perjantai 29. marraskuuta 2013

Kirjaston joulukalenteri aukeaa 2.12.

Tänä vuonna Seinäjoen kirjaston joulukalenterissa seikkailee lastenosasto Piilomaan pieni aasi. Aasi on saanut kierrellä eri kirjastoissa ja tutustua niiden tarjoamiin palveluihin ja arvuuttelee nyt asiakkailta, missä se on käynyt tai mitä se on tehnyt. Kysymyksiin voi vastata sähköpostilla osoitteeseen hanna.kotila(at)seinajoki.fi tai kirjautumalla Facebookiin ja lähettämällä viestin kirjaston sivun kautta (ei siis kirjoittamalla vastausta seinälle vaan painamalla viesti-painiketta kansikuvan alta).


Joulukalenterin luukut aukeavat aamulla kahdeksalta, ja vastausaikaa on seuraavaan aamuun kello seitsemään asti. Vastanneiden kesken arvotaan joka päivä pieni yllätyspalkinto. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti, ja palkinnon voi noutaa pääkirjaston asiakaspalvelusta tai niin sovittaessa jostain muusta Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteestä.
Jotta pieni aasi ei rasittuisi matkailusta ja poseeraamisesta liikaa, on tämän vuoden joulukalenterissa luukkuja vain 12. Ne aukeavat 2.–4.12., 9.–12.12. ja 16.–20.12.

Tervetuloa osallistumaan ja mukavaa joulunodotusaikaa kaikille asiakkaillemme!
 
 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Lastenkirja ei ole vain lasten kirja

Tämän vuoden Finlandia Junior –ehdokaslista herätti melkoisesti keskustelua. Finlandia Junior –palkintohan annetaan vuoden parhaasta lastenkirjasta. Kustantajat voivat asettaa ehdolle kukin mielestään hyviä lastenkirjoja, joista kolmihenkinen esiraati valitsee kuusi teosta ehdokkaaksi. Lopullisen voittajan näistä kuudesta valitsee yksi tuomari, tällä kertaa Duudsonien Jarno ”Jarppi” Leppälä.

Keskustelua herätti muun muassa se, että kuuden joukosta ei löytynyt montaa ns. perinteistä lastenkirjaa. Jukka Laajarinteen kuvakirja Isä vaihtoi vapaalle, ja Ville Hytösen kirjoittama ja Matti Pikkujämsän kuvittama satu Hipinä-aasi, apinahiisi olivat ehkä perinteisimmät. Ville Tietäväisen sarjakuvaa lapsen pahoista unista pidän enemmänkin aikuisten sarjakuvana ja Marja Björkin romaania Poika taas kertomuksen äidin kanssa samassa tilanteessa olevien äitien vertaistukikirjana. Heli Laaksosen murteella kirjoittama aapinen on sinänsä oivaltava, mutta onko sekään sitten juuri paras lastenkirja junioriehdokkaaksi? Ehdokaslistalla oli myös Kreetta Onkelin Poika, joka menetti muistinsa. Myös tästä kirjasta oltiin montaa mieltä. Mikä oikeastaan on lastenkirja?

Jarppi valitsi rohkeasti ja hyvin perustellen palkinnon saajaksi Kreetta Onkelin ja teoksen Poika, joka menetti muistinsa.  Tultuaan valituksi Onkeli sanoi kiitospuheessaan, että on aika nostaa kunnon poikakirja kunniaan. Hänen mielestään nykyisin fantasiaa tulvii kaikista nurkista. Siinä hän kyllä on laillaan oikeassakin. Fantasialla on vahva edustus viime vuosina julkaistujen nuorten kirjojen joukossa.  Onkelin teosta voi toki kutsua poikakirjaksi, mutta perinteinen poikakirja se ei kuitenkaan minun mielestäni ole. Moderni pojan mielen kuvaus hyvinkin. Onkeli tapaa käsitellä vaikeita aiheita. Tässä kirjassaan hän vie lukijan varovasti sisälle pojan tajuntaan.

