torstai 16. elokuuta 2012

ÄN YY TEE…


On torstai-ilta. Pääkirjaston uudisrakennuksen Apilan avajaisiin on aikaa reilut kolme vuorokautta. Kuvittelin etukäteen, että muuttoon varattu aika riittää hyvin. Että viimeisenä viikkona enää hienosäädetään ja harjoitellaan.

Tietenkään kuvitelmani ei pitänyt paikkaansa. Kirjaston pihan asfaltointi aloitettiin tänään, automaateissa on säätämistä, tietokoneista osa on vielä laatikoissa, kirjatalon kalat ovat asentamatta, huopatossut vielä tilauksessa, tiskien työtuolit teillä tietymättömillä, hyllymerkintöjä puuttuu… Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Silti avaamme kirjaston ensi maanantaina tasan kello kaksitoista. Jokin laite saattaa silloin vielä puuttua, joku pieni palvelun osa-alue ehkä aloitetaan vähän myöhemmin, mutta se ei ole kovin tärkeää. Kirjastomme on valmis, kun siellä on olennaisin: asiakkaat.

Vaikka minun ja monen muun työntekijän olo tällä hetkellä on kuin kuivauslinkoon joutuneella vanhalla rasalla, uskallan ja saan röyhistää rintaani: Ihan kohta Seinäjoki saa yhden maailman kauneimmista kirjastoista, toimivan, monipuolisen ja palvelevan. Kirjasto on sivistyksen ja kulttuurin koti ja sen ovet tulevat jatkossakin olemaan auki ihan jokaiselle.

Mervi Heikkilä

 

1 kommentti:

Ishtar kirjoitti...

Kuvia juuri kattelin facbookista, en malta odottaa että pääsee hakemaan kirjoja ja koeajamaan uudet tuolit!