Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Like 2013
Skotlannissa elää monia taruja täysikuun öistä, jolloin
hopeaa sataa niitylle, ihmissydämisistä hylkeistä, jättiläisen veistämistä
kivipilareista ja Kalamiehestä, joka ajoittain ottaa ihmishahmon ja elää ihmisten
parissa kuunkierron ajan antaen heille toivoa. Kun skotlantilaisen saaren (”Olkoon
saaren nimi vaikka Parla”) poukamaan ajautuu mereltä mustahiuksinen ja
–partainen mies, jonka kuva on vanhan Abigailin Kansantarut ja perinteet –kirjassa, kaikki haluavat uskoa, että hän
on toivoa tuova Kalamies.
Tällä saarella tarvitaan toivoa. Maggien aviomiehen Tomin vei meri neljä vuotta
sitten. Tomin äiti Emmeline suree poikaansa ja pitää etäisyyttä sisareensa
Tabithaan, joka uskalsi 18-vuotiaana puhua ääneen Emmelinen aviomiehen
väkivaltaisuudesta. Tomin veli Nathan ei halua lapsia, koska pelkää suvun
kirouksen periytyvän edelleen. Sam syyttää turhaan itseään Tomin kuolemasta.
Rantaan huuhtoutunut mies vaikuttaa menettäneen
muistinsa, joskin jotkut epäilevät hänen salaavan jotakin. Monet haluavat
uskoa, että hän on Kalamies, ja pyytävät häntä olemaan kertomatta totuutta
itsestään. Päivä kerrallaan Kalamies tutustuu saarelaisiin ja on ottamassa
paikkaansa yhteisössä. Saarelaisten elämä tuntuu järjestyvän monin tavoin.
Mutta täysikuu lähestyy jälleen, ja tarussa Kalamies palaa takaisin mereen
yhden kuunkierron kuluttua. Katoaako mies parlalaisten elämästä, vai osoittautuuko
hän tavalliseksi ihmiseksi?
Kirjassa tarut ja todellisuus kietoutuvat kauniisti
yhteen. Saaren asukkaiden menneisyys keriytyy auki tarinan edetessä. Kaikilla
on omat selviytymiskeinonsa elämän pyörteissä. Meri ottaa omansa, mutta se voi
myös antaa jotain tilalle. Loppujen lopuksi ei ole merkitystä, parantaako
Kalamies ihmisten elämän vai tekevätkö he sen itse. Eikä silläkään ole väliä,
onko mies myyttinen Kalamies lainkaan vai onko hän tavallinen ihminen. Ihmisen
elämä voi muuttua silloin, kun sitä vähiten odottaa, niin pahassa kuin
hyvässäkin. Kalamiehen tavoin kirja antaa toivoa siihen, että surusta pääsee
yli ja asioista voi puhua, vaikka välillä olisi kulunut monta vuosikymmentä.
Tarinat auttavat jaksamaan, vaikka takana olisi raskaitakin kokemuksia, ja
arkisen aherruksen lomaan mahtuu aina myös hieman myyttien tenhoa.
Johanna Pitkäranta