asemaan.

Kirjaston rooli on kuitenkin edelleen hyvin vahva omassa elämässäni, tuotannossani. Jossain vaiheessa kirjojani julkistellessa huomasin, että ainoa oikea paikka lanseerata uusi kirja lukijoille on kirjasto! 

Niinpä jo Pietarsaaressa sain kaupunginkirjastossa esitellä uutuuteni. Liekö ollut Lattian maku jaloissa -kirja. Kirjasto on paikka johon kaikki lehdetkin voivat hyvällä omallatunnolla tulla paikalle, se on  juuri oikea ympäristö tällaiselle tapahtumalle. Puolueeton ja neutraali.

Ylistarossa karkasi Marmorirapuni omille teilleen, lehdistö edellä joten julkistus sinällään jäi tykkänään julkistamatta. Pidin varani Kukin uskollaan kirjan kanssa ja opetin Ylistarossa yleisön maistamaan shampanjalaseista siideriä, syömään sormipaloja! Ei sormenpaloja kuitenkaan!

Ylistarossa yhteistyö kirjaston kanssa on saumatonta. Kun tarvitsin taustamateriaalia kesällä julkistettuun uutuuteni sain kaikan avun mitä kaipasin.

Elämä jatkuu kynä sauhuten, joten aika näyttää mitä seuraavaksi kirjaston kanssa tuleekaan eteen...

Sisko Thors

Sarjassa alueen kirjailijat kirjoittavat aiheesta Minun kirjastoni / Minä ja kirjasto.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sunnuntaivieras Eija-Irmeli Lahti

Pääkirjaston sunnuntaivieraana 13.10.13 oli ohjaaja-näyttelijä Eija-Irmeli Lahti. Hän suositteli tutustumaan seuraaviin teoksiin:

  • Sisko Istanmäki: Peili (2000)
  • Miep Gies: Anne Frank, suojattini (1987)
  • Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa (2013)
  • Risto Rasa: Tuhat purjetta, kootut runot (1992)
  • Johanna Thydell: Katon kokoinen tähtitaivas (2004)
  • Robert James Waller: Hiljaiset sillat (1992)


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sunnuntaivieras Aarne Heikkilä

Maakuntaneuvos Aarne Heikkilä oli pääkirjaston sunnuntaivieras 6.10.2013. Hän suositteli tutustumaan seuraaviin teoksiin:

  • Väinö Linna: Tuntematon sotilas (1954)
  • Väinö Linna. Täällä Pohjantähden alla (1959-62)
  • Antti Tuuri: Pohjanmaa (1982)
  • Muistelmat, tuoreimpana Matti Ahteen (2013)

tiistai 1. lokakuuta 2013

Lokakuun kirjavinkki

Riikka Ala-Harja
Reikä
LIKE, 2013

”Meillä kirjastolaisilla on erityisen hyvät hauikset. Painavat kirjat kehittävät käden lihaksia, vaan eivät enää kauan. Sähkökirja surkastuttaa kirjastohauikset.” Viisikymppinen Tarmo, kirjastovirkailija ja lähiömies, ottaa kantaa e-kirjoihin tuoreesta näkökulmasta. Ainakin meitä kirjastossa ahertavia ajatus huvittaa.

Tarmo, jonka elämässä on naisen mentävä aukko, on yksi Riikka Ala-Harjan elokuussa 2013 ilmestyneen Reikä-novellikokoelman päähenkilöistä. Tarmo odottelee niskavaivaisena yllätysjuhlia kotonaan, mutta kukaan ei tunnu muistavan hänen 50-vuotispäiväänsä. Ei edes kaunis naislääkäri tai farmaseuttityttö huomaa yhdistää päivämäärää ja syntymäaikaa, mikä on Tarmosta omituista ja loukkaavaakin: lääkäri pitää häntä vain potilaana ja apteekin nuorella naisella pyörivät muut asiat mielessä.

Syntymäpäiväsankarilla on niskajumin lisäksi paha ikäkriisi: vatsaa sekä nenä- ja korvakarvoja on liikaakin, mutta päälaen hiuksia ja rohkeutta tehdä tuttavuutta naisten kanssa liian vähän. Omaan vanhenemiseen ja kuolevaisuuteen liittyvien ajatusten painoa eivät suinkaan kevennä naapurin iäkkään Annikin kanssa tehdyt matkat hautausmaalle.

Vanhenemista ja kuolemaa pohtii myös kokoelman ensimmäisen novellin päähenkilö, nuori nainen, jonka 30-vuotispäivä on parin kuukauden päästä. Sitä ennen hän haluaisi päästä eroon asuinkumppanistaan Asserista, joka lähinnä ärsyttää, mutta on toisaalta hyvä olemassa petikumppanina, vuokranmaksajana, sotkujen siivoajana sekä turvaa antavana lämmittäjänä.

Nainen pakenee riitoja kirkkomaalle, laskeutuu kaivetun haudan pohjalle makaamaan ja tuumaa siellä elämäänsä uudesta vinkkelistä. Se, syntyykö maan uumenissa tärkeä oivallus, jää lukijan arvioitavaksi.

Tarinoiden ihmiset ovat persoonallisia, mutta varsin inhimillisiä olentoja. Heidän elämäntilanteensa eivät ole helppoja. Vaikka vanheneminen, sairaus sekä kuolema tai muu läheisen menetys toistuvat, kokoelman jälkimaku ei ole elämää karvaampi. Apeudelta, murheelta, eroilta ja menetyksiltä harva välttyy tosielämässäkään. Huojentavaa toki on, jos muutos parempaan tai helpompaan on jo idullaan. Lisäksi lukijalle iloa tuottavat sekä henkilöhahmoihin liittyvät että kielelliset oivallukset.

Reikä on Ala-Harjan ensimmäinen novellikokoelma. Sen nimi viittaa konkreettiseen aukkoon, useassa novellissa hautaan tai avantoon. Kaikki kokoelman 12 novellia eivät ole uusia, vaan mukaan on otettu kirjailijan aikaisemmin kirjoittamaa lyhytproosaa muokattuna. Kaksi novelleista, Satakerta ja Saari, ovat saaneet innoituksensa realistisista miljöö- ja ihmiskuvistaan tunnetun Esko Männikön valokuvista.

Sirpa Pukkinen

PS: Pääkirjasto Apilan novellit löytynevät piakkoin nykyistä helpommin. Novellikokoelmat on tarkoitus syksyn mittaan erotella romaaneista, tarroittaa ja hyllyttää omaksi ryhmäkseen kaunokirjallisuushyllyihin.