tiistai 30. elokuuta 2011

Muuton alkutohinaa


Jos me Seinäjoen kirjastolaiset jotain olemme jo tänä syksynä oppineet, niin läksy lienee seuraava: Kirjastopalvelujen kehittäminen, kirjaston rakentaminen ja kirjaston muutto eivät ole pikkujuttuja.

Silti me yritämme samalla sekä kehittää palveluja että valmistella muuttoa ja vielä osallistua käyttäjinä rakennushankkeeseenkin. Ja tietenkin pyrimme parhaamme mukaan palvelemaan kaikkia asiakkaitamme koko ajan. Kiirettä pitää.

Muuttoon valmistaudumme juuri nyt tekemällä jokaisella osastolla tehostettua kokoelmatyötä. Tehostettu kokoelmatyö merkitsee sitä, että kokoelmia arvioidaan erittäin kriittisesti ja pyritään poistamaan kaikki vanhentuneet ja käyttämättömät aineistot, joita ei varastointiohjeiden perusteella tarvitse säilyttää meidän kirjastossamme. Poistetut aineistot joko myydään, lähetetään Varastokirjastoon tai paperinkeräykseen.

Miksi sitten poistoja on tehtävä, kun kerran ollaan menossa uuteen kirjastoon? Uusia kirjastoja rakennettaessa pyritään ottamaan huomioon entistä enemmän niin aineistot, niiden löytyminen ja esittely kuin asiakkaiden viihtyminen, oleminen ja oppiminenkin. Uudet kirjastot eivät muistuta varastoa ja hyllymetrien määrä niissä on siitä syystä rajallinen. Emme siis halua uusien hyllyjen olevan tupaten täynnä vanhentunutta aineistoa, vaan löydettävyydenkin kannalta on hyvä, jos on hiukan enemmän väljyyttä.

Myös toinen syy poistobuumille löytyy: Uudessa kirjastossa meillä tulee olemaan käytössä viivakoodien sijaan aineiston RFID-tunnistus. Se tarkoittaa sitä, että jokaiseen kirjaan, cd-levyyn, elokuvaan, kielikurssiin, karttaan, romppuun ja lainattavaan lehteen (yhteensä noin 250 000 kpl) liimataan ja ohjelmoidaan RFID-tagi. Ei ole mitään mieltä liimata tageja aineistoon, joka kuitenkin kohta poistettaisiin.

Jotta uusi kirjasto uusine palveluineen ja automaatteineen toimisi kuten haluamme, meillä on edessä myös ohjelmiston päivitys. Päivitystarpeeseen liittyy myös luettelointiformaatin muutos Suomessa. Siirtyminen vanhasta Finmarc-luettelointiformaatista kansainväliseen Marc21- formaattiin tarkoittaa joitakin muutoksia aineistojen luettelointitietoihin, mutta toivottavasti ei näy asiakkaalle juuri mitenkään.

Lasten- ja nuortenosastolla ohjelmistopäivitykseen on alettu varautua astetta järeämmin keinoin. Seinäjoen pääkirjaston lasten- ja nuortenosastojen luokitus ei ole ollut kansallisen luokitusohjeen eli YKL:n mukainen ja nyt sitä ollaan muuttamassa. Luokitusmuutokset tietävät käytännössä kovasti päänvaivaa, kirjojen siirtelyä, tarroitusta ja kokoelmanhoitotyötä. Asiakkaalle tämä saattaa näyttäytyä esimerkiksi siten, että kirjat eivät ole totutussa paikassa ja henkilökuntakin joutuu hetken etsimään, ennen kuin uusi osasto tai luokka löytyy. Valitettavasti ylimääräinen työ ei tarkoita ylimääräistä henkilökuntaa, vaan hommat hoidetaan vakiohenkilökunnan voimin.

Jotta kaikki muuttovalmistelut ehdittäisiin tekemään, Seinäjoen pääkirjaston syksy tulee tapahtumien kannalta olemaan tavanomaista rauhallisempi. Esimerkiksi ryhmäopastuksia tehdään normaalia vähemmän ja kirjavinkkipiiri on tauolla. Toivotamme erilaiset ryhmät kuitenkin erittäin lämpimästi tervetulleeksi niin itsenäisesti tutustumaan kirjastoon kuin lainaamaan ja käyttämään muita kirjaston palvelujakin. Asiakkaat auttavat meitä näissä muuton alkutohinoissa parhaiten juuri asioimalla kirjastossa ja myös antamalla edelleen palautetta kirjaston palveluista ja esittämällä toiveita ja ideoita uuteen kirjastoon liittyen.

Kaikesta työstä ja tämänhetkisestä epämukavuudesta huolimatta nykyisen pääkirjaston taakse nousevaa komeaa rakennusta katsoessa ja tulevaa kirjastotoimintaa miettiessä tulee mieleen vain vanha sananlasku: Hyvää kannattaa odottaa!

