tiistai 26. elokuuta 2014

Harmittaako kirjastotoimenjohtajaa?

Toimittaja kysyi minulta eilen, harmittaako, kun syöksytorven tiivisteestä on alkanut tulla vettä kirjaston välikattoon ja sen läpikin. No totta kai harmittaa. Onneksi kuitenkaan ei ole tällä tietoa vaaraa, että kosteudelle arat materiaalit pääsisivät kastumaan. Vuoto pitäisi myös olla suhteellisen helppo korjata.

Samassa yhteydessä toimittaja kysyi myös kirjaston pääovesta. Maalaisjärjellä ja jopa humanistijärjellä voisi päätellä, että 2010-luvulla pystytään yksi ulko-ovi korjaamaan niin että se on esteetön ja toimiva kovallakin käytöllä. Vakavasti puhuen uskon kyllä, että se vielä kuntoon tulee, vaikka korjauksen suunnittelu ja toteuttaminen onkin kestänyt todella kauan.
Mutta miten paljon harmittaa? Katselin teeveestä joitakin iltoja sitten pientä seitsemänvuotiasta tyttöä, joka oli saanut sodan pommituksessa sirpaleen niskaansa. Hän oli halvaantunut niskasta alaspäin, eikä pystynyt liikuttamaan käsiä tai jalkoja. Hän kyseli, miksei äiti ole tullut katsomaan häntä sairaalaan. Tytölle oli kyllä kerrottu, että äiti on kuollut, mutta vielä hän jaksoi päivästä toiseen odottaa. Se oli pysäyttävä dokumentti ja valitettavasti vastaavia lapsiuhreja on maailmalla vaikka kuinka paljon.

Niin että kyllä ovi ja vesi harmittavat, mutta eivät mitenkään kohtuuttomasti. Enemmän harmittaa esimerkiksi kuntatalouksien kehno tila Suomessa, ympäristömme tila ja syöpäsairauksien yleisyys, mutta eivät nekään juuri nyt niin hirveän paljon.

Mervi Heikkilä

maanantai 18. elokuuta 2014

Kirjavinkkipiiri 14.8.2014

Kirjavinkkipiirin syksy polkaistiin käyntiin 14.8. Ensimmäisessä piirissä oli hyvin väkeä, yli 10 innokasta kuulijaa. Anne Rätin vinkkaamia kirjoja lähti heti lainaankin. Alla on illan kirjalista, kirjojen saatavuuden näet Seitti-verkkopalvelusta.

Seuraavat kirjavinkkipiirit kokoontuvat pääkirjastossa 2.10., 30.10. ja 27.11. iltaisin klo 19.

  • Hiltunen, Pekka: Vilpittömästi sinun, 2011.  Sysipimeä, 2012.
  • McLain, Paula: Nuoruutemme Pariisi, 2014.
  • Carlson, Kristina: William N. päiväkirja, 2011.
  • Hall, Tarquin: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus, 2012. Vish Puri & nauruun kuolleen miehen tapaus, 2013.    Vish Puri & kohtalokkaan voikanan tapaus, 2014.
  • Waters, Sarah: Vieras kartanossa, 2011.
  • Flynn, Gillian: Kiltti tyttö, 2013.
  • Byatt, A. S.: Riivaus : romanttinen kertomus, 2008.
  • Vaahtera, Veera: Onnellisesti eksyksissä, 2012.  Rakkautta, vahingossa, 2013.
  • Towles, Amor: Seuraelämän säännöt, 2012.
  • Egan, Jennifer: Sydäntorni, 2013.


perjantai 1. elokuuta 2014

Elokuun kirjavinkki

Boris Hurtta: Lumen tuloa ei voi estää (1991)

Suomalaisen kauhukirjallisuuden laajuudella ei ole koskaan saanut hirveästi kehuskella. Tällä hetkelläkin se on aika minimissä, vaikka esim. scifi ja fantasia ovat vallanneet jo jalansijaa kotimaisten kirjailijoiden keskuudessa. Tilanne ei ollut kummempi 80–90-lukujen taitteessakaan, mutta pari sinnikästä kaveria ainakin yritti tehdä asialle jotakin. Kari Nenonen ja Boris Hurtta saivat kumpikin aikaiseksi pari kauhukirjaa ja kuulopuheiden perusteella ihan hyvin siinä onnistuivat. Ehkä näitä jonkinlaisiksi kulttikirjoiksikin voisi määritellä. Päätin kehujen perusteella tarttua ensimmäisenä Hurtan Lumen tuloa ei voi estää  –kirjaan vuodelta 1991, jota ennen Hurtalta oli jo ilmestynyt Elävien ja kuolleitten kesä (1990).

Mitään kovin omaperäistä tarinaa Hurtta ei toki ole kehitellyt mutta kliseisyydessäänkin varsin toimivan ja paikoitellen värisyttävän kertomuksen. Entinen huippu-urheilija Kaj Syysmaa lähtee syrjäiseen Maahiaisen kylään kirjoittamaan uutta kirjaa ja pakoon julkisuudelta. Ensimmäinen kirja oli kohukirja Syysmaan ex-vaimosta, ja nyt Syysmaa haluaa todistaa pystyvänsä kirjoittamaan muutakin. Maahiaisen kylässä vaikuttaa asuvan vain kaksi henkilöä, nuori ja viehättävä parantajanainen ja vanha höppänä opettaja, joka kuitenkin on talveksi muuttamassa kaupunkiin. Syysmaatakin varoitellaan, ettei kylään kannata talveksi jäädä asumaan, siellä nimittäin voi sattua kaikenlaista kummaa, eikä lumen tuloa voi todellakaan estää.  Ja kummia tapahtuu jo ennen talvea: Syysmaan koira katoaa metsiin, mökin ovella käy yön aikana kutsumattomia vieraita, mutta ketään ei näy, ja maan allakin tuntuu olevan jotain uhkaavaa. Lisäksi Syysmaan riesaksi saapuu myös vastenmielinen yksityisetsivä, joka on palkattu ottamaan selvää, missä mies piileksii. Saako Syysmaa kirjansa valmiiksi, onko metsissä ja maan alla jotain vaarallista vai onko kirjailija vain ajautumassa hulluuden syövereihin?

Kirjassa yhdistyy Stephen Kingin Hohto ja H.P. Lovecraftin Cthulhu-tarinat. Toki Hohtoa enemmän Lumen tuloa ei voi estää on nimenomaan Lovecraft-pastissi ja aivan onnistunut sellainen. Hurtta onnistuu luomaan kauhistuttavaa tunnelmaa, vaikka välillä tarina sympaattisella tavalla huvittaakin. Hurtta luo melko vakuuttavalla tavalla omaa suomalaista mytologiaa pelottavine muinaisjumalineen. Maahieszö ja Ezähiellö ovat hyvin lovecraftmaisia nimiä ja aivan yhtä ilkeitä kuin Cthulhu, Shub-Niggurath ja kumppanit. Syrjäinen suomalainen maaseutu on pimentyvine syysiltoineen passeli tapahtumapaikka kauhutarinalle, ja Hurtta kiristää taitavasti ruuvia loppua kohden. Kirja onnistuu koukuttamaan mainiosti, ja on harmi, että se on varmasti joutunut kärsimään ennakkoluuloista suomalaista kauhukirjallisuutta kohtaan jääden pienen piirin suosikiksi. Mutta onneksi ei ole koskaan liian myöhäistä löytää tällaisia vähemmän tunnettuja helmiä. Seuraavaksi pitänee tarkistaa myös kehuttu Kari Nenosen Ken kuolleita kutsuu.

Jarkko Parkkinen