Tammikuun kirjavinkki

Festarikalevala : käsikirjasi kesäfestareille
Toim. Mikko Karppi ja Ertte Ruhti
2012

”Kesäfestarit ovat vapautus talvesta, paluu luontoon elämän juhlan äärelle.”

Nyt kun päivä taas pitenee, voi ruveta mietiskelemään ensi kesän festareita ja fiilistelemään talvi-iltojen ratoksi. Siihen Festarikalevala on oiva teos. Kirja on koottu netissä olevan sivuston kautta modernisoidussa Elias Lönnrot -hengessä. Kirjan alussa on pieni festoria, eli festareiden historia. Tarinat on jaettu kymmeneen lukuun aiheittain, muun muassa: fiilistele, varustaudu, matkusta, selviydy, pogoo ja palaudu.

Tarinoiden lisäksi kirjassa on keikkasanasto, musiikintekijöiden festarikertomuksia, festariselityspeli, seinäjokisten ensihoitajien haastattelu festareihin liittyen ja paljon muuta mukavaa. Tekstejä höystävät sarjakuvat ja historiaa henkivät valokuvat (esim. muta-Provinssi ´88).

Artistihaastatteluissa selviää, kuka on lähtenyt kesken rullaluistelureissun Provinssiin, millä kokoonpanolla on ollut Ruisrockissa kaksi erilaista biisilistaa - mikä johti siihen että puolet bändistä soitti eri biisiä kuin toinen puoli -, ja ketkä herrasmiehet ovat havahtuneet PMMP:n keikan aikana lavalta, kun juhlinta on mennyt hieman kännipuolelle.

Netin kautta kerätyt tarinat ulottuvat 70-luvulta tähän päivään ja niitä on yli sata. Kirjassa on uskomattomia selviytymistarinoita festareille pääsemisestä, rakastumisia, eroamisia, vinkkejä ja bändien fililistelyjä. Alla yhdet festarit lyhyesti ja ytimekkäästi.

”Tässä tapahtumat lyhyesti teltan kokoamisen jälkeen: Pullo avattiin. Se juotiin. Kaveri lähti vessaan, mutta eksyi matkalla. Löysin hänet myöhemmin ilman kenkiä telttojen keskeltä (kengät löytyi yhden teltan alta). Menimme telttaan syömään. Joku kusi telttamme kyljestä sisään (ei todellakaan pitänyt vettä eikä muitakaan nesteitä). Lähdimme rannalle. Kaveri kaatui molemmat polvensa auki. Minä heräsin jonkun steeffanin kanssa seuraavana aamuna rantakaislikosta lokkien kirkunaan. Luulin tulleeni sokeaksi, mutta piilolinssit olivat vain kuivuneet silmiin.”

Hanna Kotila

 

Päivä Apilassa

Pääkirjasto aukeaa kokonaan vasta klo 10, mutta paikka ei toki ole hiljainen siihen asti. Siivoojat tulevat töihin jo kuudelta, ja ensimmäiset hyllyttäjät saapuvat myös paikalle ennen seitsemää. Edellisen päivän aikana palautetut kirjat täytyy saada hyllyyn uusien tieltä.

Hyllytettäviä tietokirjoja

Aamun aikana etsitään myös kirjaston sulkemisen jälkeen tulleet hyllyvaraukset, poistetaan vanhentuneet varaukset varauskärryistä ja viedään lehtialueelle päivän lehdet. Kirjastolaisilla on liukuva työaika, joten aamuvirkut saattavat tulla jo hyvinkin aikaisin, kun taas unisemmat saapuvat yhdeksään mennessä. Aamuvuoron normityöaika on 8-15.45, josta asiakaspalveluaikaa on kirjaston aukeamisesta kolmeen saakka. 

Hyllyvarauksia

 
Yhdeksältä alkaa kirjaston atk-luokassa koulutus, ja samaan aikaan aukeaa kirjaston uutisalue ja kahvio. Logistiikkatilassa käsitellään yön aikana tulleita palautuksia ja avataan postissa saapuneita paketteja. Niissä on mm. kaukolainoja asiakkaille.