Mervi Heikkilä

kirjastotoimenjohtaja

maanantai 8. elokuuta 2011

Kirjaston tekijät, osa 2

Kirjaston tekijät –sarjassa Seinäjoen pääkirjaston uudisrakennuksen tekemiseen ja suunnitteluun osallistuvat ihmiset kertovat työstään ja siitä, millainen uudisrakennuksemme on työkohteena. Nyt esittelyvuorossa on pääarkkitehti.

Kuka olet ja mistä tulet?

Asmo Jaaksi. Arkkitehti. Asun Helsingissä, lapsuus ja opiskelut suoritettu Tampereella.



Miksi olet juuri arkkitehti?

En kyllä osaa ihan tyhjentävästi vastata. Mitään sukurasitetta tms. ei ole taustalla. Lukion jälkeen olin, niin kuin useimmat, aika epävarma siitä mitä haluaisin loppuelämäni tehdä. Visuaalisista asioista olen aina ollut kiinnostunut ja niinpä arkkitehdin ammatti (sellaisena kuin silloin kuvittelin) vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Valinta osui kai ihan kohdilleen - en missään vaiheessa ole harkinnut alan vaihtoa.

Millaisista rakennuksista pidät?

Pidän rakennuksista, joissa yhdistyvät itsestäänselvä luontevuus ja myös sopivasti hämmentävä ominaisuus. Siis samaan aikaan paikkaan sopiva ja sen haastava. Ns. "tyyli" ei ole olennaista, esimerkkejä hyvistä rakennuksista löytyy eri aikakausilta ja hyvinkin vaihtelevalla näkemyksellä suunnitelluista.

Millaisia periaatteita noudatat, kun itse suunnittelet rakennuksia?

Arkkitehtisuunnittelu on erittäin vastuullinen tehtävä. Ehdoton lähtökohta on, että rakentamisen jälkeen paikka on kehittynyt paremmaksi. Rakennushanke kokonaisuudessaan on yleensä suuri ponnistus, sekä henkisessä että aineellisessa mielessä. Arkkitehti on paljon vartijana luodessaan konseptin rakennukselle ja tärkeimmät suuntaviivat koko hankkeelle. Mielessä tulee pitää myös vastuu ekologisesta näkökulmasta - rakentaminen on luonnonvaroja kuluttavaa. Perusperiaatteena pidän, että hyvä laatu on aina kestävää kehitystä.
Vastuun taakan alla pitää pyrkiä sitten saamaan aikaan mahdollisimman raikasta ja mieltä kohottavaa arkkitehtuuria! Tärkeää lopputuloksen kannalta on sopivan rentouden ja tekemisen hauskuuden säilyttäminen.

Millainen Seinäjoen kirjaston laajennusosa on ollut suunnittelukohteena?

Kirjasto rakennustyyppinä on kiinnostava ja mieluisa suunnittelukohde. Se on avoin ja positiivisia arvoja välittävä. Tilakokonaisuudet mahdollistavat monenlaista arkkitehtonista muotoilua, eli voi haastaa omaa luovuuttaan ihan kunnolla. Ainutlaatuinen paikka, eli Aallon läheisyys on tietysti aivan erityinen piirre ja haaste. Rakennushankkeessa on lukuisia osapuolia: Suunnittelijat, rakennuttaja, käyttäjä, urakoitsijat, viranomaiset jne. Suunnittelutyöhön sisältyy paljon vuorovaikutusta näiden välillä. Tässä tapauksessa henki on ollut todella hyvä ja yhteistyö miellyttävää.

Millaisia työvaiheita kirjaston laajennusosan suunnittelussa on ollut?

Tämä hanke on edennyt aika tyypilliseen tapaan. Ensin pidettiin arkkitehtuurikilpailu, jossa luotiin perusratkaisu rakennukselle. Kilpailuvoiton jälkeen oli jonkin aikaa epävarmuutta lähteekö hanke liikkeelle. Sitten lopulta tarvittavat päätökset tehtiin ja pääsimme varsinaiseen suunnittelutyöhön - luonnosvaiheiden kautta tarkkoihin työpiirustuksiin. Tämä vei vuoden päivät. Suunnitelmien perusteella kilpailutettiin urakoitsijat ja rakentaminen alkoi noin vuosi sitten. Työmaavaihe työllistää vielä meitä suunnittelijoitakin, koska rakentamisen edetessä suunnitelmia pitää vielä tarkentaa ja muokata. Ensi keväänä toivottavasti vietetään avajaisia.

Mitä kirjaston asiakkaat uudessa kirjastossa kohtaavat, kun he ensimmäistä kertaa astuvat sisään?

Avoimen valoisan tilan, joka kutsuu käymään peremmälle.

Mitä asioita arvostat Aallon arkkitehtuurissa? Mistä asioista et niin pidä?

Aalto oli mestari, hänen työnsä vaikutti viime vuosisadan arkkitehtuurin kehitykseen maailmanlaajuisesti. Aallon töissä erityisen hieno piirre on omintakeinen tapa yhdistää moderniin arkkitehtuuriin pehmeitä arvoja ja muotoja. Vähiten ehkä pidän myöhäiskauden, töistä joissa herkkyys alkoi pikkuisen horjua....

Millaisia ovat työsi huippuhetket?

Arkkitehdin työ on aika puurtamista, ajankäytöstä suurimman siivun haukkaavat rutiinit ja käytännön junailut. Kliseinen vastaus, mutta parasta on kun voi tehdä luovaa suunnittelutyötä. Eli rauhalliset päivät suunnittelutehtävään keskittyen työpöydän ääressä tai brainstormatessa - ja erityisesti tietysti se hetki kun saa jostain ideasta kiinni.

Minkä rakennuksen suunnittelemisesta unelmoit?

Uusi kirjasto Aalto-keskuksen kylkeen on kyllä jo aika huippu juttu....

maanantai 1. elokuuta 2011

Elokuun kirjavinkki

Maxim Leo
Talviuni Berliinissä – itäsaksalaisen perheen tarina
Ajatus Kirjat 2010
Suom. Ilona Nykyri


Kirjan tekijä Maxim Leo edustaa kolmatta ja viimeistä DDR-sukupolvea. Hän on vuonna 1970 syntynyt toimittaja, joka eli ja koki DDR:n hajoamisen – eikä surrut sitä pätkääkään. Puhumattomaksi halvaantuneen isoisän, kovaksikeitetyn kommunistin, maailma taasen romahti muurin murtumisen myötä. Vai elikö isoisä sittenkään sosialismin mallimaassa unelmiensa täyttymystä? Eikö hän näyttänyt hengittävän vapaasti ainoastaan Ranskassa vieraillessaan?

Sukunsa taustoja tutkiessaan Maximille selviää muun muassa, että hänen isoisänsä isä, Wilhelm, vangittiin jo vuonna 1933, koska hän oli oikeudessa osoittanut Joseph Goebbelsin olleen syttymästään kampurajalkainen, eikä ranskalaisten kidutuksen uhri. Wilhelmin pojasta tulee natsien vastustaja ja uuden uljaan DDR:n rakentaja. Hän lukeutuu puolueen eliittiin. Seuraava sukupolvi, Maximin Anne-äiti, puolestaan hehkuu ylpeyttä, kun hänet otetaan erikoisluvalla jo alaikäisenä SED-puolueen jäseneksi. Hän tahtoo rakentaa maataan toimittajana sanan miekkaa käyttäen. Mutta vapaan toimittajan työtä ei voikaan tehdä vapaudesta käsin. Puolue sanelee otsikot – ja totuuden. ”Jokainen valhe oli hänelle tappio, koska hän uskoi aidosti tähän valtioon.” s. 194. Uusien tuulien puhaltaessa Anne kerää nimikirjoituksia kansalaisoikeuksien saamiseksi ja maansa uudistamiseksi. Mutta kaikki kävi toisin. Kuitenkin DDR:n lakattua olemasta, oli kuin taakka olisi tipahtanut harteilta. Hän ei enää tarvinnut onnetonta ”nuoruudenrakastettuaan.”

Maxim Leo itse leikki jo lapsena ”länteen karkaamista”. Koulussa hän kuitenkin opetteli ulkoa taulukoita mm. kymmenen asiaa sosialismin ylivertaisuudesta. Muiden tavoin hän oppi elämään kameleonttina, kahdessa eri todellisuudessa. Intellektuelli-perheen kasvattina hänelle valkeni DDR-todellisuus vasta ammattiopissa (lukioon häntä ei hyväksytty, hän kun myönsi katsoneensa länsi-tv:tä): vanhat, hengenvaaralliset teollisuuslaitokset, tehtaan yllä roikkuva savupilvi, apaattiset työhön kulkijat aamuvarhaisella. Jos häntä edeltävä sukupolvi olikin suostunut nielemään omilta vanhemmiltaan pakkosyötetyn unelman tasa-arvoisesta kommunistivaltiosta, Maximin sukupolvi ei tätä unelmaa enää jakanut.

Kirja on mosaiikkityö, joka antaa monivärisen kuvan kolmen sukupolven elämästä Itä-Saksassa. Ellei teoksessa olisi autenttisia valokuvia kirjan henkilöistä, voisi välillä kuvitella lukevansa fiktiota: henkeäsalpaavia hetkiä toisen maailmansodan aikana, käsittämätöntä ihmisten kohtelua DDR-arjessa. Tämän kirjan avulla tulee kerrattua Saksan historia joutuisasti ja mukavasti.

Leena Kristola
Ylistaron kirjasto

Etsi kirjaa Seitti-kirjastoista