Kirjan päähenkilö Arto havahtuu Helsingin keskustassa siihen, ettei hän tiedä kuka on. Hän ei muista nimeään, asuinpaikkaansa saati perheestäänkään yhtään mitään.  Arto tapaa kadulla Kimo –nimisen pojan, joka vie Arton kotiinsa lähiöön keskelle monenkirjavia kohtaloita. Aluksi tuntuu, ettei pojilla oikeastaan ole mitään muuta yhteistä kuin ikä. Kimo asuu äitinsä kanssa, joka on lämmin sämpylöitä paistava ja huolehtiva äiti, mutta elää aika ajoin aivan muissa maailmoissa, ja silloin Kimon täytyy katsoa hänen peräänsä. Isästään Kimo ei tiedä mitään. Arto tutustuu myös muihin samanikäisiin lähiöpoikiin. Hän vaistoaa, että hänen oma todellinen elämänsä on tyystin erilainen. Jostakin syvältä mielestä kumpuaa hiljainen tieto, ettei hän varastelisi tai heiluisi kirveen kanssa eikä ehkä menisi metsään hajottamaan juoppojen majoja. Eikä hän lähtisi ravintolan lounaspöydästä maksamatta. Siinä missä Arto vaikuttaa kohteliaalta, joskin hiukan avuttomalta, ylihuolehditulta pikkupojalta, Kimo tietää miten toimia. Hän on hyvä ihmistuntija ja selviytyjä. Hän tuntee lähiön lait. Toisaalta hän ihailee Arton kykyä puhua nokkelasti itsensä ulos tappelusta. Tarinan edetessä vastaan tulee hyvinkin vaikeita asioita, jotka koskettavat poikain herkkää mieltä. Yhtä kaikki, pojat ystävystyvät ja yhteisiä asioita alkaa löytyä. Unelmia. Pelkoja. Surua. Naurua. Kaipausta. Yhteenkuuluvuutta. 

Meissä ihmisissä on tietoa, jota emme tiedä meissä olevan. Sen huomaa siitä, mikä tuntuu meistä tutulta, mikä vieraalta. Jos on vaikka tottunut huonoon kohteluun, se tuntuu aivan normaalilta, että näinhän se aina menee. Jos puolestaan on saanut huolenpitoa ja ystävällisyyttä, pitää itsestäänselvyytenä, että kohteliaisuus ja huomioiminen ovat tapana kaikkialla.”
 

Pidän Onkelin kirjasta. Pidän sen leppoisasta kerrontatavasta. Pidän sen lämpimästä sävystä, joka on läsnä silloinkin, kun kirjassa kohdataan karuja asioita. Kirja ei ole helppo luettava.  Kirjaa lukiessa tekee mieli pysähtyä ja viipyillä, laskea kirja hetkeksi, ja taas palata siihen.  Mieluiten lukisin sitä hitaasti pohdiskellen. Ehkä yhdessä lukien.

Millainen siis on hyvä lastenkirja? Onko se sellainen, että se herättää lasten lukuhalua? Vai onko se hyvä, koska se avaa meille lasten maailmaa? Löytääkö lapsi lukiessaan samastumiskohteita kirjan henkilöistä? Uskon, että hyvän lukuhistorian omaava lapsi voi nauttia tästä kirjasta yksinkin. Puhutteleeko tämä kirja poikia? Sanotaan, että pojat saavat helpommin tarinasta kiinni kuuntelemalla luentaa. Tämä kirja voisi hyvinkin olla pojille mieluinen nimenomaan ääneen luettuna.





Tuija Seppänen
Palvelupäällikkö
Lasten ja nuorten palvelut

perjantai 22. marraskuuta 2013

Käsityökirjavinkkejä


Käsityökirjavinkit Nurmon kirjastossa 13.11.13

Hannele Puhtimäki kävi Nurmon kirjastossa vinkkaamassa käsityökirjoja. Vinkit on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta valikoitu vuonna 2013 ilmestyneistä kirjoista.


Andersson-Freed, Susan: Uudet pohjoismaiset kirjoneuleet: 25 mallia myssyjä, käsineitä, sukkia, säärystimiä
Curtis, Alice: Sukat kahdella puikolla: uusi helppo tekniikka

Duchars, Sara, Marks, Sarah: ReCraft: näin teet vanhoista tavaroista kauniita esineitä ja vaatteita kotiisi, perheellesi ja ystävillesi
Fevang, Tove: Virkkaa & koukkua keittiöön
Haxell, Kate: Supersöpöt neulatyynyt: ompele 35 persoonallista neulatyynyä

