Kesäkuun kirjavinkki

Juhana Säde: Maattomat kuninkaat

Minkälainen oli Suomi, joka ei ollut vielä Suomi? Miten elettiin keskiaikaisessa Hämeessä ja Karjalassa?  Juhana Säteen syksyllä 2014 ilmestynyt esikoisromaani Maattomat kuninkaat vie lukijansa 900-luvun lopun Hämeeseen ja sieltä viikinkien mukana pitkälle matkalle aina Kiovaan asti.

Kirjan päähenkilö on Rautia, naima- ja turkiskaupoilla rikastunut ja hyvään asemaan omassa yhteisössään noussut hämäläismies. Rautia pyrkii kehittämään pitäjänsä elämää, turvaamaan hyvän elämän läheisilleen. Pitäjän linnavuorella on aloitettu linnoitustyöt turvallisuuden takaamiseksi, ja Rautia haaveilee jopa kuninkaan asemasta.

Kaikki ei kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan, kun linnoitustyömaalta löytyy nuoren pojan ruumis. Poika on selvästi joutunut surmatuksi. Edellisenä iltana on vietetty iloisia juhlia Rautian kotona, joten voidaanko Rautiakin liittää surmatyöhön? Tappotyö kiristää pitäjäläisten välejä,  ja Rautia pelkää tulevaisuudensuunnitelmiensa kariutuvan.

Kirjassa ei pysytellä vain omilla asuinsijoilla. Rautia lähtee muutaman muun miehen mukaan kauppareissulle Ruotsin puolelle Birkaan. Siellä selviää, että sikäläiset suunnittelevat kauppamatkaa kauas idäntielle, Karjalaan. Rautia houkutellaan mukaan, ja siitä alkavat vertaansa vailla olevat seikkailut monikansallisen viikinkiporukan mukana. Viikingit matkaavat Laatokalle ja sieltä aina Rusin maalle ja Kiovaan saakka. Pelkästä kaupankäynnistä ei suinkaan ole kyse, vaan matkalla käydään myös verisiä taisteluja seutujen herruudesta.

Kirjaa voisi kuvata vanhan kunnon hyvän ajan seikkailukirjaksi. Viikinkiporukka etenee pitkin idän jokia taistelusta toiseen. Matkalla kohdataan kieroilevia vallanpitäjiä, uskollisia ystäviä ja kauniita naisia. Jumalilta pyydetään apua ja niitä lepytellään, enteitä ja merkkejä tutkitaan. Kirjan henkilöhahmot ja kieli ovat uskottavia. Vanhat suomalaiset nimet ja sanasto luovat aidon tunnelman.

Maattomista kuninkaista innostuvat voivat seurata kirjasta kertovia uutisia ja myös jatko-osan edistymistä Facebook-sivulta.

Elina Hokkanen

Toukokuun kirjavinkkinä lintukirjoja

Perustietoa

Koskimies, Pertti: Suomen lintuopas. Päivitetty ja uudistettu 3. painos 2014.
Laine, Lasse J.: Suomen linnut : tunnistusopas. 2015.

Molemmat kirjat esittelevät perusteellisesti Suomen pesimälinnustoa, mutta myös läpimuuttajia ja harvinaisuuksia. Kirjoissa kerrotaan lintujen ominaisuuksien lisäksi elintavoista, levinneisyydestä, ravinnosta ja pesinnästä. Kummassakin kirjassa on paljon kuvia tunnistamisen helpottamiseksi. Kirjat ovat oivia oppaita linturetkille maastoon tai asiaan perehtymiseen kotisohvalla.

Gejl, Lars: Tunnista linnut. 2013.

Kirjassa on perustietoa yli 400 lintulajista, mutta kirjan tärkein anti on kuvissa. Kirjassa on tarkkoja lähikuvia lintujen nokkien, pyrstöjen ja siipien muodoista. Joskus tarkkailtava lintu on niin kaukana, ettei sen höyhenpuvun värejä erota. Kirjassa on lukuisia varjokuvia linnuista, joiden perusteella voi opetella erottamaan lintuja toisistaan muodon perusteella. Kirjassa on lisäksi QR-koodeja, joilla pääsee kuuntelemaan lintujen ääniä.

Laaksonen, Juha: Lintukohteet. 2011.

