keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Marraskuun kirjavinkki



Runoista valoa syksyn hämärään

Runovaloa saamme marraskuun pimeyteen 23.11., jolloin runoilijat ovat kylässä pääkirjastossa.  Aamupäivällä Eppu Nuotio runoilee lapsille kello 10-10.30, ja illalla kello 18-20 ovat kirjastolaisten haastateltavina ja runojaan lukemassa Sinikka Vuola ja Tomi Kontio, jonka uusin runokokoelma Ilman nimeä olisit valoa ilmestyi elokuussa.

Tomi Kontio on kirjailijana hyvin monipuolinen: hän on kirjoittanut niin novelleja, runoja, lasten- ja nuortenkirjoja, laulutekstejä, kolumneja kuin romaanejakin. Esikoisrunoteos Tanssisalitaivaan alla ilmestyi vuonna 1993, ja se palkittiin vuoden parhaana esikoisteoksena J.H. Erkon palkinnolla.

Uudessa teoksessaan Kontio kirjoittaa arkipäivän rakkaudesta, joka kuitenkin on kaikkea muuta kuin arkista. Kun katselee asioita erilaisista näkökulmista, voi arkikin olla täynnä hykerryttävää iloa ja hengästyttävää kauneutta.


Kirjan kuuden osan runot vaihtelevat hyvin lyhyistä, joskus vain yhden rivin pituisista mietelmänomaisista teksteistä sisäkkäisrunoihin, joissa kokonaisuuteen on upotettu siihen kuuluva, mutta graafisesti ja sisällöllisesti myös itsenäiseksi erottuva osuus.

Runotekniikoiden lisäksi Kontio leikittelee virtuoosimaisesti sanoilla ja niiden monimerkityksisyydellä. Sanaleikit toimivat mainiosti ainakin luettuina:

”Ole kaiku, ole kai, kuole.”
tai
”Tulin luoksesi merkityksin
lähtiessäni jätin merkit yksin.”

Leikittelyllä hän pystyy suurimmaksi osaksi taittamaan rakkausrunoissa helposti uhkaavan liian hempeyden ja harsoisuuden.

Runoissaan Kontio tuo esiin, kuinka paljon valtaa sanoilla ihmissuhteissa on. Niillä voi tehdä hyvää, mutta myös vahingoittaa ja kahlita. Ja joskus ne ovat turhia.

”Mikset riisu vaatteitasi
ja laskosta niitä kuin aakkosia.
Älä puhu. Älä soita. Älä saa sanaa suustasi.
Ota ohut kuu ja kätke se pimeään.”

Hannele Puhtimäki

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"Mikset riisu vaatteitasi" -runo on selkeä peili Paavo Haavikon kauniille "Mikset käytä vaatteitasi" -runolle, jonka hän kirjoitti vaimonsa kuoltua. Ohutta kuuta myöten.