Hietala, Jonna: Kerällä. Kotiin ja ylle:  45 nopeaa käsityötä
- Nimensä mukaisesti melko nopeasti tehtyjä malleja, ja myös hyvällä tavalla yksinkertaisia.
Hirst, Catherine: Mummon ruutuja ja raitoja: virkataan uutta perinteisistä isoäidinneliöistä
Huhtinen, Kaija, Kosonen, Anne, Kaartilanmäki, Riikka: Vanhat vanuneet : ideoita villavaatteiden uusiokäyttöön
- Hienoja ideoita, jotka on koottu  käsityönopettaja Kaija Huhtisen pitämän villavaatteiden uusiokäyttökurssin pohjalta.
Japel, Stefanie: Äidille & tyttärelle: 20 kaunista neulemallia pienille & isoille
- Samanlaiset ohjeet sekä lapselle että aikuiselle.
Kinnunen, Heidi: Villaiset nallet
Kuusela, Pirkko: Vanhat farkut uusiksi 
Lankatekniikoiden käsikirja. Toim. Ritva Koskennurmi-Sivonen
- Valtava valikoima eri tekniikoita, joita on sovellettu moderneiksi malleiksi. Kerrotaan myös niiden historiasta.
Malinen-Tyynelä, Riitta: Vielä yksi laukku!: ompele, kierrätä, hulluttele
- Penaaleista, meikkilaukuista ja iltalaukuista ostoskasseihin.

Marveng, Linda: Nyt neulomaan: moderneja ja klassisia neulemalleja huippusuunnittelijoiden tyyliin
-Tyylikkäästi toteutettu kirja täynnä tyylikkäitä malleja.
McGuire, Margaret: Näperryksiä. Minikokoisia aarteita itselle ja lahjaksi
-tarkoitettu kaikille, jotka pitävät pienen tarkan työn tekemisestä. Osa ohjeista sopii mainiosti esim. nukkekotiharrastajille.
Mills, Molla: Virkkuri: virkkuutöitä kotiin ja käyttöön
- Kurikkalaissyntyisen tekijän taidokkaasti toteutetussa kirjassa hauskoja ideoita, joita voi muokata käytettäväksi erilaisissa yhteyksissä.
Porter, Melanie: Kodin punainen lanka: 30 neuleideaa kotoisaan sisustukseen
- Melkein mitä vain voi tehdä neulomalla!
Prior, Loani: Villin vallattomat teepannumyssyt
Sainio, Caitlin: 100 virkattua lumihiutaletta
Sisusta neuleilla (Ruth Cross)
- Mallit perustuvat erilaisiin rakenteisiin ja ”kolmiulotteisuuteen”. Kaikki mallit opetetaan todella tarkasti.
Väisänen, Pirjo: Olkityöt
- Olkitöiden teon eri vaiheet pellolta koristeiksi saakka.
Zacke, Susanna & Hedengren, Sania: Betonia ja kirppislöytöjä: hauskoja, kekseliäitä ja innostavia ideoita

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sunnuntaivieras Päivi Rintaniemi

Syksyn viimeinen sunnuntaivieras oli muotoilija Päivi Rintaniemi. Hän suositteli seuraavia teoksia:
  • Walter Isaacson: Steve Jobs (2011)
  • Rakel Liehu: Helene (2003)
  • Jaana Venkula: Taiteen välttämättömyydestä (2003)
  • Serafim Seppälä: Kauneus: Jumalan kieli (2010)
 


Sunnuntaivierailut jatkuvat kevätpuolella, ketä paikallista henkilöä Sinä haluaisit haastateltavan?

perjantai 15. marraskuuta 2013

Minun kirjastoni

Halusin ymmärtää otsikon omistussuhteen hyvin konkreettisesti, koska minulla oli jo pikkupoikana ikioma kirjasto. Se sijaitsi Jurvan Tainuskylässä keittiön kirjahyllykössä, jossa minulla oli oma reviirini.

Kirjat oli aseteltu pituusjärjestyksessä vasemmalta oikealle. Kunnian olla ykkönen sai Hanhiemon satulipas, joka oli kapea mutta korkea. Sen selässä oli tarra, johon oli merkitty pelkkä numerosarja 001.

Mitään aakkosellista koodia ei tarvittu. Noin viidenkymmenen kirjan joukosta kyllä löysi etsimänsä lastenkirjan, sikäli kuin sen omistin. Lainaajina toimi lähinnä oma kotiväki. Olisi harmittanut, jos iltasaduksi toivottu kirja olisi ollut menossa kodin ulkopuolella. Tärkeintä oli pitää kirjastoa − ja istua juhlavasti kirjastonhoitajana paikalla, kun oli asiakkaita.

Esikuvana toimi Jurvan kirjastoa hoitanut iäkäs herrasmies Arvo Liimakka. En ole virallisesti selvittänyt, oliko hän aikanaan ainut työntekijä Jurvan kirjastossa. Mutta joskus kun asia on tullut joidenkin silloisten jurvalaisten kanssa puheeksi, niin hekään eivät ole muistaneet pikkupoika-ajoiltani muita kirjastovirkailijoita kuin Liimakan.