Kirjassa esitellään sata lintukohdetta ympäri Suomen Saaristomereltä aina Tunturi-Lappiin asti. Kohteet on ryhmitelty maakunnittain, joten niistä on helppo poimia oman alueen tai oman matkareitin varrelle osuvat. Kirjassa kerrotaan kohteiden linnustosta, sen elinympäristöstä ja tarkkailua helpottavista rakennelmista.

Koskimies, Pertti: Tiesitkö tämän linnuista? 2012.

Tiesitkö, että kirjosieppo huijaa itselleen kakkosnaaraan tekeytymällä poikamieheksi? Tai että korppi on yhtä älykäs kuin simpanssi? Koskimiehen kirja kertoo näistä ja monista muista lintumaailman asioista – laulusta, muuttomatkoista, poikasista, elintavoista. Sopii kotisohvalla luettavaksi vaikka talvella muuttolintujen tuloa odotellessa.

Varesvuo, Markus: Lintukuvauksen käsikirja. 2. painos, 2011.

Kolme ammattilintukuvaajaa perehdyttää sekä aloittelevia että jo kokeneempia kuvaajia harrastuksen saloihin. Kirjassa kerrotaan lintukuvaajan varusteista, kuvausolosuhteiden vaikutuksesta kuvaamiseen, sommittelusta, kuvien myynnistä ja kilpailuihin lähettämisestä sekä monesta muusta lintukuvaukseen liittyvästä asiasta. Kirjassa on paljon upeita kuvia kirjoittajilta.

Kuva: Hanna Kotila

Fiilistelyä

Lintukuvaajien matkassa : Tunnelmat, tarinat ja parhaat kuvat. 2014.

Kerrassaan upeita lintukuvia ja tarinoita niiden takaa. Kirjan kuvia ovat olleet ottamassa Markus Varesvuo, Arto Juvonen, Tomi Muukkonen ja Jari Peltomäki.

Laaksonen, Juha: Kevät lintusaarella : luontopäiväkirja. 2004.

Juha Laaksonen vietti vajaat 2 kuukautta keväällä 2003 Lågskärin majakkasaarella Ahvenanmaalla. Tänä aikana hän havainnoi lintujen kevätmuuttoa ja kevään etenemistä luonnossa. Laaksonen kertoo keväästään päiväkirjamuodossa ja kirjaa tarkasti, kuinka monta lajia on havaittu, kuinka paljon lintuja rengastettu ja mitkä ovat olleet päivän uudet lajit. Hienot kuvat linnuista, kasveista ja maisemista täydentävät kertomusta. Kirjaa voi suositella kaikille luonnosta mutta etenkin linnuista kiinnostuneille. Lukemalla kirjaa pääsee mukaan luontomatkalle, jollaista harvalla on mahdollisuus toteuttaa.

Laaksonen, Juha: Utö : syksy ja kevät ulkosaaressa. 2011.

”Utö plus neljä, näkyvyyttä kymmenen kilometriä.” Utö on monelle tuttu merisäästä, mutta harvempi siellä on käynyt saati asunut saarella. Juha Laaksonen asui saarella vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa syksyn ja kevään. Kirja kertoo päiväkirjan omaisesti lintujen ja luonnon havainnoimisesta, mutta myös lapsiperheen elämästä saarella. Tarinaa höystävät upeat kuvat.

Leivo, Mauri: Kevätmuutto. 2009.

Kevätmuutto on kirja lintujen jokakeväisestä muutosta takaisin pesimisalueilleen. Kerrontaa värittämässä on upeita lintukuvia maaliskuun lumilta kevätkesään. Lintujen muuton ohella välittyy myös kirjan tekijän tarina. Nimestään huolimatta kirja sopii kaikkiin vuodenaikoihin, ehkä varsinkin tammikuun pimeille illoille, kun kevät tuntuu vielä olevan kovin kaukana.