Mitä paketeista paljastuukaan?

Kotikirjastopalvelua hoitava Jaana lähtee kirjakassiensa kanssa Simunaan vierailulle. Siellä kirjakassin saa neljä asiakasta. Myöhemmin iltapäivällä Jaana vierailee vielä palvelutalo Pihapihlajassa, jonne jää kirjoja kuudelle asiakkaalle.

Jaana lähdössä Simunaan.

Kymmeneltä avataan koko kirjaston ovet, ja samaan aikaan tulee luokka Toukolanpuiston koulusta vierailulle. Tuija kierrättää heitä kirjastossa ja opettaa kirjastonkäyttöä. Varttia myöhemmin Elinalle tulee ryhmä kansalaisopiston suomen opiskelijoita. He ovat kirjastosta vaikuttuneita, ja saamme monta uutta asiakasta. Ryhmän opettaja kehuu kirjaston Suomioppi-linkkilistaa Suomen parhaaksi.

Tuijan ryhmä aloittamassa kirjastokierrosta

Neuvonnassa etsitään artikkeleja lapsen surusta, asiakaspalvelussa tehdään uusia kortteja Elinan ryhmäläisille ja lastenosastolla on luokka lainaamassa kirjoja.  Alakertaan tulee asiakkaita tutkimaan mikrofilmejä. Virpi ja Tarja testaavat digitointilaitteita ja opastavat asiakkaita niiden käyttöön.

Yhdentoista jälkeen saapuu järjestelmäntoimittajan edustaja yllätysvisiitille. Hanna ja Jaana käyvät juttelemassa hänen kanssaan kirjastojärjestelmän ja Seitti-verkkopalvelun tilasta. Teatterin ruokalassa on tarjolla joululounas, ja tavallista useampi kirjastolainen lähtee sinne syömään ruokatunnilla.

Puolen päivän aikaan kirjaston palvelupäälliköt ja lähikirjastojen johtajat kokoontuvat palaveeraamaan kirjaston asioista. Kokouksessa käsitellään ensi vuoden talousarviota ja mietitään toiminnan linjauksia.

Päivän mittaan hyllystä haetaan uusia hyllyvarauksia, neuvonnassa vastataan etätietopalvelun kautta tulleeseen kysymykseen ja haetaan palautuksia logistiikkatilasta. Palautuneiden kirjojen hyllytystä jatketaan. Työhuoneissa tilataan uusia kirjoja ja muovitetaan sekä tarroitetaan jo saapuneita. Toisaalta taas kokoelmaa käydään läpi ja poistetaan vanhentuneita tai huonokuntoisia kirjoja.

Hanna hyllyttää

Ennen kolmea tulee lähikirjastoja kiertänyt kuljetusauto laatikoineen. Tällä kertaa kuljetus on pieni, vain kuusi laatikollista kirjoja ja muuta aineistoa. Moni varaaja saa silti haluamansa kirjan. Tiistait ovat vilkkaampia kuljetuspäiviä, silloin laatikoita on monesti yli kymmenen.

Kolmelta on vuoronvaihto; aamuvuoro lähtee kotiin tai jää vielä hetkeksi hoitamaan asioita, ja puolen päivän aikaan töihin tullut iltavuoro astuu remmiin. Neuvonnasta kysellään pääsykoekirjoja ja dekkareita. Palautusmääristä päätellen kodeissa siivotaan ja opiskelijat palauttavat koulukirjojaan. Ennen joulua lainaus taas kääntyy nousuun, kun asiakkaat tulevat hakemaan joululukemista.

Asiakkaat käyvät soittamassa alakerrassa olevaa digipianoa. Iskelmiä ja joululauluja kysellään musiikin neuvonnasta. Television Lumiukko-piirretyn musiikki on suosittua. Tätä kappaletta saatetaan kysyä monella nimellä (Lumiukko, Snow man, Walking in the air, Avaruus); Pirjo on heti asialla ja löytää asiakkaalle nuotin. Myös nuorten kirjoja ja iskelmämusiikkia kysellään.