Joskus olen pysähtynyt miettimään, mikä merkitys omalle kirjailijan uralleni oli sillä, että Jurvan kirjastossa sattui toimimaan näyttävästi mies. Mahdotonta sanoa, muttei siitä ainakaan haittaa ollut, että kiinnostuin jo pienenä kirjoista ja kirjaston omistamisesta.

Jussi Matilainen

Sarjassa alueen kirjailijat kirjoittavat aiheesta Minun kirjastoni / Minä ja kirjasto.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Sunnuntaivieras Jarmo Korhonen


Keskustalainen poliitikko Jarmo Korhonen kävi Apilan sunnuntaivieraana 3.11.2013. Hän suositteli tutustumaan seuraaviin teoksiin.

Kukka-Maaria Karjalainen: Isä (1998)

Lasse Laaksonen: Eripuraa ja arvovaltaa, Mannerheimin ja kenraalien henkilösuhteet ja johtaminen (2004)

Michael Meyer: Ihmisten vuosi 1989 (2010)

Cormac McCarthy: Tie (2008)

Alan Weisman: Maailma ilman meitä (2009)
 
 

perjantai 1. marraskuuta 2013

Marraskuun kirjavinkki


Kankimäki, Mia
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Otava, 2013

Sei Shonagon kirjoittaa:
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
                          Kun näkee herrasmiehen pysäyttävän vaunut ovensa eteen
                             ja ohjeistavan palvelijoita ilmoittamaan saapumisestaan.
                             Kun pesee hiukset, laittautuu ja pukeutuu tuoksutettuihin
                             viittoihin – vaikka yksikään sielu ei olisi näkemässä,
                             näistä toimista saa tyydytystä.
                             On yö ja sitä odottaa vierailijaa. Yhtäkkiä sitä hätkähtää
                             rapisevia sadepisaroita, jotka tuuli puhaltaa vasten ikkuna-
                             luukkuja.

Mia Kankimäki kyllästyy kertaheitolla elämäänsä. Hän työskentelee mainostoimittajana, on naimaton ja lapseton. Hän saa idean vuoden kestävästä vuorotteluvapaasta ja matkustaa Kiotoon etsimään tietoa japanilaisesta kirjailijasta Sei Shonagonista. Sei eli noin 966-1017 Heian-kaudella ja oli osan elämästään keisarinnan hovinainen. Tuona aikana hän kirjoitti Tyynynaluskirjansa, josta Mia Kankimäki on valtavan innostunut.  Mia tuntee suurta sielunsisaruutta Sein kanssa, ja hänen innostuksensa kyllä välittyy lukijallekin.

Kirja on mielenkiintoinen sekoitus tutkimustyötä, matkaopasta, omaelämäkertaa,  historiaa. Mia Kankimäki kertoo koko ajan ajatuksistaan ja tapahtumista Seille kuin parhaalle ystävälle. Sei Shonagonista tulee elävä ihminen.

Mia listaa Sein tapaan erilaisia asioita:

Viehättäviä asioita:
Kapeat, mutkittelevat kujat, niillä riveissä seisovat perinteiset machiya-talot, kiireetön pyöräily. Kotoisa, pienimuotoinen tunnelma, yhtäkkiä eteen aukeavat kanavat. Oman pyörän tuottama tunne siitä, ettei ole turisti. Salaiset puutarhat, pienoisuniversumit vesiputouksineen ja purossa uivine karppeineen. Mystiset, verhojen kätkemät ravintolat, joihin uskaltaa jo mennä, vaikkei ymmärrä merkkien viestiä. Ystävälliset ihmiset, jotka saavat olon tuntumaan tervetulleelta. Viilentävä tuuli. Oma koti.

Mia Kankimäki kirjoittaa kepeästi ja mukaansatempaavasti. Hän kuvaa Kioton temppeleitä ja museoita niin kauniisti, että tekee mieli ruveta heti tutkimaan lentolippujen hintoja. Mia asuu hostellissa, jossa on asukkaita monista eri  maista, ja hän ystävystyy heidän kanssaan. Olo on vapaa ja onnellinen.

Sei Shonagonin listaamat asiat ovat kutkuttavan ihastuttavia.

Sei Shonagon kirjoittaa:

Asioita jotka ovat parempia yöllä:
Syvänvioletin silkin hehku.
Joku joka ei näytä kummoiselta,
mutta jolla on miellyttävä luonne.
Hototogisu-käki. Vesiputouksen ääni.

Ja vielä lopuksi:

Rankkaa syysmyrskyä seuraavana päivänä
kaikki on hyvin koskettavaa.


Anja Itämäki