Hanna Kotila

 Tarkista kirjojen saatavuus Seitti-verkkopalvelusta

Pääkohdat Ossi Haaramäen luennosta pääkirjasto Apilan Jaaksi-salissa Agricolan päivänä 9.4.2015

Ajankohtaista Agricolasta

Tämä vuosi on nimetty kirjan vuodeksi. Se antaa myös juhlalliset raamit kotikaupunkimme 150-vuotiaan kirjastolaitoksen juhlimiselle ja Mikael Agricolan päivänä kirjakielemme luojan elämäntyön muistamiselle. Näin haluamme virittyä ja voimaantua tänään siitäkin syystä, että historian edetessä koko ajan sammuu vanhoja kieliä ja eräät uudemmat, voimakkaat kielet valtaavat elintilaa. Historia ei ole todellakaan päättynyt. Voimme ainoastaan todeta: pysyvää on vain muutos. Aikoinaan Itämereltä Mustalle merelle puhuttiin liivinkieltä. Tänään erään arvion mukaan 3 – 5 henkilöä pystyy puhumaan tuota museoitunutta kieltä.

Koivusalon elämäntyö

Oman kirjakielemme kohtalosta historian paineissa on lisääntyvässä määrin oltu huolissaan viime vuosina. Tässä yhteydessä on paikallaan muistuttaa myös seinäjokelaisen maisteri Esko Koivusalon elämäntyöstä Suomen kirjakielen huoltajana. Hänkin varoitteli jo viime vuosisadan loppupuolen tehtävissään mm. Kielikellon toimittajana, yliopiston opettajana ja vielä toimiessaan Kordelin-säätiön asiamiehenä eurobyrokratian paineista suomen kielen merkityssisältöihin. Esko-maisterihan oppi aapisensa Marttilan koulun alakoulussa. Hän on jättänyt tutkimustyönsä jäljen myös Agricola-tutkimukseen. Esko-maisteria sanottiin aikanaan valtakunnan ylimmäksi kielenvartijaksi professori Matti Sadeniemen jälkeen. Kirjallisista töistä on syytä mainita:
- Mikaela Agricolan kieli
- Mikael Agricolan kootut teokset (1987) – ja tekstien selvennykset
- Sanakirjatyö Martti Rapolan Wanhan suomenkielen sanakirjan tutkimusryhmässä
- Vanhan kirjasuomen sanakirja, I osa
Hän kirjoitti lisäksi erinomaisen tutkimusartikkelin Etelä-Pohjanmaan maakuntahistorian VII osaan eteläpohjalaisten kirjakielestä 1800-luvulla. Mallina olivat muun ohessa Ruotsin 1734 vuoden lain suomennos ja painetut kylähallinnon ohjesäännöt, joita oli jaettu joka taloon 1800-luvun alkuvuosina.

Esko Koivusalo sai nähdä elinaikanaan toteutuvan erään oman ja muidenkin kielentutkijoiden kuningasajatuksen: luoda poikkitieteellinen tietokanta, jossa on analysoituna kaikki Mikael Agricolan käännöstyössään käyttämät 8500 suomenkielistä sanaa, jotka esiintyvät hänen yhdeksässä teoksessaan. Esko-maisteri sai olla järjestämässä Kordelin-rahaston asiamiehenä rahoitusta viisivuotisapurahalla tätä kunnianhimoista suunnitelmaa. Professorit Kaisa Häkkinen Turun yliopiston Fennica-laitokselta yhdessä Simo Heinisen kirkkohistoriallisen asiantuntemuksen kanssa veivät tämän uusimman Agricola-tutkimuksen saavutuksen päätökseen vuonna 2014. Oli syntynyt tutkijoiden käyttöön ns. forma-syntaktinen tietokanta, johon käyttöluvan antaa Turun yliopisto.

Agricolan jalanjäljissä

Mielenkiintoinen tutkimusmatka arkkipiispa Jukka Paarman suosituksesta, joka itsekin on Agricola-tutkija, vei minut Belovin opastuksella kerran Kremliä vastapäätä Moskovanjoen rannalle Muinaisten asiakirjain arkistoon. Päästyämme Belovin Duuma-kortilla kahden sotilasvartion tarkastuksesta tulimme lukusaliin, jossa tutkimusjohtaja Svetlana Dolgova antoi meille 70-sivuisen muinaisvenäjäksi kirjoitetun asiakirjakokonaisuuden. Heti ensi havaintona saattoi todeta, että edessä oli historiallinen dokumentti, josta Suomessa ei aiemmin ole ollut tietoa. Kun emme saaneet tutkimusjohtajalta lupaa kopion saamiseksi, toivoimme asiakirjaa nähtäväksi Kansallisarkistoon Helsinkiin. Belov sai asian hoidetuksi lopulta niin, että kopio saatiin pysyvästi Suomen Kansallisarkistoon, jossa se nyt on myös suomeksi käännettynä. Käännöstyön teki akateemikko Gannadi Kovalenko Novgorodista muinaisvenäjästä nykyvenäjäksi ja hänen suomalainen vaimonsa Nina nykyvenäjästä suomeksi. Näin ollen Kansallisarkistossamme on ilmeisesti diplomiahistoriamme vanhin dokumentti siitä, miten ja milloin suomalainen päättäjä allekirjoitti valtiosopimuksen: hän oli Ruotsi-Suomen rauhanneuvottelukunnan jäsen, Turun piispa Mikael Agricola.

Vuonna 2007 julkaistiin Simo Heinisen laaja Mikael Agricolan elämäkerta ja Kaisa Häkkisen kriittiset editiot ABCKiria ja myöhemmin Mikael Agricolan runokirja, johon tekijä on koonnut paitsi virsirunoja, myös kalevalaisen poljennon runoutta teosten esipuheista. Agricola suunnitteli myös eräänlaista sananlaskujen kokoelmaa. Tämä kymmenes teos, jonka neljä lehteä on löytynyt Upsalan yliopiston kirjastosta, noudattaa Erasmus Rotterdamilaisen, Lutherin ja muiden reformaattien formaattia: tiivistettyä äidinkielen ilmaisutapaa.

Ehdotus

Seinäjokelainen maisteri Esko Koivusalo (k. 2012) kirjoittaa lukijalle tarkoitetussa esipuheessaan Mikael Agricolan Koottujen teosten tekstien selvennysteoksessaan:
”Mikael Agricolan kirjallinen työ on katoamaton osa suomalaista kulttuuripääomaa. Se on yritetty tuoda tässä teoksessa kaikkien suomalaisten ulottuville.”
Ehdotan harkittavaksi nimikkotilan varaamista kirjakielemme tutkijan ja puolustajan maisteri Esko Koivusalon elämäntyön kunnioittamiseksi joko Apila-kirjastoon tai uusitun Aalto-kirjaston tiloihin.
Samalla muistamme kotikaupunkimme Seinäjoen 150-vuotista kirjastoa sen oikeaan arvostukseen kuuluvalla tavalla.

Ossi Haaramäki
teologian tohtori

Kirjastotoimenjohtaja Mervi Heikkilän vastaus:
Kiitos Ossi Haaramäelle mielenkiintoisesta luennosta! Ehdotus jonkin Aallon kirjastotalon tilan nimeämisestä Esko Koivusalon mukaan tuli juuri sopivaan aikaan. Luulenpa, että ehdotus voidaan ottaa huomioon. Enempää en nyt kuitenkaan paljasta, näette sitten avajaisissa 28.5. millainen tila Koivusalon nimeä kantaa.

Huhtikuun kirjavinkki

Kalliola, Iiris: Luontoillan seitsemän veljestä.  Tammi, 2013.

Lainasin kirjan ennen joulua ja ajattelin sen luontoaiheensa takia sopivan joulun ajan lukemiseksi, koska kirjassa ei ole väkivaltaa; ei henkistä eikä ruumiillista. Kirja sopii myös kevätlukemiseksi, koska keväällä luonto herää uudelleen ja teoksesta saa virikkeitä luonnontarkkailuun. Iiris Kalliola kertoo seitsemästä luontoharrastajasta: Veikko Neuvosesta, Harri Dahlströmistä, Matti Helmisestä, Ilkka Koivistosta, Kauri Mikkolasta, Seppo Vuokosta ja Seppo Vuolannosta,  jotka eri vaiheiden kautta päätyivät suosittuun radion Luontoilta-ohjelmaan ja myöhemmin myös televisioon.

Kirjastossa kirja on sijoitettu Luonnonsuojelu-luokkaan, mutta kirja on myös elämäkertateos, joka kertoo lyhyesti seitsemän luonnonystävän elämäntarinan. Osa heistä on lähtöisin niukoista oloista ja luontoharrastus oli hyvä sen edullisuuden takia.  Veikko Neuvonen seikkaili pikkupoikana Lahden kaupungin metsissä. Matti Helminen opetteli lintulajeja omin päin tai apunaan Ivar Hortlingin Lintukirja.

Elämäkerta-aineksen lisäksi kirja sisältää juttuja ja kaskuja Luontoilta-ohjelman tekemisestä ja hauskoista tilanteista, joita syntyi, kun kuuntelijat saivat soittaa suoraan lähetykseen.  Katsojat kommentoivat televisioon siirrettyä Luontoiltaa seuraavasti: ”Eihän siinä tarjoiltu mitään Hollywood-glamouria: muutama suomalaisen vakava mies pöydän ääressä, lavasteena parhaimmillaan muutama koivunkarahka. Mutta ohjelman sisältö, se veti. Olen saanut Luontoilloista paljon tietoa, kokenut ahaa-elämyksiä, enkä ole tässä ainoa.”  Ja toinen kommentti: ”Luontoillan kaltaiset levolliset tv-ohjelmat lääkitsevät sielua. Kun kuukausitolkulla on saanut nähdä ihmisten viskovan toistensa niskaan pommeja kuin raivohullut örkit, niin on lohdullista huomata, että maailmassa on myös ihan mukavaa, rauhaa rakastavaa väkeä. Ihmisiä joita jaksaa kiinnostaa hillittömästi se, mikä on kuusijalkainen kurttusiipinen, punapyllyinen ötökkä, joka löytyi aamulla auton katolta?”

Olen kuunnellut tai katsellut satunnaisesti Luontoilta-ohjelmaa, mutta kirjassa minua viehättivät erikoisesti tekijöiden elämäntarinat sekä heidän erikoistumisensa eri eläimiin tai kasveihin:  Kauri Mikkola hallitsi hyönteiset, Seppo Vuolanto  tunsi linnut ja Ilkka Koiviston erikoisalana oli eläinten käyttäytymisen biologia.  Kirja toi mieleen myös ”vanhat hyvät ajat”, jolloin keväisin pidin itsekin vaatimatonta lintupäiväkirjaa.  Kirjassa luetellaan myös miesten kirjahyllyjen aarteet poikavuosina ja  myöhempi kirjallinen tuotanto.

Kirja voisi suositella

• luonnonystävälle
• huumorista pitävälle
• elämäkertakirjallisuuden harrastajalle

Merja Koski-Aho

Sunnuntaivieraana Jyrki Mäkynen

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen oli kevätpuolen viimeinen sunnuntaivieras. Hän suositteli seuraavia kirjoja:

• Gustav Hägglund: Rauhan utopia (2014)
• Hannu Rautkallio: Suomen sotakorvaukset 1944-52 (2014)
• Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
• Anna Politkosvkaja: Putinin Venäjä (2005)
• José Saramago: Kertomus sokeudesta (1995) 
•  Isaac Bashevis Singer: Isäni seurakuntaa (2002)
• John Steinbeck: Vihan hedelmät (1939)
• Kjell Westö: Isän nimeen (2000)
• Victor Hugo: Kurjat (1831)
• Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (2014)

Kuva: Jarkko Översti

 

Sunnuntaivieraana Benjam Pöntinen

Pääkirjaston sunnuntaivieraana oli 22.3. luontovalokuvaaja Benjam Pöntinen. Hän suositteli seuraavia teoksia:

• Mika Waltarin historialliset romaanit 
• Hannu Hautala: Kamerani luonnossa (1986)
• Artur Rubinstein: Huima nuoruuteni (1975)
• Jorma Luhta: Metson kuolema (1988) 
• Jorma Luhta: Metsola (2001)

Tarkista kirjojen saatavuus Seitti-verkkopalvelusta

Sunnuntaivieraana Minna Sillanpää

E-P:n yrittäjien toiminnanjohtaja Minna Sillanpää oli pääkirjaston sunnuntaivieraana 15.3. Alla hänen lukusuosituksiaan.

• Katleena Kortesuo, Liisa-Maria Patjas ja Leea Seppänen: Pillillä vai pasuunalla? (2014) 
• Mustafa Can: Tätt intill dagarna (2003) 
• Fjodor Dostojevski: Onda andar (Riivaajat) (1872) 
• Anders Dahlvig: The Ikea egde (2011) 
• Vesa Routamaa ja Tiina M. Hautala: Katse Naamion taa. Itsetuntemuksesta voimaa (2009)