Lasten osastolta kysytään joulumusiikkia, hevoskirjoja ja Tintti-sarjakuvia. Lieneekö kouluissa joulujuhlapäivä, kun ilta on lasten osastolla hiljainen. Joitakin vanhempia istuu lukemassa lapsilleen kirjataloissa. Päivä vaikuttaa muutenkin kohtuullisen rauhalliselta, mutta kävijöitä päivän aikana on silti yli tuhat.

Kuudelta koittaa hieno hetki, kun saamme vieraaksi kirjailija Johanna Sinisalon. Hän juttelee kirjoistaan ja itsestään tunnin, ja sen jälkeen yleisö saa vielä esittää kysymyksiä.

Johanna Sinisalo kertoo kirjoistaan

Seitsemältä kirjaston ovet suljetaan, palautusautomaatti sammutetaan ja ovelle viedään laatikko palautusluukun alle. Kirjasto hiljenee vajaaksi 12 tunniksi.





Hanna Kotila

Joulukuun kirjavinkki

Tamminen, Petri
Rikosromaani
Otava, 2012

Oletko tavannut aiemmin niin tyytyväistä ja sopusointuista ihmistä, jolta toivo on kadonnut ja joka yhtäkkiä tuntuu menettäneen otteen elämästään? Mikään ei tunnu miltään, työ ei tuo tyydytystä, peruspohja elämältä tuntuu hävinneen.

Se voi tarkoittaa sitä, että Hermann Ångström, Malmin musertaja ja Hämeenlinnan häpäisijä, on ollut asialla. Hänen tarkoituksenaan tuntuu olevan tavallisen ihmisen musertaminen, häpeän ja nöyryytyksen tuottaminen. Ja kaikki niin vaivihkaa, ettei uhri huomaa ensin mitään, mutta pikku hiljaa vajoaa tuohon kauheaan epäonnistumisen tunteeseen ja tietoon siitä, ettei mikään kumminkaan kannata.

”Äsken vielä elelit ja hoidit hommasi, valitit kenties kiireitä mutta puuhastelit kuitenkin kaikenlaista ja onnistuit toisinaan jopa unohtamaan itsesi niin että luulit olevasi onnen jäljillä; sitten varjo häilähti ja kaikki hajosi. Ångström oli iskenyt.”

Tätä ihmismielen musertajaa jahtaa kaksi komisariota, Vehmas ja Immonen - ovat jahdanneet jo kauan. Kokeneidenkin komisarioiden hyppysistä Ångstöm livahtaa ja pysyy piilossa, kunnes taas raportoidaan hänen iskeneen. Ångstömin ura on mittava, ja hän on edennyt nyt siihen pisteeseen, että toiminnallaan kyseenalaistaa uhreiltaan jo eletytkin onnen hetket.
 
Komisario Usko Vehmas on valmis vannomaan sormet Pohjolan poliisi kertoo -kirjan kannella, että Hermann Ångström on Suomen rikoshistorian merkillisin tapaus.
Saako Vehmas koskaan kiinni tuota ihmismielen tuhoojaa? Ångstömiä ei kukaan osaa kuvailla; hän on niin tavallinen, joka paikassa, mutta ei missään. Entä löytääkö Usko omaan elämäänsä Toivon ja Rakkauden? Rantautuuko Ruotsista tuo vastakkainen ilmiö, lähimmäisenrakkauden aalto, Suomeen?

Petri Tammisen Rikosromaani kertoo meille nykymaailmasta, elämänmenosta Vehmaksen silmin katsottuna. Kirja on rikosromaani olematta rikosromaani. Hykerryttävä lukukokemus, jonka toivoisin kaikkien lukevan ja jakavan. Tammisen lauseet jäävät mieleen.
 ”Syli on elämän iloista ensimmäinen. Toinen on se että pääset sylistä pois. Loput ovat näiden kahden muunnoksia.”

Jaana Savela

Marraskuun kirjavinkki

Kahden kuukauden loma?

Lindgren, Minna
Sivistyksen turha painolasti
Teos 2011

Sivistyksen turha painolasti on riemastuttava kirja tietosanakirjan lukemisesta sekä kirjan artikkeleiden ja hakusanojen aiheuttamasta ajatusten ja mielikuvien virrasta. 

Minna Lindgren on musiikkitieteilijä ja saa hyvästä ja pitkästä palvelustaan Konttorissa kahden kuukauden loman. Minna tarvitsee tekemistä lomalleen ja löytää käsiinsä kustannusyhtiö Kariston kaksiosaisen Uuden tietosanakirjan vuosilta 1928 ja 1932. Hänen tarkoituksenaan on lukea tietosanakirjan molemmat osat läpi ja kirjoittaa kirja lukemisestaan.

Sivistyksen turha painolasti on aakkosellinen kommenttiluettelo Uuden tietosanakirjan hakusanoista.  Lyhimmillään kommentit ovat synonyymejä ja tiedon vanheneminen tulee selvästi esille.  Tekijän tekstissä vuorottelevat tarinat omasta lapsuudesta ja nuoruudesta sekä luku-urakan vaikutuksesta jokapäiväiseen elämään.

E-kirjaimeen päästyään Minna Lindgrenille selviää järkyttävä totuus.  Kahden kuukauden lomasta on mennyt jo yli puolet eikä e-kirjain ole lähelläkään aakkosten puoliväliä.  Ei hätää! Pahin kiire ratkaistaan pysähtymällä.  Nainen tekee yleensä joitain näistä seuraavista: hoitaa ihoaan muurahaispesässä, päivittää hiuksensa kampaajalla, sisustaa ja/tai alkaa suunnitella ulkomaanmatkaa.  Niinpä Minna soittaa matkatoimistoon, kertoo olevansa ylirasittunut ja kalpea.  Hänellä on myös selvä diagnoosi taudistaan.  Rintatauti ja väkäkärsän riuduttama keho.  Ratkaisu olisi jokin Kanariansaarten pieni, asumaton saari.  Puhelun lopuksi Minna huomaa ostaneensa matkan Teneriffalle, joka on saariryhmän tunnetuin saari.  

Sivistyksen turha painolasti naurattaa lukijaansa loppukirjaimeen asti, sillä aivan liian harva kirja päättyy sanaan Öölanti. Paitsi Otavan kustantama Iso Tietosanakirja, jonka 15 osaa odottavat kotonani kirjahyllyssä.

Sinikka Ijäs

Liian vähän kirjoja?

Apilan ensimmäinen aukiolokuukausi on takana. Kävijöitä on alkuviikkojen jälkeenkin riittänyt siten, että joka arkipäivä ovista astuu sisään 1200 -1900 ihmistä. Huima kasvu Aallon kirjastotalon noin 500 kävijään! Lainaluvutkin ovat mukavia: 2000- 5000 lainaa päivässä.

Palautteen perusteella pääosa asiakkaista on palveluun ja kirjastoon hyvin tyytyväisiä. Automaatitkin ovat alkuongelmien jälkeen toimineet tyydyttävästi ja ihmiset ovat pitäneet niitä helppokäyttöisinä.

Joskus kuulee kommentteja aineistoista. Kun talo on suuri, vähäistä kirjamäärää ihmetellään. Kirjamäärä ei tokikaan ole sen vähäisempi kuin Aallon talossakaan, mutta isossa tilassa hyllyt näyttävät pienemmiltä.

Miksei sitten lisätty hyllyjä roimasti? Siihen on kaksi syytä. Ensinnä haluttiin antaa tilaa asiakkaille. Ei haluttu, että kirjasto näyttää kirjavarastolta, vaan täytyy olla pöytiä ja tuoleja, joissa istahtaa ja tutustua aineistoihin tai järjestää tapahtumia tai tehdä vaikka läksyjä.

Toinen, ehkä vielä tärkeämpi syy, liittyy siihen, että pääkirjasto ei ole vielä valmis. Aineistojen ja hyllyjen määrä on lopullinen vasta sitten, kun avaamme Aallon kirjaston ovet remontin jälkeen 2014. Pääosa sinne sijoitettavista kirjoista on tällä hetkellä Apilan avovarastossa alakerrassa. Historia, taiteet ja kansatiede ovat hyvin lainattuja ja käytettyjä aineistoja ja halusimme, että ne ovat asiakkaiden käytössä Aallon talon remontista huolimatta. Siitä syystä ne eivät ole pahvilaatikoissa etävarastoissa, vaan väliaikaisesti sijoitettuna kirjasto Apilaan.

Apilan avovarasto on muutenkin mielenkiintoinen paikka: Sieltä voivat asiakkaat tehdä ihania kirjalöytöjä, ehkä juuri niitä lapsuuden tai nuoruuden suosikkeja, joiden tunnelmaan on mukava palata. Valikoimaakin riittää: hyllymetrejä on kaikkiaan yksi kilometri kaksisataa metriä. Varastossa voi myös vaikkapa digitoida vanhoja dioja tai vhs-kasetteja ja näin säilyttää jälkipolville oman suvun historiaa. Myös mikrofilmien lukulaitteita on väliaikaisesti sijoitettuna avovarastoon. Aikanaan nekin kannetaan remontoituun Aallon kirjastoon ja ne, sekä mikrofilmit ja –kortit, saavat sieltä arvoisensa ja riittävän tilan.

Syksyn illat pimenevät ja ovat omiaan lukulampun alle istahtamiseen. Minulla on juuri nyt kesken Maria Turtschaninoffin koukuttava fantasiaseikkailu Helsingin alla. Mikä sinulla on kesken?

Mervi Heikkilä

kuva Mikko Lehtimäki

Lokakuun kirjavinkki

Nyt vasta näen


Nyt vasta näen on hyvä valinta sanallista ruisleipää halajaville. Vuonna 2009 ilmestynyt teos sisältää 14 henkilöhaastattelua, jotka ravitsevat lukijaa eri tavalla kuin pullamössöhenkilöjutut, jotka nekin toki viihdyttävät. Koska haastateltavat ovat itse äänessä, kertomuksista puuttuvat kokonaan teennäiset kuvailut heidän ulkonäöstään ja siitä, miten kauniisti auringonvalo leikittelee heidän hiuksillaan.

Haastattelut on tehnyt toimittaja Riitta Kylänpää, ja valokuvat on ottanut Kaisa Rautaheimo. Kerronta on minämuodossa eli siinä kuuluu vahvasti haastateltavien oma ääni. Kirjan esipuheessa toimittaja kertoo pyytäneensä ennakolta haastateltaviaan miettimään sellaisia hetkiä, jotka ovat saaneet heidät oivaltamaan elämästä jotakin syvällistä. Näiden hetkien ympärille tarinat kietoutuvat.

Tekstit hioutuivat toimittajan ja haastateltavan yhteistyönä: henkilöt saivat osallistua lopullisten tekstien muotoutumiseen ja muuttaa lauseita omaan suuhunsa parhaiten sopiviksi. Tekstin luettuaan he saivat halutessaan kertoa lisää asioiden taustasta. Menetelmä vaikuttaa hyvältä: tarinat ovat persoonallisia ja moniäänisiä: Pentti Linkola erottuu Annikki Tähdestä ja Rafael Wardi Risto Pelkosesta.

Kaikki kirjaa varten haastatellut ovat niin sanotussa kypsässä iässä, joten luettavaksi tarjoutuu paitsi yksilöllisiä kertomuksia myös eräänlaisia ajankuvia. On mielestäni hellyttävää, miten kuvataitelija Rafael Wardi löysi värit pesuainepaketin kyljestä kulkiessaan äitinsä kanssa keräämässä korjattavia vaatteita äidin osto- ja myyntiliikkeeseen. Kun Kaisa Korhonen kertoo tajunneensa nelikymppisenä, millä tavoin lapsuudenkodin hengellisyys ja myöhemmin tärkeäksi tullut työväenliike elävät hänessä rinnakkain ja osin päällekkäisinä, hänen kokemuksiinsa on helppo samaistua.

Kirjaa varten haastatellut ovat sen ikäisiä, että sota on vaikuttanut heidän elämäänsä tavalla tai toisella. On täysin ymmärrettävää, että he haluavat myös puhua tuosta heitä ja heidän tarinaansa muovanneesta ajanjaksosta. Vaikka haastatteluissa on siis yhteisiä nimittäjiä, jää päällimmäiseksi avartava moniarvoisuuden tunne: kaikki kirjassa ääneen päässeet ovat omia persooniaan. Tätä vahvistavat myös Kaisa Rautaheimon hienot valokuvat.

Haastateltavat kertovat myös karuista asioista. Silti lukijan ei tarvitse kokea olevansa tirkistelijä. Tarinat ovat yleisinhimillisiä ja lähestymistapa viisas. On kiinnostavaa, miten Pentti Linkola kuvailee olleensa pikkupoika, joka ei pysynyt koulussa paikallaan ja jolle koulunkäynti siksi tuotti ”surua ja mustaa”. Kun yritysjohtaja Tauno Matomäki kertoo siitä, miltä hänestä tuntui pikkupoikana kuulla ensimmäisen kerran elävää musiikkia, on hänen tarinaansa helppo eläytyä.

Elämän merkityksellisistä hetkistä kirjassa kertovat mainittujen lisäksi myös Ulla Rantanen, Esko Varilo, Markku Lehmuskallio, Sisko Istanmäki, Lassi Nummi, Yrjö Kukkapuro, Helena Kekkonen ja Arne Nevanlinna.

Sirpa Pukkinen

Syyskuun kirjavinkki

Vihreän saaren tarinoita

Hanna Tuuri:

Irlantilainen aamiainen : kertomuksia vihreältä saarelta, 2009

Vihreän saaren puutarhoissa, 2010

Tuulen maa, 2012

Hanna Tuuri on muuttanut Irlantiin vuonna 2004. Hän asuu miehensä kanssa nummien keskellä pienessä Egoolin kylässä Mayon maakunnassa. Kotikadun nimi on Askey, joka tarkoittaa mutakuoppaa. Kirjojen tarinat perustuvat tositapahtumiin.

Ensimmäinen kirja Irlantilainen aamiainen kertoo siitä, miten Hanna koki Irlantiin ja Mayoon muuttamisen. ”Ulkopuolisena” näkee asioita eri tavalla ja huomaa myös sellaisia asioita, jotka ovat paikallisille itsestäänselvyyksiä. Tarinoissa valottuvat Irlannin historia ja tavat. Siinä kerrotaan esim. Pyhän Patrikin päivästä sekä uskonnollisuudesta ja ihmetellään, kuinka niin kehittyneessä maassa kuin Irlanti ei ole kunnollista henkilörekisteriä. Kirjasta selviää myös, mitä sisältää oikea irlantilainen aamiainen, missä paikassa on suurin pubitiheys/asukas ja mistä boikotti on saanut nimensä.

Vihreän saaren puutarhoissa vie nojatuolimatkalle Irlannin puutarhoihin. Irlannista ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen puutarhat, mutta maan ilmasto mahdollistaa monimuotoisen kasvien kasvatuksen. Irlannissa monet puutarha-alan todelliset harrastajat ovat avanneet puutarhansa pientä pääsymaksua vastaan vierailijoille. Hanna Tuuri kertoo puutarhoista, joista hän on ollut vaikuttunut. Kirjaa voikin lukea niin matkakirjana kuin inspiraationa oman puutarhan hoitoon.

Tuulen maassa Tuuri jatkaa irlantilaisen maalaiselämän kuvausta. Yhteisön jäsenet tulevat tutummiksi ja heidät voi silmissään nähdä tapaamassa markkinoilla, keskustelemassa säästä tai ihmettelemässä naapurien touhuja. Hämmennystä herättävät mm. kertojan autoonsa hankkimat talvirenkaat (vaikka Irlannissa voi olla lunta välillä paljonkin, ihmiset ajelevat pääasiassa kesärenkailla), hevosvarkaat ja karanneet kotieläimet. Isoimman ihmetyksen aiheuttavat useat sytytetyt tulipalot. Lukemalla kirjan selviää myös, miksi Olli Rehn ei ole kovassa huudossa Egoolissa, miten kasvitunnelin käy tuhotulvassa ja minkä maan osaksi Suomea luullaan.

Hanna Kotila