perjantai 1. elokuuta 2014

Elokuun kirjavinkki

Boris Hurtta: Lumen tuloa ei voi estää (1991)

Suomalaisen kauhukirjallisuuden laajuudella ei ole koskaan saanut hirveästi kehuskella. Tällä hetkelläkin se on aika minimissä, vaikka esim. scifi ja fantasia ovat vallanneet jo jalansijaa kotimaisten kirjailijoiden keskuudessa. Tilanne ei ollut kummempi 80–90-lukujen taitteessakaan, mutta pari sinnikästä kaveria ainakin yritti tehdä asialle jotakin. Kari Nenonen ja Boris Hurtta saivat kumpikin aikaiseksi pari kauhukirjaa ja kuulopuheiden perusteella ihan hyvin siinä onnistuivat. Ehkä näitä jonkinlaisiksi kulttikirjoiksikin voisi määritellä. Päätin kehujen perusteella tarttua ensimmäisenä Hurtan Lumen tuloa ei voi estää  –kirjaan vuodelta 1991, jota ennen Hurtalta oli jo ilmestynyt Elävien ja kuolleitten kesä (1990).

Mitään kovin omaperäistä tarinaa Hurtta ei toki ole kehitellyt mutta kliseisyydessäänkin varsin toimivan ja paikoitellen värisyttävän kertomuksen. Entinen huippu-urheilija Kaj Syysmaa lähtee syrjäiseen Maahiaisen kylään kirjoittamaan uutta kirjaa ja pakoon julkisuudelta. Ensimmäinen kirja oli kohukirja Syysmaan ex-vaimosta, ja nyt Syysmaa haluaa todistaa pystyvänsä kirjoittamaan muutakin. Maahiaisen kylässä vaikuttaa asuvan vain kaksi henkilöä, nuori ja viehättävä parantajanainen ja vanha höppänä opettaja, joka kuitenkin on talveksi muuttamassa kaupunkiin. Syysmaatakin varoitellaan, ettei kylään kannata talveksi jäädä asumaan, siellä nimittäin voi sattua kaikenlaista kummaa, eikä lumen tuloa voi todellakaan estää.  Ja kummia tapahtuu jo ennen talvea: Syysmaan koira katoaa metsiin, mökin ovella käy yön aikana kutsumattomia vieraita, mutta ketään ei näy, ja maan allakin tuntuu olevan jotain uhkaavaa. Lisäksi Syysmaan riesaksi saapuu myös vastenmielinen yksityisetsivä, joka on palkattu ottamaan selvää, missä mies piileksii. Saako Syysmaa kirjansa valmiiksi, onko metsissä ja maan alla jotain vaarallista vai onko kirjailija vain ajautumassa hulluuden syövereihin?

Kirjassa yhdistyy Stephen Kingin Hohto ja H.P. Lovecraftin Cthulhu-tarinat. Toki Hohtoa enemmän Lumen tuloa ei voi estää on nimenomaan Lovecraft-pastissi ja aivan onnistunut sellainen. Hurtta onnistuu luomaan kauhistuttavaa tunnelmaa, vaikka välillä tarina sympaattisella tavalla huvittaakin. Hurtta luo melko vakuuttavalla tavalla omaa suomalaista mytologiaa pelottavine muinaisjumalineen. Maahieszö ja Ezähiellö ovat hyvin lovecraftmaisia nimiä ja aivan yhtä ilkeitä kuin Cthulhu, Shub-Niggurath ja kumppanit. Syrjäinen suomalainen maaseutu on pimentyvine syysiltoineen passeli tapahtumapaikka kauhutarinalle, ja Hurtta kiristää taitavasti ruuvia loppua kohden. Kirja onnistuu koukuttamaan mainiosti, ja on harmi, että se on varmasti joutunut kärsimään ennakkoluuloista suomalaista kauhukirjallisuutta kohtaan jääden pienen piirin suosikiksi. Mutta onneksi ei ole koskaan liian myöhäistä löytää tällaisia vähemmän tunnettuja helmiä. Seuraavaksi pitänee tarkistaa myös kehuttu Kari Nenosen Ken kuolleita kutsuu.

Jarkko Parkkinen

Ei kommentteja: